Hymy, ystävät ja petos

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Hymy ja nyökkäily ei tarkoita, että toinen ymmärtäisi

Moni meistä on kohdannut ihmisiä, jotka hymyilevät leveästi ja nyökyttelevät päätään, kun heille puhuu. Moni saattaa vielä sanoa olevansa ystävä. Joskus näin varmasti onkin ja se saa meidät uskomaan myös niitä muita, joilla on ihan toiset tarkoitusperät.

Kirjoitin Ihmisten rauhassa laajemmasta sosiaalisesta autismista eli siitä, että emme kykene kuin korkeintaan vaivoin ymmärtämään oman ryhmämme ulkopuolisten tarkoitusperiä. Tulkitsemme ne usein väärin – joko liian ystävällisiksi tai sitten peloissamme liian vaarallisiksi. Usein kyse on juuri siitä, kun katselemme vieraampaa ihmistä, joka hymyilee ja nyökyttelee. Emme ymmärrä hänen tarkoitusperiään.

Ja se voi osoittautua hyvin vaaralliseksi.

Kaikki, jotka hymyilevät, eivät ole ystäviäsi. Se kannattaa muistaa. Hymy voi olla petollinen. Kaikki, jotka hokevat ”ystävä, ystävä” eivät ole ystäviä – melkein väittäisin päinvastoin, sillä oikean ystävän ei tarvitse hokea mitään tuollaista. Oikealle ystävälle riittävät teot.

Juuri teot ovat se, mistä oikean ystävän erottaa. Ihminen ei ole ystävä, vaikka hän sitä hokisi, jos hänen toimensa johtavat muiden oikeuksien polkemiseen. Oikea ystävä ottaisi omat ystävänsä huomioon.

Hymy on ase sodassa

Kirjoitin toisaalla blogissani sodasta. Sota on jotain, jossa yksi ryhmä käy keinoin taistelua toista vastaan tarkoituksena ryhmän oikeuksien ja elinmahdollisuuksien selkeä heikentäminen. Eli sotaa on myös sellainen, joka johtaa tähän ilman suoraa fyysistä kontaktia. Hymy on tärkeä ase sodassa, jota ei käydä fyysisesti.

Hymy on pahimmillaan tietoinen harhautus. Sillä pyritään väittämään ystävällisiä aikeita, mutta lopulta teot kertovat toista. Ihminen, joka hymyilee ja nyökkäilee, ei välttämättä olekaan ystävällinen. Liian usein ihmiset unohtavat tämän.

Hymy voi olla ase oman hyvän edistamisessä ja yleensä oman ryhmän hyvän edistämisessä. Valheelliset hymyt pyrkivät luomaan tilanteita, joissa ihmisen oma etu on tärkein – ei suinkaan yhteinen etu tai toisen huomioonottaminen.

Kyse voi olla siis valloitussodasta, jossa ryhmä pyrkii pääsemään asemaan, jossa he kykenevät käyttämään tilanteita hyväkseen, oikeudenhaltijoiden vahingoksi. Tämä on hyvin luultavaa, jos ryhmien välillä on vahvat rajat. Vahvoista rajoista kirjoitin blogikirjoituksen erikseen. Tarkoitin sillä sellaisia eroavaisuuksia, jotka muodostuvat selkeiksi rajoiksi ihmisryhmien välille.

Valheellinen ystävyys on mikrosotaa

Sodassa on aina uhreja. Sota saa aikaan vahinkoja oikeuden haltijoille. Nämä uhrit ja vahingot voivat olla traagisia myös yksilötasolla. Huolimatta siitä, että kyseessä on kahden yksilön välinen kriisi ystävyydessä, se voi olla osa laajempaa hyökkäystä. Toimintatavat ovat usein samanlaiset.

Tyypillisiin toimintatapoihin kuuluu näennäinen ystävystyminen ja sitten tietoinen vaikuttaminen vieraan ryhmän arvojen mukaisesti. Myös rahallinen hyväksikäyttö ja elintilan raivaaminen ystävyyden varjolla kuuluu keinoihin. Seksuaalisuus liittyy usein asiaan. Henkilö, joka on hyväuskoinen ja jonka tarpeet ovat tyydyttämättä, on helppo kohde hyväksykäytölle. Kirjoitin tästä asiasta blogitekstin. Se käsittelee raiskausta sodan välineenä ja luo käsitteen yhteisöllinen raiskaus. Se ei ensin vaikuta perinteisesti määritellyltä raiskaukselta, mutta jos asiaa tarkastelee yhteisön taholta, teko on seksuaalista väkivaltaa yhteisöä kohtaan – eli raiskaus.

Pieni hymy ja pään nyökyttäminen saattaa olla osa jotain suurempaa. Kannattaa tiedostaa tämä ja olla varovainen. Silti ei saa unohtaa kunnioitusta. Ei saa unohtaa kunnioitusta itseään kohtaan eikä kaltaisiaan kohtaan – mutta ei saa unohtaa kunnioitusta muitakaan kohtaan. Jos kaikki kunnioittaisivat toisiaan, hymy olisi vain hymy.

Turvalliset tilat

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Tämä kirjoitus liittyy siihen, mitä kirjoitin reviireistä ja moraalista Ihmisten rauhassa.

Julkinen ja yksityinen

Ihminen on territoriaalinen laumaeläin. Suotuisissa olosuhteissa hänellä on hänen laumansa ympärillään. Lauma, jolle hän on sukua ja joka haluaa hänelle hyvää ja jolle laumalle yksilö tahtoo hyvää. Siksi lauman kesken voi olla toiset säännöt kuin lauman ulkopuolisten kanssa.

Ihminen käyttäytyy eri tavoin julkisella paikalla kuin kotona – ja vieläpä miten kotona yksin olleessaan. Julkisella paikalla ihminen rajoittaa käyttäytymistään. Hän harvemmin laulelee yksin tai käy julkisesti ulostamassa. Sen sijaan hän noudattaa käyttäytymissääntöjä eli niitä sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä, jotka yleinen mielipide on luonut. Yleinen mielipide on ihmisryhmää kokoava mielipide. Ihmisille on tyypillistä seurata yleistä mielipidettä, koska sillä varmistetaan ryhmän yhtenäisyys.

Kotona hän on vapautuneempi. Hän saattaa lauleskella ja kulkea mukavissa rönttävaatteissa, joissa hän ei liikkuisi julkisesti. Mutta kotonakin hän ottaa toiset huomioon. Hän toivottavasti asuu toisten ihmisten kanssa, jolloin hän joutuu ottamaan heidät huomioon. Tai ehkä hänellä on naapureita, jotka hän joutuu ottamaan huomioon. Kotona ollessa ryhmä on pienempi ja se voi luoda uudenlaisia käyttäytymissääntöjä, jotka sopivat sille ryhmälle, mutta joita he eivät voisi noudattaa muualla.

Ollessaan yksin yksilö käyttäytyy jälleen eri tavalla. Tavallaan voidaan ajatella, että nyt ryhmä koostuu vain yhdestä henkilöstä ja ryhmän yleinen mielipide vain tämän yhden henkilön mielipiteestä. Toki hänellä saattaa edelleen olla naapurit, jotka hän ottaa huomioon, mutta muuten hän määrittää itse, miten käyttäytyy. Ehkä hän käyskentelee kotonaan alushoususillaan ja murustaa vapaasti sängylle, kun lukee romaania. Tai vielä jotain intiimimpää.

Toiminnot eri tiloissa

Ihmiset muokkaavat käyttäytymistään eri tilanteissa. He pyrkivät välttämään konfliktia. Toiset enemmän kuin toiset.

Usein moni toiminto, joka heikentää yksilön ja siten yhteisönkin turvallisuutta hetkellisesti tai jopa pidempiaikaisesti, tapahtuu turvallisissa tiloissa. Siis sellaisissa tiloissa, joissa toiminta ei ole vaarallista. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi humaltuminen tai muiden päihteiden käyttö, rento pukeutuminen ja erilaiset seksuaalisuuden ilmentymät.

Jokainen tietää varmasti, mitkä ovat sellaisia asioita, joita he tekevät silloin, kun ovat yksin. Ne varmasti vaihtelevat jokaisella henkilöllä, mutta niitä voidaan kuvata sanalla yksityinen.

Intiimillä tasolla tapahtuu asioita, jotka jaetaan vain kumppaneiden kesken – ei edes koko perheen kesken.

Suojatasolla tapahtuvat asiat ovat sellaisia, jotka tapahtuvat tavalla tai toisella suojatussa tilassa. Tämä on laaja ja hankalasti määriteltävä määre. Esim. yksityinen piha voi olla tällainen. Se ei ole intiimi tila, mutta on suojattu omistajan tahdon alaiseksi alueeksi. Toisaalta myös sellaiset tilat, joissa on vain tuttuja, ovat suojattuja tiloja. Tilat, joissa on vain omaan laumaan kuuluvia, koetaan yleensä suojatumpina tiloina kuin tilat, joissa on selkeästi muitakin.

Julkisella tasolla varaudutaan siihen, että kohdataan ihmisiä, joita ei tunneta ja toimitaan sen mukaisesti. Julkisella tasolla käytössäännöt ovat erityisen tärkeitä, jotta väärinkäsityksiltä ja konflikteilta vältyttäisiin. Tällä tasolla voi kohdata niin omaa laumaansa, joka koetaan turvallisempana, kuin vieraitakin, joiden kanssa edetään varovaisemmin.

Kohtaamispinta on se hetki, jolloin kohtaaminen itselleen vieraan kanssa tapahtuu. Tässä hetkessä on kaikkein tärkeintä noudattaa varovaisuutta ja yleisiä käytöstapoja väärinkäsitysten ja aggressiivisuuden välttämiseksi. Tämä on se pinta, jolla uudet ystävät ja liittolaiset hankitaan. Tämä on myös se pinta, jossa se kaikki voidaan turmella.

Raha ja tilat

Näissä turvallisissa tiloissa näkyy myös rahan käyttö. Se, mihin yhteiskunta sijoittaa rahojaan. Jos tilanne on vakaa ja se koetaan turvalliseksi, ihmiset käyttävät ylimääräistä rahaansa enemmän huvituksiin. Jos taas tilannetta ei koeta turvallisena, ihmiset säästävät tai varustautuvat.

Toisinaan on hankala erottaa käyttävätkö ihmiset rahojaan huvituksiin vai eskapismiin. Eskapismi voi syntyä myös siitä, että oloa ei koeta turvallisena tai sellaisena, että se olisi hallinnassa. Silloin ihminen voi kokea voimattomuutta, pahoinvointia ja haluaa paeta sitä nautintoihin. Pahimmillaan kokemus vaarasta muuttuu itsetuhoisiksi ajatuksiksi.

Eskapismi voi johtua myös nihilimistä, joka taas juontaa kyvyttömyyteen ottaa oma elämä haltuunsa ja kohdata maailma. Kun millekään ei anneta merkitystä, täytyy edes jonkin tuntua joltain, jotta jaksaa raahustaa eteenpäin. Nihilismi on aikamme pahimpia sairauksia.

Rahassa on kyse toimeentulosta ja siis toimeentulon lähteestä. Toimeentulo on riippuvainen saavutetusta reviiristä. Jos reviirillä on useita eri vieraita älyjä, jotka kilpailevat keskenään reviirin resursseista, turvalliset tilat kaventuvat ja asetelmat ryhmien välillä tiukentuvat. Kilpailu ottaa usein hierarkisia muotoja ja seksuaalinen väkivalta yhteistöä kohtaan lisääntyy. Seksuaalinen väkivalta yhteisöä kohtaan, on petollista viettelyä, jossa kumppani hankitaan tukemaan vierasta ryhmää eikä siten, että uusi kumppani liittyisi vanhaan laumaan. Tällöin lauman resursseja käytetään uuden lauman hyväksi ja syntyy kilpailutilanne. Siksi on tärkeää turvata kaikille ryhmille turvalliset tilat – ne ovat myös turvallisia tiloja heidän identiteeteilleen.

Identiteetit ja turvalliset tilat

Identiteetin kannalta on tärkeää, että sitä tuetaan koko ajan. Ilman tukemista ihminen voi huonosti ja minän harhautumia voi ilmetä. Siinä ihminen menettää minutensa osin tai kokonaan muiden vaikutuksen alaisena. Se voi olla sopeutumista uuteen tai se voi olla suuren ahdistuksen lähde. Jos kyse on sopeutumisesta uuteen, täytyy tarkastella, onko kyse väkivallasta äitilaumaa kohtaan sen omalla reviirillä vai mukautumisesta äitilaumaan. Äitilaumalla tarkoitetaan sitä ihmisryhmää, jolla on pisimpään jatkuneet oikeudet alueella.

Ennen identiteetin tukeminen tuli suoraan ryhmältä ja ryhmän jakamista kertomuksista. Nykyisin myös medialla on tärkeä osansa tässä. Pahimmillaan medialla on identiteettiä repivä vaikutus, parhaimmillaan sitä tukeva. Siksi olisi tärkeää, että myös mediat ovat turvallisia tiloja kullekin ryhmälle erikseen.

Laajempi sosiaalinen autismi ja tilat

Ihmisryhmien kohdatessa ja rajapintojen syntyessä tulee monenlaisia ongelmia, joita olen jo edellä läpikäynyt. Tähän asiaan liittyy ongelma laajemmasta sosiaalisesta autismista. Sanahirviö tarkoittaa sitä, että ihmisen on hankala ajatella asioita oman ryhmänsä ulkopuolisten kannalta. Heidän on hankala samaistua toisen kokemusmaailmaan ja nähdä asiat heidän kannaltaan. Sen sijaan he ajavat hyvinkin tiukasti omaa ja ryhmänsä etua vaikka itsekin kuvittelisivat muuta.

Moni kuvittelee kykenevänsä tähän, mutta tavallisesti näkee asiat vain osittain tai omien odotustensa vääristäminä. Tästä seuraa, ettei täyttä ymmärrystä esim. muiden motiiveista kyetä saavuttamaan.

Tämänkin alleviivaa turvallisten tilojen olemassaolon tärkeyttä.

Identiteetti ja politiikka

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Identiteetti nykykeskustelussa

Viime aikoina on jälleen ollut julkista puhetta identiteetistä. Yleensä puhe on aina vain jonkun tietyn identiteetin omaavien identiteetistä – ei suinkaan kaikkien tai identiteetistä ylipäätään. Olen hyvin huolestuneena seurannut keskustelua.

Ongelmina on identiteetin omiminen ja identiteetin kunnioituksen puute. Kirjoitin identiteetistä myös Ihmisten rauha -kirjoituksessa, joka löytyy tästä blogistani.

Identiteetin omimisella tarkoitan tässä erityisesti sellaista tilannetta, jossa henkilö omii toisen yhteistön identiteetin mukautumatta tähän yhteisöön. Tällaisissa tilanteissa se yhteisö, jonka identiteetti on omittu, joutuu hankalaan tilanteeseen. Joku yrittää määrittää heidät ulkoa käsin. Tässä on se vaara, että jos tällainen onnistuu, silloin alkuperäinen yhteisö lakkaa olemasta. He eivät saa määrittää itseään. Mitään määritystä heistä ei voida käyttää, joka sulkisi omijat ulkopuolelle.

Esimerkki 1

Otetaan kannanotto: ”Tämän maan tulevaisuus on monikulttuurinen.”

Huomioidaan, että tämä täsmälleen sama kannanotto muuttaa merkitystään, kun sen sanoo kantaväestöön kuuluva poliitikko tai kun sen sanoo poliitikko, joka kuuluu mukautumattomaan maahanmuuttajaryhmään. Kun kantaväestöön kuuluva poliitikko sanoo tuon, hän käy ryhmän sisäistä keskustelua sen tulevaisuudesta. Kun mukautumattomaan maahanmuuttajaryhmään kuuluva poliitikko sanoo saman, hän käy sotaa kantaväestöä vastaan. Hän vaatii lisää hänenkaltaisiaan maahan. Hän vaatii vallan ja varallisuuden uudelleenjakoa ja vaatii, ettei mitään mukautumista tarvitse tapahtua, koska monikulttuurisuus on hyve.

Tässä helposti unohtuu, että niille, jotka muuttavat on aina paikka, johon palata, mutta niillä, joiden maahan muutetaan, ei ole muuta kotimaata. Siis sellaista maata, joka ei olisi jo jonkun toisen ryhmän kotimaa.

Identiteetti on osa ihmisen psyykettä. Psyykkeen horjuttaminen käy helposti, kun identiteetti kielletään. Identiteetin voi kieltää myös omimalla sen ja määrittämällä sen uudelleen. Identiteetin kieltäminen ja omiminen voivat käytännössä olla jonkinlaista propagandaa. Siinä pyritään käymään sanoin sotaa toista ryhmää ja sen oikeuksia vastaan. Sillä, voiko ryhmällä olla oikeuksia, jos sitä ei voida määritellä?

Siksi politiikassa tulisi ottaa identiteetti huomioon. Se on olennaista niin ihmisten hyvinvoinnin kuin heidän oikeuksiensakin kannalta. Oikeudet taas ovat tärkeitä hyvinvoinnin kannalta.

Esimerkki 2

Otan identiteetistä, sen omimisesta ja omimisen kohtaamisesta toisenkin esimerkin. Otan tämän esimerkin nyt seksuaali- ja sukupuoli-identiteetistä, mutta se voisi olla mikä tahansa muukin identiteetti. Kun homoseksuaalien oikeudet otettiin ensimmäisiä kertoja esiin, heteroseksuaaliset miehet kokivat sen usein ongelmaksi. Miksi? Väitän, että kyse ei niinkään ollut uskonto, kuten usein annetaan olettaa, vaan identiteetti. Miehet harrastavat seksiä naisten kanssa, ei toisten miesten. Jos oli joskus tullutkin harrastettua seksiä toisen miehen kanssa, niin ei se ole sama asia kuin leimautua pelkästään miesten nussijaksi.

Eli heteroseksuaaliset miehet kokivat homoseksuaalisuuden identiteettinä uhkaavan heidän identiteettiään miehinä. Sittemmin toiset ovat tyytyneet jakoon heteroseksuaalisista ja homoseksuaalisista miehistä. On siis luotu uudet identiteetit.

Mutta sitten yleiseen tietoisuuteen nousivat transseksuaalit. Sekä transseksuaalit miehestä naiseksi kuin naisesta mieheksi. Yleisessä kielenkäytössä heitä pidetään usein jonkinlaisina homoina. Jälleen toistuu sama kuvio. Homoseksuaaliset miehet kokevat, että heidän identiteettiään yritetään muokata tai omia. Eli jälleen tuli identiteetikriisi ja nimiä täytyi muokata tarkemmiksi.

Kungfutse sanoikin, että kriisin tullessa pitää sanojen merkitykset ottaa ensimmäisenä tarkasteluun.

Pirstoutuminen, valitsemattomuus ja oikeudet

Laajassa ja monimuotoisessa yhteiskunnassa on ongelmana pirstoutuminen. Uusia ryhmiä syntyy jatkuvasti. Ne haluavat määrittää itsensä erilleen toisista. Ennen pitkään on hyvin hankala pysyä kärryillä siitä, mitä kukakin on, mitkä heidän oikeutensa tulisi olla ja kuinka oikeutettuja heidän vaateensa ovat. Siksi olisi yhteiskunnan kannalta aina parempi, mitä vähemmän oikeuksia omaavia ryhmiä on olemassa samanaikaisesti. Kirjoitin Ihmisten rauhassa identiteetistä ja sen mukautumisesta, mutta rajasin sen ulkopuolelle ne asiat, joita ihminen ei voi valita. Siten esimerkiksi seksuaali-identiteetti on selkeä ryhmä, jolla tulisi olla oikeudet.

Ihmiset ryhmiytyvät jatkuvasti uudellee. Se on tyypillistä ihmisten yhteisöille. Monet niistä ryhmistä ovat väliaikaisia ja näiden ryhmien oikeudet samoin yhtä väliaikaisia. Oikeuksia tulisi olla vain pysyvillä ryhmillä ja niilläkin laajimmassa mahdollisimassa määrityksessä.

Mitä rasismi tavallisemmin on

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Onko kaikki rasismia?

Jätin rasismista kirjoittamisen tietoisesti pois Ihmisten rauhasta, mutta tein pienen lisäyksen: ”Rasismi käsitteenä on liian kaikennielevä, liian ylimalkainen, liian väärinkäytetty.” Olen edelleen samaa mieltä. Perinteisesti sillä on tarkoitettu ”ihmisrotujen” erottelevaa kanssakäymistä. Nykyisin sillä tarkoitetaan usein kaikenlaista syrjintää ja käytetään usein väestönosien eriarvoisuuden korostamiseen. Sitä käytetään myös uhriutumiseen ja toisten syyttelyyn.

Tosiasiassa moni niistä asioista, joita rasistisiksi syytetään, ovat ihan jotain muuta. Rasismi on asia erikseen, mutta koska niin moni ”rasistinen” asia on jotain muuta, olisi parempi, jos koko nimitystä ei käytettäisi. Siitä on tullut leimakirves, jolla keskustelu lopetetaan ja tosiasiassa kielletään mahdollisuus rauhaan, sovitteluun ja oikeuksien vahvistamiseen.

Rasismi on todellinen ilmiö, kyllä. Se on todellista silloin, kun on kyse pilkasta ja siitä, että toisia ei kunnioiteta. Silloin, kun taas ihmiset tai ihmisjoukot vetävät rajoja oman selviytymisensä takia, kyse ei ole rasismista.

Tämän päivän maailmassa rasismiksi leimataan monenlaisia ilmiöitä, joita ei ymmärretä kunnolla ja jotka aiheuttavat ahdistusta ja mielipahaa. Rasismia käytetään milloin mitäkin ihmisryhmää vastaan eikä sen määrittelystä päästä yhteisymmärrykseen. Usein käydään keskustelua myös siitä, kuka voi olla rasisti ja kuka voi kokea rasismia.

Olen itse sitä mieltä, että kaiken tulee olla sovellettavissa kaikkiin. Periaatteiden tulee olla tasapuoliset. Siten kaikki voivat olla rasisteja ja kokea rasismia. Kyse on ennemminkin siitä, että suurin osa rasismiksi väitetystä ei ole rasismia.

Olen käynyt Ihmisten rauhassa läpi ihmisyhteisöä ja sen toimintaa. Sieltä löytyy syyt myös valtaosalle sille käyttäytymistä, jota pidetään rasismina.

Ihminen on territoriaalinen laumaeläin.

Tämä on se mille Ihmisten rauha perustuu ja mille rasistisena käyttäytymisenä pidetty käyttäytyminen perustuu. Kyllä, jopa se, mikä oikeasti on rasistista.

Esimerkkejä

Otan muutaman esimerkin ja käyn niiden avulla läpi ilmiöiden taustoja:

1. Uusi mukautumaton lauma B tulee lauma A:n reviirille. A-lauma osoittaa monin tavoin aggressiivisuuden merkkejä. B-lauma syyttää A:ta syrjinnästä.

Tässä A-lauma ei ole suoraan rasistinen, kuten B-lauma väittää. A-ryhmä pyrkii joko mukauttamaan kiusaamisen ja väkivallan kautta (alistuminen lauman tahtoon) tulijat tai karkottamaan heidät pois reviiriltään. B-lauma käyttää syrjintäväitettä aseena A-laumaa vastaan, jotta heidän ei tarvitsisi mukautua ja he saisivat osansa reviiristä ja sen tuotoista. Käytännössä apinalauma B pyrkii samaan uutta reviiriä apinalauma A:n kustannuksella ja A vastaa uhkaan vastaväkivallalla.

1. Lauma B:n jäseniä muuttaa lauma A:n alueelle. He ovat enimmäkseen mukautumattomia. Lauma B:n keskuudessa syntyy väkivaltaista liikehdintää, joka kohdistuu sekä lauma A:han että sen omiin jäseniniin. Lauma A:n keskuudessa syntyy myös liike, joka kohdistaa väkivaltaa niin omia kuin lauma B:n jäseniä kohtaan.

Lauma B:n väkivalta kohdistuu omiin, jotta he pysyisivät ruodussa eivätkä mukautuisi lauma A:n kaltaisiksi, saati liittyisi sen jäseniksi. Lauma B:n väkivalta lauma A:ta kohtaan syntyy halusta valloittaa uusia asuinalueita omalle laumalle ja/tai raivata itselleen riittävä koskemattomuus, jotta heidän ei tarvitse noudattaa lauma A:n sääntöjä ja siten mukautua heihin. Lauma A:n väkivaltaisuus kohdistuu omiin sen takia, että osa omista on toista mieltä ja heitä pidetään vaarana lauma selviytymiselle. Lauma A:n väkivaltaisuus lauma B:tä kohtaan johtuu tahdosta karkottaa lauma B alueeltaan tai pakottaa se mukautumaan lauma A:han.

1. Lauma A ja lauma B ovat naapurukset, joilla on ollut monia sotia keskenään. Heidän kielenkäyttönsä toisistaan on hyvin leimaavaa ja rumaa.

Laumojen välinen historia näyttäytyy osin epäluottamuksena ja se luo kielenkäyttöä ja asennoitumista, joka heijastuu laumojen väliseen kanssakäymiseen. Molemmat osapuolet etsivät huonoja puolia toisistaan ja karikatoivat toisiaan. Usein näissä tilanteissa löytyy myös ymmärrystä toista kohtaan yhteisten koettelemusten takia. Vanhat kaunat tulisi sovintomenettelyn avulla ratkoa ja osapuolten tulisi sitoutua siihen.

1. Lauma A on orjuuttanut/alistanut lauma B:n. Lauma B vapautetaan ja laumat elävät jatkossakin samalla reviirillä. Kauna ja ruma kielenkäyttö jatkuu.

Alistetun lauman ei pidä jakaa aluettaan alistajansa kanssa. Tämä tila tulee saavuttaa sovittelumenettelyn kautta. Äitilaumalla on aina etuoikeus maihin. Toisinaan joudutaan turvautumaan väliaikaisiin menettelyihin. Tämänkaltaiset kaunat paranevat hyvin hitaasti. Siksi niille pitäisi antaa aikaa parantua ja tilanteen normalisoitua ilman jatkuvaa intressien törmäämistä.

1. Lauma A:lla on omanlaisia piirteitä ja omanlainen kulttuuri. Myös lauma B:llä on omanlaisia piirteitä ja omanlainen kulttuuri. Näiden piirteiden ja kulttuurien välillä on eroavaisuuksia, joita toisen lauman jäsenet eivät osaa aina arvostaa. Toisinaan toisen lauman jäsenet nostavat lauman piirteet ja kulttuurin korkeampaan arvoon kuin omansa. Syntyy syyttelyä, halveksuntaa ja alistavaa puhetta.

Tässä unohtuu toiseus ja sen kunnioittaminen. Tulee kunnioittaa niin omaa toiseuttaan, kaltaistensa toiseutta kuin muidenkin toiseutta eikä ketään ketään saa halveksua – ei edes itseään tai kaltaisiaan.

Tämäntyyppiset tilanteet ovat hyvin tavallisia ihmisryhmien välillä. Niitä pitäisi kyetä tarkastelemaan kauempaa eikä läheltä ja ideologioiden kautta. Jos näistä tilantenteista kyetään keskustelemaan, ne kyetään näkemään toisessa valossa ja silloin ne kyetään myös ratkaisemaan. Yleensä tämä kuitenkin vaatii ryhmäoikeuksien tunnustamista ja rasismi-sanan kaltaisten leimakirveiden poisjättämistä.

Kriisiytyminen

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Mikä kriisiytyminen?

Kriisiytymisellä tarkoitan sellaisia tilanteita, jotka joko ajautuvat tai on ajettu tilanteeseen, jossa eri intressiryhmien näkemyserot aiheuttavat yhteiskunnallista epävarmuutta ja/tai väkivaltaa.

Kriisiytymisestä on yleensä aina hyötyä jollekin taholle. Yleensä tällainen taho tahtoo kriisiyttää tilanteen. Luodaan vastakkainasetteluita ja taloudellista epävarmuutta. Se kuinka usein asiat vain tapahtuvat ilman, että kukaan vaikuttaisi asiaa edistävästi on kyseenalaista – voi olla, että asiat ovat edenneet omalla painollaan jonkin aikaa, mutta väitän, että aina on tahoja, jotka katsovat hyötyvänsä tilanteesta ja kriisiyttävät tilannetta edelleen.

Kriisistä sotaan

Tyypillinen esimerkki kriisistä ja kriisiyttämisestä on sota. Jokaisessa sodassa on kyse aina jonkun tahon edusta. Kuten kirjoitin blogissani otsikolla Sota, sota voi olla jotain muutakin kuin perinteistä asein käytyä tappamista. Sellaiset sodat ovat kaikkein vaarallisimpia. Sota voi olla myös kriisi. Se voi olla taloudellinen kriisi tai väestöllinen kriisi. Se voi olla montaa asiaa yhtä aikaa.

Kun kyse on kriisistä ja siitä hyötymisestä, kyse on loppujen lopuksi vallasta ja valta taas tarkoittaa resurssien hallitsemista. Siten kaikissa kriiseissä on aina kyse jollain tapaa resurssien hallinnasta. Kun kyse on resursseista, kyse on eloonjäämiskamppailusta. Tämä unohdetaan usein.

On hyvä pohtia ihmisryhmien välistä kamppailua sotana resursseista, koska se antaa uusia ulottuvuuksia asioihin. Usein mukana olevat ihmiset eivät itsekään tajua, mistä asioissa on lopulta kyse. Jopa yhteisöllinen raiskaus eli seksuaalinen väkivalta yhteisöä kohtaan voidaan nähdä kamppailuna resursseista. Tässä petollisella viettelyllä pyritään samaan toisen yhteisön jäsen tuottamaan itselle jälkeläisiä, joihon tämä jäsen ja hänen yhteisönsä sitten käyttävät resurssejaan. Jos liittymistä laumaan ei tapahdu, tämä on selkeä sodankäynnin tapa.

Kriisiin ja sotaan liittyviä asioita

Näistä syistä olisi tärkeää huomioida kriisiytyminen ja kuka siitä kulloinkin hyötyy eli kuka saa resursseja käyttöönsä. Entä kuka menettää resursseja? Kriisinhallinnassa kannattaa aina muistaa yhteisöllisen pelon hallitseminen ja oikeuksien tunnistaminen. Kun mietitään ryhmien keskinäistä oikeuksien ristiriitaa, tulee muistaa sovittelu ja väistämissäännöt. Kun mietitään mahdollisia kriisistä hyötyjiä, kannattaa muistaa kampeaminen. Kirjoitin näistä Ihmisten rauhassa.

Helsingin päätösasiakirja ETYK

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Helsingissä pyritään taas yhteisymmärrykseen

Tällä kertaa kirjoitan vuoden 1975 ETYK-kokouksen päätösasiakirjasta ja sen pääkohdista sekä kritisoiden että ylistäen. Tämä sopii historiallisesti kuvaan nyt, kun kaksi suurta miestä idästä ja lännestä tapaavat Helsingissä keskustellakseen maailman tilasta ja kahdenkeskisistä asioista. (Tämä blogikirjoitus on alun perin kirjoitettu samoihin aikoihin, kun Trump ja Putin pitivät kokouksensa Helsingissä vuonna 2018) Tämä siksi, että ETYK-kokous pidettiin myös Helsingissä ja sillä oli tärkeä periaatteellinen vaikutus seuraavien vuosikymmenten politiikkaan ja ihmisoikeuksiin. Ja ne taas ovat asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon, kun tavataan korkealla tasolla.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, asioista keskusteleminen ja sopiminen ovat erinomainen asia. Kaikki kunnia siksi ETYK-kokoukselle ja sen päätösasiakirjalle. Kuitenkin olisi hyvä muistaa, että vaikka tällainen asiakirja on tehty hyvin huolella ja vakavalla mielellä ja siihen on laajalti sitouduttu, se ei saa olla lopullinen laki, jota ei voisi arvostella ja jota ei voisi syrjäyttää. Kansainvälisen tasapainon takia sen tulee tietenkin olla voimassa kunnes jotain parempaa saadaan sovittua. Minun mielestäni nyt on sen aika. Maailma on muuttunut, haasteet ovat toiset kuin 70-luvulla ja niihin ei tunnu olevan selkeää ratkaisua. (On! Ihmisten rauha!)

Päätösasiakirjan kritiikki

Tämä kyseinen päätösasiakirja on tehty siltä pohjalta, että valtioilla on aseet ja valta käyttää niitä. Se on reaalipolitiikkaa, mutta ei anna oikeuksia niille, joille oikeudet kuuluvat. Kirjoitin koko Ihmisten rauha kirjoituksen ja nämä blogikirjoituksen antaakseni oikeudet taas niille, joille ne kuuluvat. Käsittelen nyt asiakirjan pääkohdat kriittisesti:

1. Valtion suvereniteetti: Tämä on tehty estämään sotia ja on sinällään hieno asia. Elämme kuitenkin hyvin globaalissa maailmassa, jossa on kaikkien asia pitää niiden puolta, joiden oikeuksia (-> Ryhmäoikeudet) poljetaan.
2. Väkivallasta pidättäytyminen toisia valtioita kohtaan: Tämäkin on hyvä periaate, mutta vastaväkivalta niiden puolesta, joiden oikeutta poljetaan tulee olla viimeinen keino saada oikeudet kuntoon. Vastaväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka vastaa toisen aloittamaan väkivaltaan.
3. Rajojen koskemattomuus: Tässäkin tulee huomioida ryhmäoikeudet. Millä ryhmällä on oikeus maa-alueisiin? Lisäksi voidaan huomioida, että kansainväliset pakolaissopimukset rikkovat tätä kohtaa selkeästi.
4. Valtioiden territoriaalinen koskemattomuus: Tämä käytännössä estää ulkovaltoja tekemästä mitään, mikä vaarantaisi valtion territoriaalisen yhtenäisyyden. Siksi vähemmistöjen oikeudet maahan ja itsenäisyyteen jää ulkopuolelle. Parhaassa tilanteessa ulkovaltojen ei tarvitse tehdä mitään, kun asia sujuu demokratialla ja sovittelulla.
5. Kiistojen rauhanomainen ratkaisu: Tämä on erittäin hyvä, mutta tulisi sisältää myös maininnan valtioiden sisäisten ongelmien selvittelyn mahdollisuuden. Nythän se toimii vain, jos valtion johto sitä toivoo – ei kaikissa tapauksissa.
6. Valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuus: Tämä on hyvä siltä kannalta, että ulkovallat eivät saa ajaa omaa etuaan toisten mailla, mutta tulisi olla kansainvälinen järjestelmä, jolla oikeudenhaltijaryhmät voivat saada oikeutensa tunnustetuiksi.
7. Ihmisoikeuksien ja vapauksien kunnioittaminen: Ihmisoikeudet ovat tärkeitä, mutta ne eivät voi olla olemassa ilman ryhmäoikeuksia. Ihmisoikeuksien ja ryhmäoikeuksien tulee olla jatkuvassa vuoropuhelussa. Vapauksia ei ole olemassa vaan kyse on vuorovaikutussuhteista, riippuvuussuhteista tai oikeuksista. Tässä artiklassa korostetaan mm. uskonnonvapautta, josta kirjoitan lisää alla.
8. Kansojen oikeudet ja itsemäärääminen: Tämä jättää avoimeksi, miten kansa on määritelty, mutta antaa olettaa, että se on oikeastaan sama kuin valtio. Kansa määrittyy valtion mukaan. Jos tässä kansa tarkoittaisi etnisyyttä ja jos ryhmäoikeuksia korostettaisiin, tämä olisi erittäin hyvä.
9. Valtioiden välinen yhteistyö: Erittäin hyvä. Toteuttaminen hyvässä uskossa ja kansainvälisten lakien alaisuudessa: Muuten erittäin hyvä, mutta tietty kriittisyys on hyvä säilyttää, jotta pysytään valppaina eikä asiat jää vain sanojen tasolle. Kansainväliset sopimukset taas olisi hyvä käydä läpi ja tehdä ne uusiksi säännöllisin väliajoin tai kun tarve vaatii. Niidenhän tulee vastata kunkin ajan haasteisiin.

Uskonnonvapaudesta

Halusin kirjoittaa erikseen uskonnonvapaudesta, koska koen sen melko hankalaksi aihealueeksi. Toisaalta kannatan aivan täydästä sydämestäni ihmisten oikeutta uskoa kuten haluavat, mutta uskonto on vahva raja ihmisten välillä. Kirjoitin vahvoista rajoista oman blogikirjoituksen. Vahvat rajat luovat eriytyneitä laumoja ja lyö kiilaa ihmisten välille. Siksi tulisi hyvin tarkasti pohdiskella myös uskonnollisia oikeuksia (ei uskonnon vapautta).

Minä itse pitäisin parhaana ratkaisuna tilannetta, jossa uskonnot ovat täysin marginalisoitu yhteiskunnassa. Niille ei saa antaa yhteiskunnallisia velvotteita sen enempää kuin muillekaan eikä mitään erityisiä oikeuksia. Kyseenalaistaisin myös sen, voiko uskonto toimia sellaisten peruskirjojen perusteella, jotka voidaan yhä uudelleen tulkita väkivaltaan kehoittamiseksi. Yhteiskunnan tulisi voida puuttua siihen esimerkiksi niin, että peruskirjoista poistetaan sellaiset kohdat.

Olen kirjoittanut uskontojen haittavaikutusten poistamisesta Ihmisten rauhassa.

Maailma muuttuu edelleen

Joka tapauksessa, maailma on muuttunut sitten Toisen maailmansodan jälkimaininkien ja Kylmän sodan ja realiteetit ovat nykyisin toiset. Moni kaunis ajatus on osoittautunut liian ylimalkaiseksi, jotta se voisi toimia nyky-yhteiskunnassa – jos ne edes koskaan ovat todella toimineet. Kun tällaisia huipputapaamisia järjestetään, kuten nyt huomenna maanantaina Trumpin ja Putinin tapaaminen Helsingissä, on hyvä ottaa tarkasteluun myös ne sopimukset ja periaatteet, joihin nykyinen, selkeästi toimimaton maailmanjärjestys perustuu.

Raiskaus

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Raiskaus on aina useiden ihmisten etu ja monen tappio

Raiskaus on seksuaalista väkivaltaa. Perinteisesti sitä on pidetty seksuaalisena väkivaltana yksilöä kohtaan, mutta tässä käsittelen lähinnä seksuaalista väkivaltaa yhteisöä kohtaan

Raiskaus on tapa saada jälkeläisiä ja saada muut käyttämään resurssejaan sen jälkeläisen kasvattamiseen. Raiskauksesta hyötyy erityisesti raiskaaja ja hänen sukunsa. Voidaan ajatella, että miesten ja naisten lisääntymisstrategiat ovat erilaiset: Miehen lisääntymisstrategia on saada mahdollisimman paljon jälkeläisiä ja sitoutua pitämään huolta vain jostain niistä; naisella strategia on sitoutua jälkeläisiin ja pitää heistä huolta.

Ajatellaan tilannetta, jossa lauma tulee tuhotuksi joko sairauden ja vihamielisen toisen lauman takia. Tällöin kaikki lähihoidossa olevat jälkeläiset menehtyvät myös. Kuitenkin, jos mies on saanut levitettyä siementään laajemmalle, myös miehen äidin geenit siirtyvät eteenpäin. Siten raiskaus ja petollinen viettelys ovat koko yhteisön keinoja käydä sotaa ja saada hyötyjä.

Myös tilanteessa, jossa vietelty äiti ja tämän lapsi tietävät, että lapsen isä on toisesta laumasta, on todennäköistä, että he suhtautuvat tähän toiseen laumaan ja sen etuun myönteisemmin. Näin koko lauma hyötyy raiskauksesta tai petollisesta viettelystä.

Laumaan kuuluminen päättää, koska on kyse yhteisöllisestä raiskauksesta ja koska ei

Eli raiskaus voi olla paitsi yksilöön kohdistuvaa, myös yhteisöön kohdistuvaa – seksuaalista väkivaltaa yhteisöä kohtaan. Tämä on väkivaltaa ja tapa käydä sotaa, koska se toimii äitilaumaa eli oikeudenhaltijaryhmää vastaan tämän omalla reviirillä. Kirjoitin sodasta toisessa blogitekstissäni ja väkivallasta enemmän Ihmisten rauhassa.

Entä miten erottaa tavallinen kanssakäyminen raiskauksesta, jos se tapahtuu äitilauman reviirillä? Kyse on laumaanliittymisestä eli onko henkilö liittynyt laumaan vai ei, kantaako hän lauman tunnuksia yllään ja ajatteleeko hän lauman parasta.

Mitkä ovat henkilön nautintaoikeudet? Eli jos kyse on mukautumattomasta henkilöstä, joka petollisesti viettelee tai suoranaisesti raiskaa äitilauman jäsenen, kyse on raiskauksesta. Mutta jos henkilö on ennen tätä liittynyt tosiasiallisesti laumaan, kyse ei ole raiskauksesta. Tällaisissa raskaustapauksissa tyypillistä on, että vieraan lauman jäsen vaatii vieteltyä äitilauman jäsentä liittymään hänen laumaansa ja kantamaan sen merkistöä yllään. Tällöin voidaan selkeästi väittää, että kyse on toisen lauman oikeudettomasta laajentumisesta äitilauman alueelle eli sodasta.

On tärkeää nähdä näiden ero, koska raiskaus on yhteisöllisenäkin väkivaltaa yhteisöä kohtaan ja johtaa yleensä vastaväkivaltaan. Rauhaa ei saavuteta hyväksymällä väkivalta.

Seuraavaksi poikkean hiukan tästä aihepiiristä ja kirjoitan Trumpin ja Putinin huipputapaamisen kunniaksi vuoden 1975 Helsingin päätösasiakirjasta. Sen jälkeen palaan vielä tähän aihepiiriin ja kirjoitan pandemioista, myrkyistä ja lääkkeistä sekä seksuaalisesta siveydestä.

Sota

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Sota on enemmän kuin vain räiskintää

Sota herättää monenlaisia tuntemuksia ihmisissä. Se herättää kauhua ja luo mielikuvia epäoikeudenmukaisuudesta ja kurjuudesta. Samalla kerrotaan tarinoita uljaudesta ja rohkeudesta. Ihminen on sotinut aina. Huolimatta mielikuvista, joita se luo, se on ollut kuitenkin tapa saada resursseja ja raivata kilpailua. Sota on usein ollut edellytys menestykselle – sillä jos itse ei voita sotaa, sen voittaa joku toinen. Sota on tavallaan yhteiskunnallista hurjuutta. Hurjuudella tarkoitan sellaista uskallusta, jota elämä vaatii, jotta menestyy. Sota on ollut tapa varmistaa oman yhteisön menestys ja laajeneminen.

Sota käsitteenä on saanut viime aikoina paljon uudenlaista sisältöä. Puhutaan hybridisodankäynnistä. Mutta tätä on tehty aina eikä se ole mitenkään uusi tapa käydä sotaa. Sotaa käsitteenä tulisi tarkastella laajemmin.

Usein kun puhutaan tai kirjoitetaan sodasta, ajatellaan vain fyysistä sodan käyntiä, jossa toiselle osapuolelle aiheutetaan vakavia fyysisiä ja materiaalisia vahinkoja. Haluan muuttaa sodan määritelmää tästä ja laajentaa sen kattamaan kaiken sellaisen toiminnan, jossa yksi ryhmä aiheuttaa toiselle merkittäviä fyysisiä, psyykkisiä ja materiaalisia vahinkoja. Tämä voi tapahtua lyhyen tai pidemmän ajan seurauksena. Liian usein pitkän ajan kuluessa tapahtunutta vahinkoa ei edes lasketa sodaksi, vaikka se sitä mitä selkeimmin on, kun tarkastellaan sen vaikutuksia.

Turvatut oikeudet pitävät sodan aisoissa

Mitä kaikkea sota pitää sisällään? Kirjoitin Ihmisten rauhassa moraalista ja moraalisäännöistä. Ne kertovat, että yksilön hyvä väistää yhteisön hyvää – ja periaatteessa yhteisön hyvä väistää globaalia hyvää. Tämä viimeinen ei kuitenkaan ole mikään todellinen moraalisääntö, joka pohjaisi ihmisen käyttäytymiseen. Siksi soditaan ja sen takia voi käydä ylivoimaiseksi väittää, että sotaa ei pitäisi olla. Se olisi vaatimus liian korkeista ihanteista. Kyse on ennemminkin siitä, että luodaan olosuhteet, joissa väkivaltaa ei tarvita – ja silloin on kyse kunkin ryhmän oikeuksista. Jos oikeudet ovat kunnossa, säännöt selvillä ja ryhmien välillä vallitsee riittävä yksimielisyys näistä asioista, voidaan saavuttaa sodaton tila.

Toisaalta se, että yksilön hyvän pitäisi väistää yhteisön hyvää, on merkki siitä, että yksilö voi toiminnallaan olla sodassa yhteisöä vastaan. Tämä korostuu sotana, jos yksilö on toisen yhteisön jäsen – vaikka itse toinen yhteisö ei olisikaan sodassa sinällään.

Onko sodalla tunnusmerkkejä? Yleinen sodan tunnusmerkki on yhden lauman tai sen jäsenen/jäsenten toiminta toista laumaa ja sen hyvää vastaan sen omalla reviirillä eli alueella, jolla alueen haltijalaumalla eli äitilaumalla on oikeudet. Tämä sulkee sinällään ulos yksilöiden väliset riidat, ellei niistä aiheudu kumuloituvia vaikutuksia yhteisölle. Se, että yksi lauma puolustautuu toisen lauman väkivaltaa vastaan, on vastaväkivaltaa eli käytännössä puolustautumista. Tällaisissa tapauksissa sota on alkanut jo silloin, kun lauma on kohdannut väkivaltaa toisten taholta.

Kirjoitin väkivallasta enemmän Ihmisten rauhassa. Usein väkivaltaan tai ehkä ennemmin vastaväkivaltaan joudutaan turvautumaan silloin, kun oikeudet eivät ole kunnossa. Koska ryhmäoikeuksia ei ole tunnustettu, saattaa ryhmälle jäädä lopulta vain väkivalta, jolla se kykenee olemaan olemassa. Koska millään ryhmällä tai kansalla ei ole tunnustettua oikeutta olla olemassa, jää väkivalta ainoaksi tieksi turvata olemassaolo. Ryhmäoikeuksien uupuminen on suuri puutos tämän päivän maailmassa.

Sotaa voidaan käydä myös lisääntymällä

Sota voi olla perinteistä nopeaa sotaa, mutta se voi olla myös jopa sukupolvia kestävää hidasta sotaa, jota voidaan käydä aivan toisin asein.

Kerronpa tarinan kansasta, josta kerran kuulin. En tiedä, pitääkö se paikkansa, mutta silti tämä tarina kertoo paljon sodan käynnistä. Tämä kansa oli ylpeä soturikansa. Miehet kävivät miesten sotaa, suoraa väkivaltaa. Sodassa kuolleita kunnioitettiin sankareina. Mutta naiset kävivät naisten sotaa ja jokainen synnytyksessä kuollut oli yhtä lailla sotasankari siinä, missä sodassa kuolleet miehetkin.

Sotaa voidaan käydä myös sukusoluilla ja lisääntymällä, jos se johtaa oikeudenhaltijan huomattavaan vahinkoon.

Jatkan aihetta vielä parissa seuraavassa blogikirjoituksessa, joista toinen käsittelee lisääntymisoikeuksia ja toinen raiskauksia. Molemmat sodan keinoja.

Uskonnot aseina

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Uskonto on kriisissä

Monista lukijoista tuntuu varmasti hurjalta, että kirjoitan tällaista. Mitä ovat uskonnot aseina? Kirjoitin jo lähes kuukausi sitten rakenteista. Niihin liittyy vahvana lisärakenteena myös uskonnot. Ei liene kiistanalaista kirjoittaa, että uskontoja on käytetty pitämään yllä yhteiskunnan rakenteita, koska vain nämä rakenteet ylläpitämällä voidaan suojata yhteisöä tuhoutumiselta. On ollut pappeja ja oppineita, jotka ovat tulkinneet uskontoa siten, että se suojelee yhteisöä ja sen rakenteita. Siitä on tullut ylläpitävä voima.

Tämä ylläpitovoima muuttuu kuitenkin helposti kankeaksi ja hankalaksi, jos maailma muuttuu paljon. Niin kuin se on nyt tehnyt. Teknologia on tuonut uusia edistysaskeleita ja lääketiede vielä lisää niitä. Sitä voidaan pitää yhteiskunnan evoluutiona. Uudessa tilanteessa vanha ase saatta olla lähes käyttökelvoton. Kaikki se, mille uskonto on perustunut, on kyseenalaistettu. Yleensä tällöin uskonto puolustukseksi alkaa kyseenalaistamaan kaiken sen, millä se itse on kyseenalaistettu.

Millä tavoin uskonto on muuttunut kankeaksi ja hankalaksi? Kun tiede on kyennyt osoittamaan uskonnosta virheitä, se on syönyt uskonnon luotettavuutta. Kun käsitys ihmisyydestä on muuttunut, se on saanut aikaan vieraantumista uskonnosta. Kun nähdään, mitä uskonto saa aseena aikaan, ihmiset kääntävät selkänsä sille.

Miten uskonto voi olla ase? Kun uskonto luo hyvin tiukan dogmiston, jolla pidetään huolta siitä, että uskovaiset lisääntyvät, pysyvät ruodussa ja käännyttävät tai tappavat muut, kyse on siitä, että uskonto toimii aseena.

Hänen uskontonsa on miekka ja kilpi

Kun uskonto kirjoitetaan monimuotoisena siten, että se sisältää niin kohtia, jotka kehoittavat tappamaan kuin kohtia, jotka kehoittavat olemaan armelias, sopii uskonto aina tilanteen mukaan niin rauhan kuin sodankin välineeksi. On syytä huomata, että vaikka rauhaa korostettaisiinkin jonakin aikana, voi sota nostaa päätään uskonnon piiristä sopivan tilaisuuden tullen. Aina on niitä, jotka tahtovat olla kirjaimellisempia ja tulkinnaltaan tiukempia. He ovat yleensä myös vähemmän ymmärtäväisiä toisin ajattelevia kohtaan.

Olen jo muissa kirjoituksissani yhtäläistänyt uskonnot ja -ismit. Tässäkin kohtaa tahdon huomauttaa, että ideologiat ovat täsmälleen samalla tavalla aseita kuin uskonnotkin. Molemmat ovat tavallaan meemiviruksia, jotka pyrkivät monistamaan itsensä ja aiheuttavat muiden tuhon. Yhteistyö tai kanssaelo ei sovi niiden sisämpään. Olen kirjoittanut sekä Ihmisten rauhassa että blogikirjoituksissa lisää uskonnoista ja ismeistä ja tavoista, joilla niiden huonoja puolia voidaan suitsia.

Haluan vielä korostaa, ettei kyse ole mistään yksittäisestä uskonnosta, kun kirjoitan tämän – vaan useimmista niistä. Useimmissa niistä on sisäisiä rakenteita, joita voidaan käyttää aseena, niin pitämään omat ruodussa kuin tuhoamaan toiset.

Ihmisten rauha

Esipuhe

Olen huolissani maailmasta. En varmasti ole ainoa. Olen miettinyt ja pohtinut, miten asiat olisivat paremmin. Olen etsinyt tietoa ja ajatellut. Kyseenalaistanut yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä kirjoitus on ennen kaikkea omien ajatusteni kokoamista itselleni. Se on tarpeen, koska käsiteltävä alue on niin laaja. Päätin kuitenkin muokata sen sellaiseksi, että siitä voisi olla hyötyä muillekin. Siten se voidaan nähdä yhteiskunnallisena puheenvuorona.

Kaikki ratkaisun avaimet ihmiskunnan suurimpiin ongelmiin on jo olemassa. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa. Ihmisellä on mahdollisuus ymmärtää itseään ja luoda sellainen maailma, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä siinä elää. Keskityn tässä kirjoituksessa lähinnä ihmisten suurten yhteiskunnallisten ongelmien pohdintaan.

Tässä kirjoituksessa ei ole oikeastaan mitään uutta. Kaikki on jo sanottu, moni useampaankin kertaan. Tätä kirjoitusta ei pidä ottaa väitettynä totuutena vaan haasteena ajatella. Osa kirjoituksesta pohjautuu tutkittuun tietoon ja osa minun omiin ajatuksiini ja väittämiini – mutta edes nämä ajatukset eivät ole mitenkään uusia tai kovin ihmeellisiä. Vastaukset eivät ole monimutkaisia. Ennemminkin paluuta perusasioiden ääreen. Vaikeus on lähinnä vakiintuneet ajattelutavat ja niiden kyseenalaistaminen.

En ole tehnyt viittauksia tutkimuksiin enkä kirjoita tätä omalla nimelläni ja persoonallani. Tämän ei ole tarkoitus olla tieteellisesti perusteltu eikä tämän ole tarkoitus olla oman egoni tuote ja nostatus vaan vain yksityishenkilön puheenvuoro. Haluan, että ajatukset syntyvät, haastavat ja uusiutuvat.

Koska haluan kirjoittaa vain hyvin yleisellä tasolla enkä anna kovin paljon esimerkkejä, väittämäni saattavat jäädä hiukan abstrakteiksi. Luon myös uusia käsitteitä enkä ota käyttöön ennestään olemassaolevia kaikissa tapauksissa, koska joskus on hyvä mieltää asiat uudesta näkökulmasta. Teen myös joitain historiaan liittyviä ylimalkaisia viittauksia. Päätin, että on parempi tehdä ne ylimalkaisesti kuin antaa tarkkoja esimerkkejä, koska historiasta löytyy usein useita samantapaisia tilanteita, joten yhden esiinnostaminen voitaisiin katsoa yksittäistapauksen tietoisena provosointina. Vaikka kirjoitukseni voidaan muutenkin nähdä provosointina, sitä ei pidä kuitenkaan tulkita ketään vastaan vaan kaikkien puolesta.

Pidän tiettyä abstraktiutta toisaalta hyvänä asiana, koska pääasiallinen toiveeni on, että tämä kirjoitus herättäisi ajattelemaan.  Tarkoituksena ei ole antaa valmiiksi pureskeltuja tarkkoja ajatusmalleja ja toimintatapoja, joita tulisi orjallisesti noudattaa. Ei edes niissä tapauksissa, kun kirjoitukseni vaikuttaa siltä.

Toivon, että luet ainakin osan kirjoituksestani ennen kuin menetät malttisi suhteeni. Kirjoitukseni käsittelee montaa asiaa, jotka liittyvät toisiinsa ja siksi on hankala antaa yksinkertaista tai sievässä järjestyksessä etenevää kuvaa. Kirjoituksen lopussa on osio ”Tapoja, joilla tämä kirjoitus ymmärretään väärin”. Olen pyrkinyt siihen ennakoimaan ajatuksia, joita tämä kirjoitus lukijoissaan herättää ja vastata niihin. Teen joitain sisäisiä viittauksia (-> tällä tavalla). Viittaukset kertovat osion otsikon. Ne on tarkoitettu yhdistämään ajatuksia kirjoituksen eri osista.

Ihminen eläimenä

Ihminen on territoriaalinen laumaeläin. Tämä on kirjoitukseni johtoajatus, jota pyrin selventämään läpi koko tekstin. Pyrin selventämään sitä, mitä se tarkoittaa käytännössä ja sitä, miksi hommat eivät toimi niin kuin ne ovat nyt.

Ihminen on apina

Evoluutio on hyvin todistettu. On myös todistettu, että ihminen polveutuu apinoista ja että ihminen itsekin on apina. Ei siis pitäisi olla mitenkään yllättävää, että evoluutio on ohjannut myös ihmisen käyttäytymistä ja että ihmisen käyttäytyminen muistuttaa monissa suhteissa apinoiden, erityisesti ihmisen lähimpien sukulaisten, ihmisapinoiden, käyttäytymistä.

Silti tätä ei tahdota hyväksyä.  Se tuntuu vieraalta eikä tahdota hyväksyä, että ihminen on eläin siinä, missä muutkin eläimet tai apina siinä, missä muutkin apinat. Tai ehkä ei tahdota hyväksyä, että jollain asialla voi olla niin suuri merkitys ihmiseen, yksilöön ja siihen miten hän käyttäytyy.  Ihmisen on vaikea hyväksyä rajoituksia tai sitä, että jokin niin kaoottiselta tuntuva tekijä ohjaa hänen ja muiden käyttäytymistä.

On kuitenkin virhe ajatella, että siitä olisi kyse. Meillä kaikilla on geenit, jotka määrittelevät, että meille kasvaa kädet, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään protestoivat sitä vastaan.  Samalla tavalla meillä on myös lajille tyypillisiä käyttäytymismalleja, jotka antavat pohjan tekemisillemme. Samoin kuin voimme itse päättää, mihin tarkoituksiin käytämme kättämme voimme päättää mihin tarkoituksiin käytämme niitä käyttäytymismalleja, jotka olemme perineet. Kuitenkin käsien muoto ja käyttäytymismallit asettavat rajoja sille, mitä voidaan tehdä.

Tästä on kyse tämän kirjoituksen suhteen.  En pohdi, miten ihminen voi käyttää kättään, mutta mietin niitä keinoja, joilla ihminen voi käyttää hyväksi omia käyttäytymismallejaan, miten toimia yhdessä apina-minämme kanssa ja luoda mahdollisimman pysyvä rauha, jossa erilaisilla ihmisillä olisi mahdollisuus elää, kehittyä ja kehittää yhteiskuntaansa.

Selvennän joitakin käyttämiäni erilaisia ryhmään viittaavia termejä:

Apinalauma: Apinalaumalla tarkoitan mitä tahansa ihmisryhmää. Käytän sitä lähinnä shokkiefektinä sekä korostamaan ihmisen apinamaista käytöstä.

Kansa: Erilliseksi laumaksi itsensä kokeva ihmisjoukko, jolla on yhteinen polveutuminen, kieli ja kulttuuri.

Lauma: Lauma on mikä tahansa ja minkä tasoinen tahansa ihmisryhmä, jolla on yhteinen kulttuuri ja yhteenkuuluvuudentunne. Käytän tätä sanaa kuvaamaan peruslaumatoimintoja. Se vastaa tarkoitukseltaan apinalaumaa, mutta ilman shokkiefektiä.

Ryhmä: Ryhmä on mikä tahansa ja minkä tasoinen tahansa joukko ihmisiä. Ryhmä voi olla väliaikainen tai pitkäaikainen ihmisten yhteenliittymä, jossa on jonkinlaiset yhteiset käyttäytymissäännöt ja yhteenkuuluvuudentunne.

Yhteiskunta: Yhteiskunta on valtiotasoinen liittymä, jonka muodostavat sen alueella sijaitsevat yhteisöt ja laumat. Yhteiskunnalle on ominaista lainsäädäntöoikeus ja väkivaltamonopoli.

Yhteisö: Yhteisön muodostavat tietyllä alueella olevat laumat. Yhteisöllä itsellään ei tavallisesti ole omia lakejaan, vaan se noudattaa yhteiskunnan lakeja. Yhteisössä voi siis olla hyvin erilaisia ja keskenään kilpailevia laumoja.

Äitilauma: Äitilauma on oikeutettu reviirinhaltijalauma, joka mielletään erilliseksi etnisyydeksi ja kansaksi.

Lajityypillinen käyttäytyminen

Moni meistä on katsellut kuinka koirat tervehtivät toisiaan tai kuinka ne tervehtivät tuttuja ihmisiä. Moni on myös kuunnellut kissan kehräystä tai nauranut sen leikkiä langan pätkällä. Emme voi vaatia, että koirat ja kissat käyttäytyisivät muuten kuin lajilleen tyypillisellä tavallaan. Linnut laulavat, kasvit kasvavat ja ötökät surisevat kaikki lajilleen tyypillisellä tavalla.

Ihminenkin käyttäytyy lajilleen tyypillisellä tavalla. Ihmiselle on tyypillistä esimerkiksi kosiomenot, joissa sipaistaan hiuksia ja kallistetaan päätä ja nauretaan. Samoin on tyypillistä ihmisen ryhmäkäyttäytyminen, johon tämä kirjoitus pohjaa – ihminen on territoriaalinen laumaeläin.

Vaistot ja järki

Ihmistä ohjaavat vaistot ja järki. Molemmat yhdessä. Vaistoja ei voida kokonaan ohittaa, vaikka ne voidaankin joskus järkisyistä jättää taka-alalle. Se muuttuu sitä hankalammaksi, mitä pidempään sitä joutuu tekemään ja mitä suuremmin järkisyyt ovat ristiriidassa vaiston kanssa. Siksi vaistojen jättäminen taka-alalle voikin olla vain väliaikaista.

Yksilön ja ihmislauman käyttäytymistä ohjaavat vaisto ja järki ja kaikkein hankalinta on sovittaa ne yhteen. (-> liian korkeat ihanteet)  Järkevät ihmiset haluaisivat, että vaistot eivät ohjaisi heitä ja ihmiset, jotka ovat hyvin tunneperäisiä, eivät kykene rationalisoimaan tunteitaan. Heidän saattaa olla hankala esimerkiksi ymmärtää, mistä mikin tunne johtuu – samalla kun järkipainotteisten ihmisten on hankala myöntää, että tunteilla ja vastoilla pitäisi olla tilaa päätöksenteossa tai ainakin päätöksentekoa ohjaavien normien kehityksessä. Vain ymmärtämällä ihmisen lajimukaistakäyttäytymistä ja vaistoja, voidaan välttää ne karikot, jotka syntyvät pelkästä järkiperäisestä päätöksenteosta.

Eli teoriani on, että vain ottamalla huomioon vaistot ja niiden merkityksen, voidaan välttyä väkivallalta ja suurilta yhteiskunnallisilta myllerryksiltä. Vaistolähtöinen lähestyminen asiaan tarkoittaa siis yksilön ja lauman selviämiseen tarkoitettujen vaistojen huomioonottamista ja järkilähtöinen lähestyminen asiaan sellaisia järkisyitä, jotka mahdollistavat vaistojen toteutumisen pidemmällä aikavälillä ja ottaa huomioon sopimukset, velvollisuudet ja muut senkaltaiset asiat, jotka edesauttavat niin selviytymistä, rauhaa kuin laumojen välistä kanssakäymistäkin. (->Ajattelun kokonaisvaltaisuus ja rajallisuus)

Ihminen on territoriaalinen laumaeläin

Ihmisryhmät ovat apinalaumoja. Ihmiset ovat älykkäitä apinoita, mutta se ei muuta pohjimmiltaan sitä, että ihmiset ovat edelleen apinoita ja käyttäytyvät kuin apinat. Tämä on ollut ihmisille hankala hyväksyä jo Darwinin ajoista lähtien.

Ihmiset ajattelevat, että sivistys ja isot aivot ovat muuttaneet kaiken, mutta muutama tuhat vuotta sivistystä ei vie pois miljoonien vuosien evoluutiota eikä isot aivot muuta ihmisen vaistoja.

Ne vaistot vaihtelevat jonkin verran yksilön mukaan ja aivot painottavat eri asioita eri kehitysvaiheissa ja eri elämäntilanteissa, mutta kuitenkin ne vaistot mahtuvat sievästi tiettyyn muottiin, jota voidaan pitää ihmiselle lajityypillisenä käyttäytymisenä.

Ihmisen evoluution tärkeimpiä asioita ovat isot aivot, ryhmäkäyttäyminen, kädet ja pystyssä käveleminen. Nuo ominaisuudet ovat suurelta osin syynä siihen, mitä ihminen on tänä päivänä.

Apinalaumoille on tyypillistä laumojen sisäiset ryhmät ja ystävyyssuhteet, mutta myös yhteenkuuluvaisuuden tunne ja altruistinen käytös. Siinä, missä apinat kykenevät altruistiseen käyttäytymiseen, ne kykenevät myös itsekkyyteen ja juonitteluun. Ne keinot, joilla ihminen selviytyy toisten ihmisten kanssa, on suoraan samat kuin muilla apinoilla.

Yhteenkuuluvaisuuden tunne

Minkä tahansa ryhmän kantava voima on yhteenkuuluvaisuuden tunne. Jos ryhmän jäsenet eivät tunne kuuluvansa yhteen, he eivät luota toisiinsa. Yhteenkuuluvaisuuden tunnetta luo yhteinen kieli, yhteiset tavat, yhteinen pukeutuminen, usein yhteinen ulkomuoto ja sellaiset asiat kuin yhdessä nauraminen ja muiden asioiden jakaminen sekä toisten auttaminen.

Väitän, että ihmisillä on luontainen kyky hyväksyä erilaisuutta tiettyyn pisteeseen saakka. Kukaan yksittäinen yksilö ei edusta keskiarvoa, joten kaikki ovat hiukan erilaisia. Siksi ei ole oleellista, että täyttääkö kaikki ryhmän tavat pilkulleen vaan että ne ovat sinnepäin ja yksilö on myötämielinen ryhmälle ja jakaa asioita sen kanssa. Olennaista lienee myös se, ettei yksilö kuulu selkeästi johonkin toiseen ryhmään. Myös halu kuulua ryhmään ja sopeutuminen ryhmän sääntöihin on tärkeää.

Jos tämä asia käännetään, niin yksilö, joka ei puhu samaa kieltä, ei noudata ryhmän tapoja, ei pukeudu kuin ryhmä, näyttää erilaiselta eikä jaa asioita ryhmän kanssa, tavallaan korostaa, ettei halua kuulua ryhmään. Hän ei ole halukas muuttamaan omia tapojaan, jotta hänet hyväksyttäisiin ryhmään eikä ryhmä luota häneen, koska hän käyttäytyy eri tavalla eikä noudata heidän tapojaan tai sääntöjään.

Se piste, johon saakka erilaisuutta hyväksytään, on piste, jossa erilaisuus koetaan uhkaksi yhteisölle. Osa näistä uhista on todellisia, osa ei.

Me-ryhmät

Ryhmiä on monenlaisia ja monentasoisia. Voimme lähteä ajattelemaan sitä sen kautta, miten ihmiset kokevat me-sanan käytön. Minkälaisissa tilanteissa sitä käytetään? Me-ryhmä voi olla väliaikainen – ”Me tässä bussissa olijat” – tai pitkäkestoinen – ”Me tähän etniseen ryhmään kuuluvat”.

Me-ryhmiä on myös me-ryhmien sisällä. Ajatellaan yhtä yksilöä ja katsotaan, mihin ryhmiin hän voisi kuulua. Hän on jonkun lapsi, joten hän kuuluu ryhmään me-lapset. Hän kuuluu myös ryhmään meidän-perheemme ja meidän-sukumme. Huomioidaan, että hän jo tässä vaiheessa kuuluu kolmeen eri me-ryhmään, jotka ovat sisäkkäin: lapset ovat perheen sisällä ja perhe suvun. Voimme ajatella, että hän kuuluu vielä tiettyyn koululuokkaan, meidän-luokkamme ja tiettyyn kouluun, meidän-koulumme. Hän asuu tietyssä kaupunginosassa tai kylässä, meidän-kylässämme, jossa asuu muita meidän-kyläläisiämme. Kylä kuuluu tiettyyn kuntaan, meidän-kuntaamme ja kunta tiettyyn maakuntaan, meidän-maakuntaamme. Maakunta taas kuuluu tiettyyn maahan, meidän-maahamme ja maa taas tiettyyn maanosaan, meidän-maanosaamme, jossa asuu samankaltaisia ihmisiä kuin me.  Hän saattaa kuulua urheilujoukkueeseen, meidän-joukkueeseemme ja olla kesätöissä, meidän-työpaikallamme.

Tässä oli vain joitain tutuimpia me-ryhmiä, jotta saisitte kiinni siitä, mitä tarkoitan. Apinalaumoissa on tyypillistä, että tällaisia me-ryhmiä muodostuu. Ne voivat olla ystävyyssuhteita tai hyötysuhteita tai ne voivat olla väliaikaisia suhteita.

Me-ryhmille on tyypillistä ajatella me-ja-nuo-muut. Me on eksklussiivinen määre. Meihin kuuluakseen täytyy täyttää tietyt ehdot. Ehdot eivät välttämättä ole kovin vaativia – jos ajattelemme ihmisiä bussissa, niin bussissa istujien me-ryhmään päästäkseen pitää ostaa bussilippu ja astua bussiin. Toisaalta bussissa istujilla on käyttäytymistapoja, joita odotetaan noudatettavan. Siellä ei saa huutaa eikä tunkeilla ja täytyy ottaa toiset huomioon, jotta mahdollisimman monelle riittää istumapaikka ja liikkuminen olisi helppoa. Jos joku satunnainen matkustaja ei toimi näiden käyttäytymistapojen mukaisesti, monet kanssamatkustajat tuntevat, että hän ei kuulu ryhmään eikä noudata odotettuja käyttäytymissääntöjä. He saattavat tuntea, että kyseinen henkilö on ulkopuolinen häirikkö.

Mitä suurempi me-ryhmä on, sitä tärkeämpää on, että ryhmän jäsenet tunnistavat toisensa. Ihmiset ovat kehittäneet monia muotoja, joilla ryhmän jäsenyys voidaan ilmaista. Pukeutuminen on tyypillinen tapa, mutta myös kieli ja puhetapa ovat tavallisia. Ryhmän yhteiset käyttäytymissäännöt ovat tärkeitä ihmisryhmissä.

Siksi vieras ihminen, joka käyttäytyy eri tavalla, puhuu eri kieltä ja jolla tuntuu olevan erilaiset säännöt, tuntuu uhkaavalta. Jokainen vastaava me-ryhmä on aina jollain asteella kilpailija. Vertaa: Meidän-luokkamme – Noiden-luokka. Meidän-kaupunkimme – Noiden kaupunki. Meidän-perheemme – Teidän-perheenne. Ja niin edelleen.

Siksi on aina me ja nuo muut. Se on osa ihmisluontoa eikä tule muuttumaan niin kauan kuin ihminen on ihminen.

Laumagravitaatio

Koska ihmisen selviytyminen on aina ollut sidoksissa hänen liittolaissuhteisiinsa, siis suhteisiin sukulaisiinsa ja saman ryhmän muihin jäseniin, hän myös ajattelee, että heihin voi luottaa enemmän. Kutsun tätä laumagravitaatioksi. Vieraat ihmiset ovat aina olleet epäilyttäviä. Heidän päämääristään tai keinoistaan ei ole varmuutta, ihminen ei tunne heitä. Mitä suurempi ero oman ryhmän ja sen toisen ihmisen tai ryhmän välillä on, sitä epäilyttävämpi tilanne se on.

Tutkimuksin on todettu, että ihmiset suosivat henkilöitä, jotka muistuttavat heitä itseään ts. jakavat mahdollisimman paljon samoja geenejä. Siinä voidaan ajatella, että geenit pitävätä huolen omasta selviytymisestään.

Tästä voi päätellä sen, että tietty xenofobia on luontaista ihmiselle ja se on ollut ennen kaikkea selviytymiskeino. Sekään ei katoa tai muutu.

Jopa tilanteissa, joissa hyvin erilaiset ryhmät elävät lähekkäin, todellisen luottamuksen löytyminen näiden ryhmien välillä on hankalaa, koska epäluottamus toisen tarkoitusperiä kohtaan palaa aina pintaan. Ihminen ajattelee, että toinen ryhmä on aina kilpailija. Jos ryhmä on suurempi ja hallitseva, se ajattelee, että pienemmät ryhmät voivat kasvaa ja viedä heiltä reviiirin ja oikeudet tai kammeta itsensä suhteettoman hyvään asemaan. Jos ryhmä on pienempi ja sillä on vähemmän valtaa, se kokee varsinkin suuremmat ryhmät uhaksi olemassaololleen. (-> Vieras äly)

Onkin tutkittu, että ihmiset viihtyvät parhaiten omanlaistensa ihmisten parissa ja ajattelevat enemmän hyvää omaan ryhmään kuuluvista ihmisistä kuin muista. Jokin satunnainen tilanne voi olla sama, mutta silti omaan ryhmään kuuluvilla ihmisillä on luultavasti ollut puhtaammat tarkoitusperät. Tämä on hyvin tyypillistä käyttäytymistä ihmiselle eikä tule muuttumaan. (-> Minän harhauma, eksotiikka)

Reviirit

Ihminen on territoriaalinen laumaeläin. Se tarkoittaa, että kukin ryhmä katsoo, että jokin alue on heidän elintilaansa ja muiden pitäisi pysyä sieltä pois. Tämä on yhteneväistä kaikille ihmiskulttuureille. Se elintila määräytyy tavallisesti maa-alueiden mukaan, mutta tilanteessa, jossa useampi ryhmä jakaa saman alueen, reviiri voi olla esim. jokin elinkeino. Reviiri onkin ryhmän olemassaolon kannalta kriittisen tärkeää. Se on ravinnon ja muiden resurssien lähde ja pitää toiset ryhmät poissa kilpailemasta alueelta.  (-> olemassaolon edellytykset)

On hyvin tavallista, että ihmiset kokevat erilaiset reviiriloukkaukset muiden ryhmien taholta uhkana heidän toimeentulolleen, ryhmälleen ja siten olemassaololleen. Meillä on kuitenkin kaikilla vaisto pysyä hengissä, jatkaa sukua ja taata tulevien sukupolvien mahdollisuudet menestyä. Omiensa selviytymisen takaaminen voi ilmetä aggressiivisuutena tai pahimmillaan jopa suoranaisena väkivaltana.

Perusperiaatteena on, ettei kaksi ihmisryhmää voi elää samalla reviirillä. Tämä kuitenkin hämärtyy, koska ryhmien väliset rajat ovat hämäriä. Ihmisten yhteenkuuluvaisuuden tunne on rajana ryhmälle ja yhteenkuuluvaisuuden tunne määräytyy hyvin pitkälle yhteisellä kielellä ja kulttuurilla.

Vaikka kirjoitinkin tuossa, että elinkeino voi olla reviiri – mitä se voikin olla – se on kuitenkin vain toissijainen sopeutuminen toisen ryhmän paineeseen. Ensisijaisesti jokainen ryhmä tahtoisi hallita omaa maa-aluettaan ja luoda omat hierarkiansa.

Ryhmään liittyminen               

Kuten jo kirjoitin, ihmisellä on kyky hyväksyä muutoksia ja erilaisuutta. Muutokset ovat osa elämää ja jokainen on erilainen, jokainen on toisenlainen (-> toiseus). Ihmisellä on kuitenkin tarve pidättäytyä tietyissä käyttäytymismalleissa, jotka ovat tyypillisiä hänen ryhmälleen ja hän tuntee vieraaksi kaiken, joka etääntyy liian kauas totutusta ja uhaksi kaiken, jonka hän kokee olevan vaaraksi hänelle itselleen tai hänen ryhmälleen. (mutta -> Hyväntahtoisuus ongelmana)

Tämä on ongelmallista varsinkin silloin, kun kaksi hyvin erilaista ryhmää ajautuu samalle reviirille. Syyt, miksi näin on tapahtunut vaihtelevat paljon, mutta jos kyse ei ole suorasta konfliktista alun perin, on syy yleensä siinä, että voimakkaampi osapuoli on katsonut, ettei toisesta osapuolesta ole haittaa. Vahvempi osapuoli on armollinen ja sallii toisen ryhmän asettua reviirilleen ehkä toivoen toisen ryhmän jäsenten liittyvän heidän ryhmäänsä ja tekevän siitä voimakkaamman. Tämä usein tapahtuukin, kun joitain sukupolvia on kulunut. Sitä ennen ryhmät eivät luota toisiinsa. Toisaalta historia opettaa, ettei näin aina tapahdu. Yleensä, kun mukautumista uuteen ryhmään ei tapahdu, kyse on uskonnosta tai hyvin erilaisesta ulkonäöstä.

Jotta konflikteilta vältyttäisiin, tulisi uusien tulokkaiden liittyä siihen ryhmään, jonka reviirille he saapuvat. Näin tapahtuu esimerkiksi apinalaumoissa.

Mitä suuremmat erot lauman ja tulokkaiden välillä on, sitä hankalempi tulokkaiden on mukautua uuteen laumaan. Mitä suurempi tulokasryhmä tietyllä alueella on, sitä hankalempi sen on mukautua uuteen laumaan. Kielen oppiminen on avain uuteen laumaan mukautumiseen. Se on välttämätöntä keskinäiselle ymmärtämiselle ja toimimiselle uudessa ryhmässä, sitä kautta tulevat myös uuden lauman tavat tutuiksi. Myös ryhmän tunnusmerkit, kuten pukeutuminen on tärkeässä osassa sopeutumisessa uuteen ryhmään ja ennen kaikkea sille, että ryhmä hyväksyy uuden jäsenen. Jos tulokas osoittaa kaikin tavoin – pukeutumalla eri tavalla, käyttäytymällä eri tavalla ja puhumalla eri tavalla – ettei hän kuulu ryhmään, silloin häntä ei pidetä ryhmän jäsenenä. Silloin tulokas ei ole tullut liittymään heidän ryhmäänsä vaan valloittamaan osan heidän ryhmänsä reviiristä.

Edellä mainitut asiat ovat sellaisia, että kukin tulokas kykenee niihin halunsa mukaan vaikuttamaan. On olemassa myös sellasia asioita, joihin kukaan ei pysty vaikuttamaan. Tällainen on erityisesti ulkonäkö. Jos tulokkaan ulkonäkö on toinen kuin ryhmän jäsenten, hänen tulee osoittaa usein jatkuvasti muilla tavoilla kuuluvansa ryhmään. Nykymaailmassa ei ole tavatonta, että uudet tulokkaat edustavat toista fenotyyppiä kuin, mitä ryhmä itse edustaa. Silloin tulokkaat ovat helposti koko elämänsä enemmän tai vähemmän epäilyksen alaisia ja sitä tärkeämpää on, että muut merkit ryhmään kuulumisesta ovat kohdallaan.

Ihmisillä on kuitenkin taipumus hyväksyä erilaisuutta. Siksi erityyppinenkin tulee hyväksyttyä, jos hän osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen ja käyttäytyy muuten ryhmän tavoin ja sen etua ajatellen.

Suurempi ongelma kuin fenotyyppi on usein uskonto. Silloin kun oikein uskominen eli ortodoksia on tärkeämpää kuin oikein tekeminen eli ortopraksia, ihmiset linnoittautuvat poteroihinsa ja ampuvat kovilla. Jos ryhmä edustaa yhtä uskontoa ja tulokkaat toista, syntyy usein yhtälö, jota on hankala purkaa – sitä hankalempi, mitä uskovaisempia ihmiset ovat. Uskonnot usein määrittävät hyvin pitkälle kulttuurisia tapoja ja siten uskovaisen toiseen uskontokuntaan kuuluvan henkilön on usein erittäin hankala sopeutua uuteen ryhmään ja omaksua sen tavat. Tämän takia uskonnot ovat suurin yksittäinen este tulokkaiden onnistuneelle liittymiselle uuteen ryhmään.

Tulokkaiden tulee siis tehdä selkeä päätös muuttaessaan uuden ryhmän reviirille. He tekevät päätöksen muuttaa ja heidän tulee kantaa vastuu siitä. He eivät voi olettaa, että kaikki muut kantavat vastuun heidän päätöksistään ja mukautuvat.  On hyvä huomata, että henkilön ei pitäisi vain sopeutua uuteen kotimaahansa kuin ennemminkin mukautua uuden lauman tapoihin ja ottaa sen tunnusmerkit. Siksi heidän tulisi päättää, että he näkevät vaivaa mukautuakseen uusiin olosuhteisiin ja ryhmän uusiin tapoihin. Heidän tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten he pukeutuvat, siihen, että oppivat kielen ja kulttuurilliset tavat. Menen jopa niin pitkälle, että sanon, että heidän tulisi luopua uskonnostaan, vaihtaa kieltä ja omaa nimeään ja opettaa lapsensa uuden ryhmän tavoille. Tällöin heidät hyvinkin luultavasti hyväksytään uuteen ryhmään sen täysivaltaisina jäseninä.

Ajatellaan, että vaikkapa maan B kansalainen muuttaa maahan A. Hän voisi muuton jälkeen omaksua uuden identiteetin, jossa hän sanoo olevansa A-maalainen, jolla on B-maalaiset juuret. Jos hän korostaa kuuluvansa A-maalaisten joukkoon ja omaksuu heidän kielensä ja tapansa ja kenties vaihtaa vielä nimeäänkin, hänet suuremmalla todennäköisyydellä hyväksytään yhtenä ryhmän jäsenenä.

Laumoilla on reviiri, joka takaa heidän olemassaolonsa ja toimeentulonsa. Voisi puhua nautintaoikeudesta. Henkilön, joka tulee lauman reviirille, täytyy ensin liittyä laumaan ja saada lauman hyväksyntä ennen kuin hän alkaa hyödyntämään nautintaoikeutta. Jos kyse ei ole apaja-tilanteesta (-> apajatilanne), muuttaja saattaa kohdata aggressiivisuutta, koska lauma puolustaa omaa nautintaoikeuttaan. Reviirin hallitsijalaumasta käytän nimitys äitilauma. Äitilauma on se lauma, jolla on oikeus kyseessäolevaan reviiriin. (-> sovittelu) Nimellä pyrin tuomaan esiin sen yhteyden, että jokainen lauman jäsen on suoraan riippuvainen laumansa menestyksestä ja nautintaoikeuksista.

Identiteetti

Minusta on väärin ajatella, että ihmisen identiteetti olisi jotenkin muuttumaton tai loukkaamaton. Että ihmiseltä ei voisi vaatia muutosta hänen identiteettiinsä. Tätä on kuitenkin tapahtunut maailman sivu ja se on hyväksi niin henkilölle, joka muuttaa identiteettiään, kuin yhteisölle, joka ottaa hänet vastaan. On huomattavaa, että ihmisen identiteetti muuttuu koko ihmisen eliniän ajan joka tapauksessa, joten ihmiseltä voidaan mielestäni vaatia myös vastuuta oman identiteettinsä uudelleen rakentamisesta, jos hän itse tekee päätöksiä, jotka vaativat sitä.

Vaikka äidinkieli on ihmiselle tärkeä, hän oppii niin halutessaan tulemaan toimeen toisella kielellä, jopa ajattelemaan ja käyttämään sitä ensisijaisena kielenään. Hän on ehkä oppinut ajattelemaan itseään jonkin tietyn kansan jäsenenä, mutta hän oppii ajattelemaan myös itseään uuden kansan jäsenenä – jopa niinkin pitkälle, että entinen kansa tuntuu vieraammalta kuin uusi. Hän kykenee omaksumaan uudet tavat, jotka saattavat olla identiteetin lähde. Omaksua uuden laumaäänen. (-> Laumaääni)

Hän voi vaihtaa nimensä ja siten ilmoittaa haluavansa olla uuden yhteisön jäsen. Hän voi muuttaa pukeutumistaan ja luopua uskonnostaan. Hän on hyvin paljon luultavammin onnellisempi ollessaan osa laajempaa yhteisöä kuin laajemman yhteisön reunoilla – ehkä jopa hyljeksittynä – elävän ryhmän jäsenenä. Hän voi kasvattaa lapsensa uuden yhteisön jäseniksi ja antaa heille se elämä, jonka takia he ovat alunperin valintansa tehneet ja muuttaneet.

Eli kaiken voi muuttaa? Ei nyt ihan niinkään, mutta ihmisen yhteisöllisen ulottuvuuden, ihmisen laumaminän (-> laumaääni) voi muuttaa. Mitä sitten ei voi muuttaa? Tai joiden asioiden muuttaminen ei ole järkevää? Henkilön perusluonne, fyysinen ilmentymä ja rajoitteet, lahjakkuudet, perusseksuaalisuus ja sukupuolinen identiteetti ovat asioita, joita en lähtisi muuttamaan. Käytän näistä nimitystä fenotyyppinen minä. Sen voisi määritellä myös niin, että fenotyyppinen minä on kaikkea sitä ihmisessä itsessään, mitä hän ei kykene valitsemaan. Moni määrittelisi myös kulttuurin kuuluvan tähän yhteyteen, mutta ihmiset voivat tehdä valintoja sen suhteen enkä ole sitä siksi lukenut mukaan fenotyyppisen minän määritelmään. Missä tahansa kulttuurissa ja yhteisössä pitäisi olla mahdollisuus olla oma fenotyyppinen itsensä. Miksi näin? Koska näitä asioita on hyvin hankala muuttaa (ennemmin vain opitaan peittämään ne hyvin) ja katson sen olevan väkivaltaa yksilöä kohtaan, jos sitä heiltä vaaditaan. (-> väkivalta)

Ihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta sellaisten toisten ihmisten kanssa, joiden kanssa he kokevat jakavansa saman polveutumisen, yhteiset tavat, kielen ja kulttuurin. Tällaiset laumat muodostavat kansan.  Kansa on hyvä tapa jakaa laumoille itsehallinto ja valtiot. Mitä suurempi yhteenkuuluvaisuuden tunne laumalla on, sen varmemmin sen jäsenet puhaltavat yhteen hiileen ja sitä rauhanomaisempi ja tasaisempi on lauman elo.

Ei-liittyminen ryhmään

Jos asia käännetään toisinpäin ja mietitään, mitä seurauksia on sillä, ettei uusi tulija liity alueen kantaväestöön, saadaan kuvaa selvennettyä.  Hän osoittaa siis pukeutumalla, tavoillaan ja puheellaan, ettei kuulu ryhmään eikä halua kuulua ryhmään. Silloin häntä ei kohdella ryhmän jäsenenä. Häntä pidetään aina epäilyttävänä.

Yksittäinen yksilö voi vielä saada lähimmän piirinsä luottamuksen, jos hän osoittaa ajattelevansa heidän parastaan, mutta laajempi ryhmä, joka ei sopeudu paikallisiin olosuhteisiin, ei tule sitä saamaan täysin koskaan, sillä heitä pidetään kilpailevana ryhmänä.

Tähän liittyy selkeästi myös ryhmän pettäminen. Jos tulokasryhmä on sen verran suuri, että se kykenee ylläpitämään sosiaaliset suhteet, kuten perhe- ja ystävyyssuhteet sekä avioliitot, ryhmän sisäisinä asioina, voi sellainen, joka poikkeaa ryhmän asettamasta kaavasta tulla koetuksi petturiksi. Jos ryhmä ei ole mukautunut uuteen kulttuuriin, mutta jokin ryhmän jäsenistä on selkeästi enemmän mukautunut, häntä pidetään petturina ja epäilyttävänä sen suhteen, kenen etua hän ajaa. Tällainen ryhmän sisäinen mekaniikka toimii puolustuksena ryhmän yhteenkuuluvuudelle ja estää ryhmää mukautumasta uusiin olosuhteisiin. Sama mekaniikka toimii vastaavalla tavalla äitilauman keskuudessa, mutta riippuen kulttuurillisista piirteistä (laumaäänestä), uskalletaanko sitä panna täytäntöön kuinka voimakkaasti.

Toisinaan valinnan tehnyt väestön osa on niin suuri, että se alkaa raivata itselleen elintilaa uudella reviirillä. Silloin reviirillä on kaksi kilpailevaa apinalaumaa. Se voi olla suoranainen sota, mutta se harvoin on tulijoiden etujen mukaista. Sen sijaan mafiatyyppinen toiminta, jossa omalle ryhmälle raivataan elintilaa väkivallalla ja pelolla, on pienemmälle ryhmälle mahdollinen. Valtaväestö ei kykene tai uskalla puuttua toimintaan. Toimintaan kuuluu yleensä sekä yleisen pelon lisäämistä kuin oman väen kurissa pitämistä. Tällöin esimerkiksi uskonto on hyvä tapa, koska se on alunperinkin tarkoitettu massojen kurissa pitämiseen.  Asetetaan kiilaa omien ja kantaväestön välille, jotta sopeutumista ei tapahtuisi. Terrorisoidaan kantaväestöä, jotta he tekisivät myönnytyksiä ja siten antavat uudelle ryhmälle tilaa selviytyä uudella reviirillään. Terrorisointi voi olla myös henkistä. Kantaväestöä voidaan syyllistää ja leimata, jotta he kokisivat olevansa vastuussa ja tekisivät tarvittavia myönnytyksiä uuden ryhmän tai uusien ryhmien olemassa olon jatkumiselle. Jos tämän annetaan jatkua, kantaväestö huomaa pian menettäneensä otteensa ja heidän reviirilleen on tullut uusia apinalaumoja, jotka kilpailevat voimavaroista ja vallasta. Kuten historia opettaa. (-> väkivalta)

Liittymisen tunnusmerkit

Laumaanliittymisen ulkoiset tunnusmerkit antavat muulle laumalle viestin siitä, että henkilö on heidän puolellaan ja osa heitä. Tavallaan voidaan ajatella, että liittyjä liittää oman kohtalonsa (maallisessa merkityksessä) elämässä uuteen laumaan ja sen menestykseen tai tappioon. Näiden tunnusmerkkien tärkeys on yllättävän tyypillistä ihmiselle, kun verrataan asiaa vaikka ihmisapinoihin. Tietenkin kyse on siinäkin lähinnä aste-erosta – siitä, että ihminen on kyennyt luomaan selkeämmän merkistön. Toisaalta ihmisapinoiden laumoissa jokainen yksilö tuntee toiset laumanjäsenet henkilökohtaisesti eikä niin laajalle tunnusmerkistön käytölle ole edes tarvetta kuin mitä ihmisyhteisöissä on.

Näistä tunnusmerkkiehdoista kaikkien ei tarvitse olla yhtä vahvasti tunnistettavissa eikä kaikki ole tarpeenkaan, mutta tunnusmerkkiehdoista suurimman osan pitäisi toteutua, jotta lauman jäsenet kokevat liittyjän omakseen. Tunnusmerkkiehdot ovat:

1. kieli
2. vaatetus
3. nimi
4. jäsenyhteys (esim. naimisissa lauman jäsenen kanssa)
5. ulkonäkö
6. käyttäytyminen
7. uskonto

Ulkonäkö on näistä se, joka harvimmin tulee toteen, mutta kuten sanottu, ihmiset hyväksyvät erilaisuutta jossain määrin. Tärkeää on se, että kokonaisuus kertoo selkeästi, että henkilö on lauman jäsen. Uskonto on tärkeä silloin, kun sen tärkeyttä korostetaan lauman kulttuurissa. Tästä enemmän kohdassa ”uskonnot”. Toisaalta taas myös uskonnon puuttuminen voi olla tunnusmerkkiehto.

Noiden tunnusmerkkien toteutumisesta näyttäisi olevan lisäksi aste-eroja. Voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta tunnistamisesta. Nyt tarkoitan näillä hiukan eri asiaa kuin ensin voisi ajatella. Positiivinen tunnistaminen on sitä, että henkilö tunnistetaan merkistön yksittäisen ehdon osalta laumaan kuuluvaksi. Negatiivisella tarkoitan sitä, että merkistön yksittäinen ehto ei kerro henkilön kuuluvan johonkin toiseen laumaan so. ehto ei kerro että henkilö kuuluisi laumaan, mutta ei myöskään, että henkilö kuuluisi johonkin toiseen laumaan – hän ei kanna toisen lauman merkistöä yllään.

Toisaalta jo jokin yksittäinen tunnusmerkkiehdon poikkeama saattaa kyseenalaistaa henkilön kuulumisen laumaan, jos tuo kyseinen tunnusmerkki on erityisen vahvasti liitetty johonkin toiseen laumaan.

Riitit

Ihmisyhteisöille erilaiset riitit varsinkin siirtymätilanteissa ovat tyypillisiä. Näitä on ollut kautta aikojen kaikissa eri yhteisöissä. Siksi onkin ehkä jopa hiukan outoa, että niistä on pitkälle luovuttu. Niillä on kuitenkin ollut selkeä ja tärkeä merkitys yhteisöjen kannalta. Se auttaa yksilöitä tuntemaan itsensä osaksi yhteisöä ja sitouttaa heidät siihen.

Tässä yhteydessä nostan esille kahdet eri riitit: Liittymisriitit ja täysikäisyysriitit.

Liittymisriittejä on ollut monissa kulttuureissa, mutta en ole lukenut niiden olemassaolosta toisissa kulttuureissa. Vaikuttaa siltä, että ne ovat säilyneet lähinnä pienemmissä yhteisöissä ja kadonneet suuremmista. Kuitenkin ne ovat erinomainen tapa sitouttaa yksilö laumaan. Tällaisissa riiteissä yksilö otetaan virallisesti lauman jäseneksi. Yksilö antaa kenties jonkin lupauksen ja hänelle annetaan ehkä uusi nimi. Nämä molemmat ovat mielestäni tällaisen riitin tärkeitä yksityiskohtia. Myös muut laumaan liittymisen tunnusmerkit voitaisiin tällaisessa riitissä muuttaa.

Täysikäisyysriittejä taas on monenlaisia lähes jokaisessa kulttuurissa. Monet niistä ovat aikojen saatossa muotouneet joko uskonnosta tai koulutuksesta eikä niiden sisältö ole enää selkeä täysikäistymisriitti. Kuitenkin juuri selkeä täysikäistymisriitti toisi yksilön osaksi yhteisöä vahvemmin. Riitissä hän saisi aikuisen oikeudet ja velvollisuudet eikä häntä pidettäisi enää lapsena. Nyky-yhteisöissä tärkeä asia olisi äänestysoikeus, mutta perinteisetkin esim. naimaoikeudet kuuluvat näihin.

Pahimmillaan näiden riittien puuttuminen tarkoittaa, ettei liittymistä tai täysikäistymistä tosiasiallisesti tapahdu. Yksilö saattaa keikkua jossain välitilassa eikä hän oikein tiedä, mihin hän kuuluu.

Näiden riittien puuttuminen johtuu usein siitä, että yhteisöllisyys on kadonnut. Kaupungeissa, joissa ihmiset ovat usein laajalta tulleita, ihmiset eivät tunne toisiaan eikä yhteenkuuluvaisuudentunnetta pääse syntymään. Siksi ei synny myöskään selkeitä riittejä kuulumisesta yhteisöön. Käsittelen tätä asiaa lisää kohdassa Uskonnot.

Juhlatkin ovat eräänlaisia riittejä, vaikka eivät olisikaan uskonnollisia tai elämänkaaren juhlia. Siksi olisi tärkeää, että saman yhteisön ihmiset juhlisivat samoja juhlia. Nauru ja ilonpito yhdistävät ihmisiä. Koska koko yhteisön tulisi voida juhlia kutakin yleistä juhlaa, olisi tärkeää, etteivät nämä juhlat olisi uskonnollisia. Eri juhlien juhliminen vieraannuttaa osaltaan ihmisryhmiä toisistaan siinä missä ne voisivat lähentää heitä. (-> uskonnot)

Kunnioitettu vieras

Kunnioitettu vieras on henkilö, joka tekee yhteistyötä toisen lauman kanssa eikä hänellä ole aikomusta jäädä asumaan pitkiksi ajoiksi toisen lauman reviirille. Kunnioitettu vieras voi olla myös vanha tuttu, joka tulee vierailemaan. Myös turisteja voidaan pitää kunnioitettuina vieraina. Tämä on laumojen välisen yhteistyön positiivisia piirteitä eikä kunnioitettua vierasta koske ne asiat, jotka koskevat lauman alueelle pitkäksi aikaa muuttavia henkilöitä. Tosin kunnioitetun vieraankin tulee omaksua enenemässä määrin lauman tapoja, jos hänen vierailunsa venyy. Kyse on hyvistä tavoista, kunnioituksesta ja toisten huomioonottamisesta.

Laumaääni ja yleinen mielipide

Ryhmä pyrkii sisäiseen yhtenäisyyteen, jotta se olisi mahdollisimman vakaa eikä rikkoutuisi pienemmiksi ryhmiksi tai tulisi toisten ryhmien yliajamaksi. Tämän takia ryhmässä syntyy yleisiä mielipiteitä. On huomattava, että yleinen mielipide ei ole sama asia kuin totuus tai paras menettelytapa. Yleinen mielipide on ryhmän enemmistön mielipide, joka pyrkii poistamaan erimielisyydet. Yleinen mielipide voi olla myös ryhmän johtajien ajama mielipide, jota kutsutaan yleiseksi mielipiteeksi tai annetaan olettaa, että sen pitäisi sellainen olla.

Kuten sanottu, yleinen mielipide ei ole totuus ja hyvin harvoin se on myöskään paras menettelytapa. Se pohjaa tuttuihin asioihin kuten uskontoon tai kulttuuriin tai jossain tapauksissa auktoriteetteihin. Yleisen mielipiteen hyvä puoli on sen yhdistävä voima ja sen huono puoli sen joustamattomuus. Uskaltaisin väittää, että mitä suurempi ryhmä sen joustamattomampi se on yleisen mielipiteen suhteen ja sitä enemmän tarvitaan työtä sen muuttamiseksi. Pienemmässä ryhmässä jo hyvin perusteltu mielipide voi kaataa yleisen mielipiteen ja siten muuttua uudeksi yleiseksi mielipiteeksi. Toisaalta hyvin auktoriteettiuskovaisissa pienissäkin ryhmissä yleisen mielipiteen muuttaminen voi olla hankalaa. (-> uskonnot, -ismit)

Se, miksi halusin kirjoittaa yleisestä mielipiteestä, on yleisen mielipiteen ominaisuudet ja toiminta.

Yleinen mielipiteen voi sanoa olevan kuin diktaattori, joka pyrkii kaikin keinoin pitämään valtansa. Se pyrkii pitämään yllä nykyisen tilanteen, jossa se on vallalla. Se pyrkii monistamaan itsensä ja tuhoamaan kilpailijat. Koska yleinen mielipide on aina se, jolla on sillä hetkellä eniten valtaa, se käyttää sitä väärin. Ennemmin tai myöhemmin valtaa aina käytetään väärin.

Eri ryhmillä saattaa olla erilaiset sisäiset yleiset mielipiteet ja silloin on luultavaa, että yhteisistä asioista päätettäessä jonkin tason konflikti on todennäköinen.

Kun puhutaan mielipiteiden tukahduttamisesta ja väärästä vallan käytöstä, ihmisille tulee usein mieleen diktatuurit. Ne eivät ole kuitenkaan ainoat paikat joissa valtaa käytetään jatkuvasti väärin tai jossa mielipiteitä pyritään tukahduttamaan. Kuten diktatuureista huomataan, erityisen ongelmallista vallan väärinkäyttö on valtioiden tasolla. Silloin laaditaan lakeja, jotta erilaiset mielipiteet voidaan kätevästi tukahduttaa. Silloin on poliisit ja armeijat vallankäyttäjien mielipiteiden tukena. Väärinajattelijat joutuvat sen usein katkerana kohtaamaan. Väittelijä joutuu tabualueelle, joka johtaa suoraan torjuntaan. Tämä on nähtävissä myös demokraattisissa maissa.

Koska yhteiskunnat muodostuvat useista laumoista, on todennäköisempää, että jonkin vähemmistössä olevan lauman yleinen mielipide aiheuttaa väkivaltaa (-> väkivalta), koska yhden lauman jäsen ei koe tulevansa velvoitetuksi noudattaa toisen lauman sääntöjä.

Muistutan taas, ettei yleinen mielipide ole totuus eikä yleensä myöskään paras menettelytapa. Se on tavallisesti se, joka eniten pohjaa totuttuun tai josta joku erityisesti hyötyy. Se voi tukea vallanpitäjien valtaa tai toimia rahan esitaistelijana. Vaikka kyse ei olisikaan ihmisten itsensä edusta, riittää, että riittävän moni uskoo siihen, jolloin siitä tulee yleinen mielipide ja se saa diktaattorin vallan.

Yksi yleiseen mielipiteeseen liittyvä ongelma on yleisesti tiedetty fakta. Joskus yleinen mielipide saa aikaan sen, että jokin asia muuttuu yleisesti tiedetyksi faktaksi vaikka se ei faktaa olisikaan – riittää, että yleinen mielipide on sitä mieltä. Kannattaa aina kyseenalaistaa kaikki faktat ja mielellään tarkistaa ne. Faktat eivät aina ole faktoja.

Onko yleinen mielipide siis vihollinen tai ongelma? Yleinen mielipide ei suoranaisesti ole itse vihollinen eikä ongelma. Se on niin syvällä ihmisten välisissä kanssakäymisissä, että sitä ei voida poistaa. Sen kanssa täytyy oppia elämään ja se tulee oppia kyseenalaistamaan.

Yleinen mielipide on kuitenkin tärkeä ihmisryhmien selviytymisessä eikä sitä saa aliarvioida tai halveksua. Jos yleistä mielipidettä lähdetään muuttamaan, se tulee tehdä hienovaraisesti, pienin askelin ja pyrkiä perusasioihin. Ne ovat niitä, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä ja siksi yhdistävät heitä. Ne ovat helpompi hyväksyä.

Eri asia on, jos yleinen mielipide on hyvin väärässä ja sen takia alkaa tulla ruumiita. Silloin kannattaa ehkä huutaa. Miten tietää, että yleinen mielipide on väärässä? Sen voi ottaa jo lähtökohdaksi. Yleinen mielipide on aina väärässä tavalla tai toisella, se on korkeintaan hyvä kompromissi, siksi se tulee aina kyseenalaistaa ja pyrkiä aina vain parempaan mahdolliseen. Yleinen mielipide on erityisesti väärässä, jos faktat ovat väärin, jos se tuottaa kärsimystä tai on vain pienen ryhmän etu. Yleisen mielipiteen tulisi olla yritys päästä mahdollisimman lähelle parasta mahdollista toimintatapaa, yleistä hyvää ja tulevia hyviä.

Laumaääni

Lavennan asiaa vielä vähän. Yleinen mielipide muotoutuu laumaääneksi – siis lauman mielipiteeksi siitä kuinka tulisi käyttäytyä, jos kuuluu laumaan. Tässä tulee huomioida myös yksittäisten ihmisten mielipiteen muokkautuminen laumaäänen mukaiseksi, jolloin henkilölle syntyy lauman mukainen identiteetti, laumaminä. On hyvä huomioida, että laumoja on monenmonen tasoisia (->me-ryhmät) ja jokaisella on oma laumaäänensä, johon yksilö sopeutuu. Jos joku lauman yksilöistä ei käyttäydy laumaäänen mukaisesti, muut lauman jäsenet saattavat kokea tilanteen stressaavana tai jopa järkyttävänä. Jos näin käy, apinalaumoilla on tapansa järjestyksen ylläpitoon ja se tarkoittaa tavallisesti jonkinlaista aggressiivista käyttäytymistä volyymiltaan sen mukaista, minkä laumaääni sallii tai yksilö/ryhmä katsoo kykenevänsä suorittamaan. Tähän liittyvät esimerkiksi sellainen ilmiö kuin kiusaaminen. Kiusaaminen on yleensä joko heikoimman lenkin koettelemista tai yritystä saattaa yksilö takaisin ruotuun. Vihamielisyys lauman reviirillä oleskelevia sopeutumattomia tai toisen lauman jäseniä kohtaan ei mielestäni ole samaa kiusaamista kuin saman lauman jäsenten kiusaaminen, mutta on samalla lailla yritys saada vieraan lauman jäsenet joko mukautumaan eli asettumaan ruotuun tai lähtemään pois reviiriltä.

Jokainen lauma tahtoo varmistaa selviytymisensä. Laumaääni on keino, joka määrittää hyvin pitkälle lauman tekemiset tai tekemättä jättämiset. Jos laumaäänen ja lauman selviytymisen välille muodostuu ilmiselvä ristiriita, syntyy lauman sisäistä stressiä ja mielipide-eroja, jotka synnyttävät uuden yleisen mielipiteen ja siten muokatun laumaäänen. Vain lauman vaihtaminen ja tietoinen mukautuminen estää eri laumojen samalla reviirillä olevat eturistiriidat ja reviirikiistat.

Kaikki kerronta

Ihmisen evoluutiossa valtaosa aikakausista on perustunut suulliselle kerronnalle. Kirjoitustaito tuli mukaan verraten hiljattain. Muut mediat vasta äsken. Siksi se informaation määrä ja laatu, jonka ihminen on tottunut käsittelemään on ollut näihin päiviin saakka melko rajallista. Se informaatio, jonka ihminen on saanut kuulla, on aina ollut osa laumaääntä tai muokannut sitä. Se on ollut hidasta kehitystä ja vain harvoin on ollut suuria, käsityksiä järisyttävää tietoa tai kerrontaa.

Tällä on selkeä yhteys laumaääneen. Koska ennen kaikki kerronta on ollut yhteydessä selviytymiseen ja lauman käyttäytymiseen, kaikki kerronta muokkaa laumaääntä. Se vahvistaa sitä tai kyseenalaistaa sen. Siksi nykyinen informaatiotulva on monin tavoin hankala. Se tuo jatkuvasti laumaääntä kyseenalaistavia elementtejä ja uutta tietoa, johon tulisi suhtautua. Jatkuvia ärsykkeitä. Ihmiset reagoivat näihin ärsykkeisiin eri tavoin. Toiset ovat hyvinkin herkkiä niille ja toiset eivät. Toiset ärsyyntyvät ja reaktiot saattavat olla hyvinkin voimakkaita – erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa kerronta kyseenalaistaa henkilön laumaminän. Myös vieraantuminen ja eriytyminen on tyypillisiä reaktioita. Asiat suljetaan ulkopuolelle eikä niitä tahdota ajatella. Usein tällaisissa tilanteissa henkilöt pyrkivät syyttämään vain muita tilanteesta ja pitämään oman eristyneisyytensä ja ulkopuolisuutensa seinät pystyssä. (-> minän harhautuma)

Tällaista kerrontaa voidaan käyttää monin tavoin väärin. Esimerkiksi kärjistämään laumaääntä ja tuomaan siihen elementtejä, jotka johtavat laumojen välisiin yhteenottoihin. Tästä on hyvänä esimerkkinä erilaiset ideologiat (-> -ismit) ja uskonnot (-> uskonnot) ja varsinkin ideologioiden ja uskontojen ääriryhmät. Kerrontaa kyetään käyttämään käyttäytymisen ja laumaminän muuttamiseen. Jos henkilö on jatkuvasti tilanteessa, jossa hänen laumaminäänsä vedotaan ja tuotetaan sitä tukevia ja osin muuttavia ajatuksia, hänet saadaan liittymään ääriliikkeisiin ja käyttäytymään aggressiivisesti muita lauman jäseniä ja muita laumoja kohtaan. (-> Liian korkeat ihanteet, väkivalta)

Samankaltainen joskin ei ihan yhtä vakava tilanne on laumaminään vaikuttaminen esim. markkinoinnin tai viihteen kautta. Tässä kohtaa on hyvä huomioida faktan ja fiktion ero. Se kuulostaa hyvin yksinkertaiselta ja selvärajaiselta, mutta ei kuitenkaan ole sitä. Otetaan esimerkkinä uskonnot. Koska lauma uskoo kuten uskonto opettaa, se koetaan totuutena, faktana, vaikka sillä ei olisi mikäänlaista tieteeseen perustuvaa pohjaa. (-> uskonnot)

Ihmisillä on erilaiset kyvyt kyetä erottelemaan fiktiota ja faktaa. Siten toisia on helpompi johdatella kuin toisia. Ongelmia syntyy, kun fiktion väitetään olevan totta tai kun fiktio saa niin paljon alaa, että se alkaa muistuttaa totuutta. Esimerikkinä voitaisiin käyttää vaikka viihdettä, joka pyrkii jäljittelemään todellisuutta, mutta ei tee sitä täysin siten, miten asioiden tiedetään olevan. Viihde saattaa kertoa osatotuuden tai muunnellun totuuden. Tämä saattaa kuitenkin vaikuttaa totuudelta harjaantumattomaan silmään ja siten osatotuus tai muunneltu totuus saattaa saada yleisen mielipiteen aseman ja vaikuttaa laumaääneen. Koska kyse ei ole parhaasta mahdollisesta tiedosta, katson, että tämä on huono asia. Harvoilla ihmisillä on riittävästi tietoa tai kykyä tai aikaa lähteä erottelemaan, mikä on elokuvassa totta ja mikä fiktiota – siksi neuvoisin hyvin järjestelmällisesti luokittelemaan kaiken viihteen epätodeksi. Mikään ei viihteessä pidä paikkaansa, se vain pyrkii viihdyttämään ja tekee sen muokkaamalla totuutta. Viihteen ei pidä antaa vaikuttaa mielipiteisiin tai todellisuuskuvaan. Tämä täytyy tehdä hyvin tietoisesti, jotta viihteellä ei olisi vaikutusta mielipiteisiin.

Kolmas tapa käyttää laumaääntä väärin on jatkuva ärsytys. Tällöin mediasta – niin perinteisestä kuin sosiaalisestakin – tulee yksilölle jatkuvia ärsykkeitä, joita herkimmät heistä eivät kykene käsittelemään ja vahvemmillakin on vaikeuksia, mitä pidempään tilanne jatkuu. Tämä on osa hybridisodankäyntiä. Ärsykkeet kyseenalaistavat kaikki tiedot, jonka yksilö ajattelee tietävänsä, vetoaa hänen tunteisiinsa ja hänen laumaminäänsä ja sotkevat hänen ajatuksensa. Se tekee hänestä joko edelläkuvatunlaisen ääriliikkeisiin vetoa tuntevan ihmisen tai saa hänet pois pelistä tuhoamalla hänen toimintakykynsä.

Hienous tässä on se, että yksilö itse lähtee klikkipoluille, jotka vievät häntä syvemmälle ärsykkeisiin ja että ne polut ovat enimmäkseen toisten hänen kaltaisiensa tekemiä.

Kuinka suuri osa maailman väestöstä tuntee tällä hetkellä viehtymystä ääriliikkeisiin? Entä kuinka moni on käytännössä murrettu psyykkisesti niin että he eivät ole vaara kenellekään? Luvut lienevät suuremmat kuin on arvattavissa.

Haluan vielä kiinnittää huomiota kulttuuriin ja sen määritelmään. Voidaanko yksittäistä tuotosta pitää kulttuurina? Voidaanko kulttuuria oikeasti tehdä, vai onko kulttuuri kaikkien näiden tuotosten ja ihmisten valintojen summa? Niin, että mikään yksittäinen asia ei ole kulttuuria vaan se on vain ja ainoastaan kokonaisuus.

Tämä on olennaista, kun ajatellaan sitä, miten jokin tuotanto vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Näillä tuotannoilla on usein tarve pönkittää omaa tärkeyttään, mutta ne ovat kuitenkin vain joko yksittäisen tai yksittäisten ihmisten tekemiä tuotantoja, heidän tapansa elättää itsensä tai kerätä varallisuutta. Ne eivät ole sinällään kulttuurin ilmentymä vaan vain pieni osa siitä, mikä kultturin muodostaa. Siksi olisi tärkeää osata asettaa kaikki tuotannot selkeästi niiden ansaitsemalle arvolle eikä sen suuremmiksi.

Ihmisten pitäisi rajoittaa sitä, minkälaista tietoa he saavat. Kaikki hömppä kannattaa lopettaa heti. Sen sijaan kannattaa valita pari kolme luotettavaa tai kohtuullisen luotettavaa tietolähdettä ja pidättäytyä niissä. Kannattaa kysyä itseltään kuinka paljon todella tarvitsee esim. televisiosarjoja tai elokuvia? Ja jos niitä silloin tällöin katsoo, osaako asettaa niiden sisällön oikeisiin mittasuhteisiin? Koska viimeeksi uskoit näkemäsi? Huomaatko, että ajattelet jonkin olevan totta, jokin mitä on useasti toistettu viihteessä, mutta et ole oikeasti tutustunut asiaan? On hyvä huomata, että kun tarinaa kerrotaan, siinä tarinassa on aina jokin ongelma tai ristiriita. Ne ovat silloin teennäisiä ongelmia ja ristiriitoja, eivät todellisia. Kun valitsee tietolähteitä, kannattaa pidättäytyä sellaisissa, jotka ovat perusteltua ja tarkistettua tietoa pohjautuen tutkittuun tietoon. Kun valitsee viihdettä kannattaa miettiä laumaääntä ja pohtia kuinka kauas laumaäänestä kannattaa poistua. Kauas poistuminen totutusta voi olla sekä hyväksi että huonoksi. Hyväksi niin, että oppii ymmärtämään maailmaa, mutta huonoksi jos lähtee kyseenalaistamaan laumaääntä ja siten omaa laumaminäänsä. Se on stressaavaa. (-> minän harhautuma)

Kaikki valinnat ovat merkittäviä myös yksilön elämän ulkopuolella. Ne vaikuttavat myös muiden elämiin. Siksi kannattaa miettiä minkälaisia valintoja tekee ja mistä syistä ja kenen tahdosta. Omasta vai jonkun muun? Kenen hyväksi? Omaksi hyväksi, yhteisön hyväksi vai viihteen tuottajan hyväksi? Vääristävätkö valitut tietolähteet tai viihde maailmankuvaa? Tekeekö se siitä epärealistisen? Pieni arjen kyseenalaistaminen saattaa hyvinkin tuoda mukanaan sisäistä rauhaa ja ymmärrystä.

Moni arvelee varmasti olevansa hyvinkin tiedostava ja kykenevänsä erottelemaan faktan ja fiktion tuosta vain, mutta väitän, että jos sitä ei tee tietoisesti, tulee lopulta uskoneeksi todeksi asioita, jotka eivät ole totta.

Laumakäsky

Tietynlainen laumaääni ja kerronta on myös laumakäsky. Laumakäskyssä lauman johto antaa käskyn toimia jollain tietyllä tavalla. Tässä lauman koolla näyttäisi olevan merkitystä, samoin tilanteen vakavuudella. Laumakäsky toimii tavallisesti selviytymisohjeistuksena. Mitä suurempi lauma on, sitä todennäköisempää on, että sillä on sisäistä erimielisyyttä eikä laumakäskyyn aina suhtauduta samalla tavalla. Toisaalta uskallan väittää myös, että yksilöt suhtautuvat laumakäskyyn eri tavoin. Toiset voivat mennä hyvinkin pitkälle saadessaan käskyn toimia. Tästä on hyötyä selviytymistilanteissa, mutta sitä voidaan käyttää myös väärin, vihollisuuksiiin ja vastaaviin. Siksi tuntuu olevan aina helppo löytää niitä, jotka tekevät likaiset työt.

Tämä on osa ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä ja se on hyvä ymmärtää osana laumojen toimintaa.

Minän harhautuma

Tapauksissa, joissa henkilö joutuu tilanteeseen, jossa hänen omaa laumaääntä ei kuulu so. hänen laumaminäänsä ei vahvisteta jatkuvasti ympäristöstä, hän joutuu toisinaan tilanteeseen, jota kutsun minän harhautumaksi. Minän harhautumassa henkilö joutuu toisen laumaäänen vaikutusalueelle ja hän menettää yhteyden omaan laumaääneensä. Tällöin hän alkaa kyseenalaistaa omaa laumaääntään ja tuntee sisäistä painostusta omaksua uutta laumaääntä.

Tällainen harhautuma voi muodostua vaikkapa kirjasta tai elokuvasta, jonka sanomaa henkilön on mielessään hankala torjua. Tai sellainen voi syntyä matkustamalla toisen lauman alueelle. Yleensä tällainen harhautuma menee ohi henkilön palattua tutun äärelle.

Kirjoitan tästä siksi, että tämä on asia, joka on hyvä tunnistaa niin itsessään kuin toisissa.

Näitä harhautumia näyttäisi olevan kahdenlaisia: yksilöharhautuma ja laumaharhautuma.

Yksilöharhautumassa henkilö joutuu sellaisten vaikutteiden piiriin, joissa hän kokee oman fenotyyppisen minänsä vääristyvän. Tällöin henkilö saattaa omaksua käyttäytymismalleja, joita hän ei muuten omaksuisi. Yleensä hän on pahoinvointinen ja oireileva näissä tilanteissa.

Sen sijaan laumaharhautuma ei välttämättä ole yhtä haitallinen yksilölle.

Laumaharhautumassa henkilö joutuu toisen lauman laumaäänen piiriin siten, että hän matkustaa tai muuttaa pysyvämmin toisen lauman alueelle. Myös kaikki kerronta voi vaikuttaa näin. Jos kyse on kokonaisesta laumasta, jossa koetaan tämänkaltainen harhautuma, voi se johtaa lauman oman äänen terävöittämiseen ja tiukempaan sisäiseen kuriin, mikä johtaa vaikeuksiin mukautumisessa.

Myös petollinen viettely on huomioitava laumaharhautumana. Tällöin jokin lauma tarkoitushakuisesti pyrkii kääntämään henkilön pään ja saada hänet liittymään heidän ryhmäänsä. Petollisen asiasta tekee se, että tällaiset laumat eivät yleensä ole vapaita tai hyviä yksilölle, vaan tavallisesti pyrkivät saamaan uusilla jäsenillä enemmän hyötyä itselleen kuin hyvää liittyjälle. Petolliseksi asian tekee myös, jos se tapahtuu tilanteessa, jossa viettelevän lauman kuuluisi mukautua itse.

Laumaharhautumalla on tärkeä rooli mukautumisessa. Usein harhautumaa seuraa pahoinvointi, joka johtuu oman laumanäänensä kyseenalaistamisesta ja johtaa toisen laumaäänen torjumiseen. Tämä on tärkeää sen kannalta, että henkilö pysyisi oman laumansa jäsenenä eikä liittyisi toiseen. Pahoinvointi menee kuitenkin yleensä ohi tilanteen jatkuessa pitkään ja arkipäiväistyminen alkaa. Silloin on mahdollista, että henkilö liittyy toiseen laumaan. Jos henkilö kuitenkin pääsee vain pahoinvointivaiheeseen, palaa omaan laumaääneensä (ehkä toisten painostuksesta) ja pidättäytyy siinä, hän ei mukaudu eikä tosiasiallisesti liity toiseen laumaan.

Pelko

Yleisen mielipiteeseen liittyy usein myös pelko. Pelko on tärkeä selviytymisen väline ihmisen luonteessa. Pelko voi syntyä monilla tavoilla. Se voi pohjautua omaan henkilökohtaiseen kokemukseen tai siihen, mitä muut ovat kertoneet. Se voi olla myös hyvin alkukantaista pelkoa, joka on osa ihmisten lajityypillistä käyttäytymistä.

Pelon tarkoitus on pitää ihmiset poissa vaarasta ja siten auttaa selviytymään.

Pelko voi saada suuret mittasuhteet, kun siitä tulee yleinen mielipide, mutta silloinkin asiaa tulisi tarkastella samalla tavalla kuin pelkoa muulloinkin. Miksi ihmiset pelkäävät? Onko heillä syytä pelkoon? Oli pelko koska tahansa minkälaista tahansa, sitä ei saa alkaa vähättelemään. Pelkoa täytyy yrittää ymmärtää. Pelko on yleensä ymmärrettävissä varsinkin yhteisöllisellä tasolla.

Pelko on aina pelkoa oman tai toisten (oman lauman) selviytymisen puolesta.

Jos ihminen osoittaa huolta siitä, mikä on tulevaisuus ja toimitaanko jossakin tilanteessa oikein, häntä tulee kuunnella. Häntä ei saa haukkua, vähätellä, leimata yleisen mielipiteen vastustajaksi tai nimitellä historiallisilla termeillä, jotka liitetään ikävimpiin mahdollisiin tilanteisiin. Hänet tulee ottaa tosissaan. Pelko kuitenkin liittyy aina johonkin todelliseen asiaan.

Kun pelkoja lähdetään selvittämään, tulee kuunnella ensin ja pohtia sitten yhdessä pelkääjän kanssa, kuinka suuret riskit joissakin toimissa tai tapahtumissa on, mitä voi tapahtua ja mikä olisi paras tapa edetä, jotta pelkoa lievennettäisiin. Yleensä pelkkä tieto vähentää pelkoa. Toisinaan tieto lisää sitä. Toisinaan he, jotka pelkäävät jonkin asian puolesta ovat oikeassa. Pelkän yleisen mielipiteen takia näitä pelkoja ei saa ohittaa – ne tulee ottaa vakavasti ja luoda uudet tiekartat, joilla päästään parempaan tulokseen.

Vain irrationaaliset pelot ja asiat eivät ole muokattavissa tai selitettävissä. Niitä ei voida keskustelemalla avata eikä keskustelu johda mihinkään. Yleensä kuitenkin näissäkin tapauksissa joukossa on aina ihmisiä, jotka eivät ole yhtä irrationaalisia kuin muut ja heidän kanssaan voidaan päästä asioissa eteenpäin. Tällaisista asioista nostan erityisesti esille uskonnon. Ihminen, joka uskoo vahvasti, ei elä rationaalisessa tilassa. Hän elää psykoosissa ja on mieleltään sairas. Hänen kanssaan on usein turha käydä järkeviä keskusteluja, koska hän muuttaa ne mielessään järjettömiksi ja hänen uskonsa on niin luja, ettei järki saa sitä horjumaan. Myös pelko toimii heillä samalla tavalla. Tavallisesti ongelma on, että he eivät tiedosta tilaansa itse eivätkä siten hae eivätkä halua apua.

Myös pelkojen suhteen, niin kuin yleisen mielipiteen samoin kuin sopeutumisen uuteen yhteisöön suurin este on jälleen uskonto.

Tästä voisi saada sen käsityksen, että olen hyvin uskontovastainen ihminen, mutta se on vain puoliksi totta. Asiasta lisää kohdassa uskonnot.

Toisaalta pelko voi olla sosiaalinen asia. Ihminen tuntee pelkoa siitä, ettei häntä hyväksytä. Hänellä saattaa olla mielipiteitä tai tunteita jostain asiasta, mutta hän ei uskalla sanoa niitä ääneen, koska pelkää, että hän joutuu jollain tavalla vastuuseen sanomisistaan. Tämä liittyy hyvin vahvasti yleiseen mielipiteeseen, koska yleisen mielipiteen vastustajat ovat aina paitsiossa. Koska paitsio tarkoittaa sitä, että heidät saatetaan ulkoistaa tavalla tai toisella siitä yhteistöstä, jossa he elävät, he pitävät suunsa kiinni ja uskovat, että yleinen mielipide on oikein – huolimatta siitä, mitä he saattaisivat muuten tuntea tai mitä heidän järkensä heille sanoo. He eivät lähde taistelemaan yleistä mielipidettä vastaan eivätkä uskalla sanoa mitään.  He saattavat jopa taistella sen puolesta, jotta heidät hyväksyttäisiin, pelosta, että heitä hyljeksittäisiin muuten.

Usein tähän liittyy se, että yleinen mielipide on arvostelun ulkopuolella eikä vastapuolella ole selkeitä ajatuksia siitä, mikä olisi enemmän oikein. He tuntevat itsensä hampaattomiksi ja joskus voimattomiksikin, kun koko yleisen mielipiteen koneisto (esim. lehdistö, joskus jopa tiede) on valjastettu tukemaan sitä. Siksi minäkin kirjoitan tämän kirjasen.

Pelko, rohkeus ja oikeudet

Pelko voi olla myös esteenä ryhtymiselle, omien oikeuksien ajamiselle tai muutokselle ylipäätään. On tärkeää keskustella myös tästä. Miksi joku pelkää eikä uskalla toimia? Onko hän tietoinen omista oikeuksistaan? Mitkä hänen oikeutensa ylipäätään ovat? Silloin, kun joku pelkää, joku toinen hyötyy siitä. Sillä välin, kun yksilöt pelkäävät, joku tekee niin kuin mielii vastoin pelkääjien oikeutta ja vahvistaa asemiaan, jotta toiset pelkäisivät enemmän ja jotta pelostahyötyjällä olisi paremmat neuvotteluasemat.  Pelko on hyvin vahva ase.

Kolmansien osapuolten tulisi pitää huolta siitä, että oikeudet pääsevät toteutumaan.

Aseet pelkoa vastaan ovat tieto ja rohkeus. Pelkääjien tulee ottaa selville oikeutensa ja puolustaa niitä. Jos he itse eivät kykene ottamaan selkoa oikeuksistaan tai puolustamaan niitä, jonkun toisen täytyy tehdä se heidän puolestaan. Kun heillä on tieto hallussaan, heidän tulisi olla rohkeita ja vastustaa oikeuksiensa polkijoita ja pelostahyötyjiä. Vain tällä tavalla he kykenevät selviytymään. Jos he vain jatkavat pelkäämistä ja antavat toisten polkea omat oikeutensa olemattomiin, heillä ei ole mahdollisuuksia selviytyä. (-> toiseus, väkivalta)

Tieteen ja tiedon suhteellisuus

Kirjoitin tuossa edellä, että tiede voidaan valjastaa yleisen mielipiteen käyttöön eikä siksi ole aina sinällään uskottavaa. Ehkä on tarpeen hiukan selittää itseäni.

Tieteenhän kuuluisi olla riippumatonta. Sen kuuluisi tuottaa tietoa kaikesta mahdollisesta. Mutta näin ei todellisuudessa ole. Tiede on usein riippuvainen tieteen rahoittajista ja heidän tarpeistaan. Tiede on usein riippuvainen yleisestä mielipiteestä, koska tieteentekijät menettävät helposti rahoituksensa ja maineensa, jos tuottavat yleisen mielipiteen vastaisia tuloksia. He saattavat laittaa myös oman henkilöytensä vaakalaudalle koskemalla asioihin, joihin ei saisi koskea. Siksi tiede on aina suhteellista. Sen tuottamat tulokset saattavat olla vääristyneitä tai asiaa ei ole tutkittu puolueettomasti – tai ylipäätään.

Tiede on kuitenkin meidän ihmisten paras mahdollisuus löytää lähempänä parasta mahdollista olevia vastauksia. Siksi pitäisi pyrkiä tieteen todelliseen riippumattomuuteen. Meidän tulee tehdä lisää töitä saadaksemme tarkempia vastauksia ja meidän tulee ottaa vastaukset sellaisenaan ja tutkia vielä lisää. Tutkia, varmistaa ja tehdä johtopäätöksiä, joita voidaan soveltaa käytäntöön.

Samoin ja oikeastaan edelliseen nojaten myös tieto ylipäätään on aina suhteellista. Siksi pitää aina tutkia, kyseenalaistaa ja etsiä parempia vastauksia. Jos näin ei tehdä, jos turvaudutaan vanhaan tietoon, tullaan toistamaan yhä uudelleen samoja virheitä. Tällöin tiedosta tulee myös uskonnon kaltaista ja saa kaikki sille ominaiset huonot piirteet.

Sananvapaus

Sananvapaus on tärkeää demokratian, osallisuuden ja parhaiden mahdollisten toimintatapojen takia. Yleinen mielipide ei pidä sananvapaudesta, koska yleiset mielipiteet vaihtuvat vapaan sanan myötä. Siksi ensimmäisiä huolen merkkejä yhteiskunnan huonovointisuudesta, vallan keskittymisestä ja uudistuskyvyttömyydestä on sananvapauden rajoittaminen.

On huomattava, että uskonnot ovat kautta aikain olleet pahimpia sananvapauden rajoittajia.  Uskonnon edustajat ovat usein valmiit menemään huomattavan pitkälle aina murhiin ja terrorismiin saakka, että heidän uskontoaan ei arvosteltaisi. Monissa maissa on lakeja, jotka takaavat oikeuksia uskonnoille olla enemmän tai vähemmän arvostelun ulkopuolella. Tästä syntyy yhteiskunnan sisälle hyvin vaarallinen vinouma, jossa ongelmiin ei voida puuttua.

Samankaltainen vinouma syntyy, jos yhteisöjä ei voida arvostella sinällään. Tavallisesti tällaiset rajoitukset ovat olemassa joko uskonnon tai etnisyyden perusteella. Tällöin näiden yhteisöjen sisälle syntyneitä huonoja käytäntöjä tai jopa käytäntöjä, jotka ovat vaaraksi muille, on hyvin hankala arvostella tai asettaa kyseenalaisiksi. Sekin on sananvapauden rajoittamista, joka johtaa paitsi vinoumaan, myös pahoinvointiin yhteiskunnassa. Tällaiset yhteisöt kykenevät siten käyttämään koskemattomuuttaan hyödykseen siinä, missä muut eivät kykene.

Siksi olisi hyvin tärkeää, että sananvapaus koskisi myös niin uskontojen kuin kansanosienkin arvostelua. Siihen tulee suhtautua viileän järkevästi ja faktoja käyttäen. Jos aihetta arvostelulle on, se pitää voida sanoa ja se tulee korjata – jos aihetta ei ole, se tulee hyväksyä eikä sananvapautta saa käyttää aseena oman asemansa oikeudettomaan pönkittämiseen.

Tieto

Jotta yleinen mielipide muotoutuisi mahdollisimman lähelle parasta toimintatapaa, täytyy tiedon olla helposti ja kaikkien saatavilla. Sopimusoikeudesta tuttu lojaliteettiperiaate soveltuu minusta kaikkeen tietoon. Lojaliteettiperiaatteessa olennaista on tiedon yhdenvertaisuus kaikkien osapuolten välillä ja toisten edun huomioonottaminen.  Menisin jopa niin pitkälle, että olennaisen tiedon pimittäminen olisi aina kriminalisoitu. Tai ainakin lähes aina – kenties turvallisuusnäkökohdat tekevät tästä perustellun poikkeuksen.

Vieraantuneisuuden tunne helpotus ahdistukseen, vastuunkantamiseen ja osallisuuteen

Nykymaailma on hyvin erilainen kuin maailma, jossa ihminen on kehittynyt eläimenä. Puhutaan globaalisuudesta. Lähes kuka tahansa voi olla yhteydessä lähes keneen tahansa missäpäin maailmaa vain tai mennä tapaamaan lähes ketä tahansa, missä tahansa tai vaikka muuttaa asumaan uuteen paikkaan ja ympäristöön. Tätä tehdään nykyajan maailmassa hyvin paljon.

Myös ihmisten odotukset ovat muuttuneet samalla, samoin paineet, jotka kohdistuvat ihmisiin. Se luo monimuotoisia psyykkisiä ongelmia ihmisille ja kokonaisille ihmisryhmille. Nykyisen kaltaista tilannetta ei ole ollut koskaan ihmisen kehityshistoriassa. Ihminen ei ole biologisesti valmistautunut siihen.

Ihmisellä on joitain keinoja selviytyä tämänkaltaisissa jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa, mutta ne eivät riitä loputtomiin. Ihminen kykenee hyväksymään uusia ihmisiä, vaikka ei ehkä täysin heihin luottaisikaan. Hän kykenee oppimaan uusia kieliä ja tapoja toimia.

Silti, kun paineet ympäristössä käyvät suuremmiksi – ihmisen tulisi kyetä kaikkeen tähän heti ja antaa työssään ja arjessaan kaikkensa – ihminen säästää juuri sieltä, mistä vähiten kannattaisi. Ihminen palaa tuttujen asioiden äärelle ja pyrkii rauhoittamaan näin mielensä. Hän tukeutuu omaan kieleen, kulttuuriin ja ihmisiin, joiden kanssa hän on tottunut tulemaan toimeen. Tämä on hyvin inhimillistä.

Paineet, jotka ihmiseen kohdistuvat, kohdistuvat aina yhteisön taholta. Ihminen kokee, että vain täyttämällä nuo vaateet, hän kykenee todistamaan itsensä yhteisölle. Se on jokaiselle meistä sisäinen tarve. Kuitenkin, yhä useammin, ihmiset kokevat epäonnistuvansa.

Usein paineet henkilöille, jotka ovat poistuneet tutun ääreltä, tulevat kahtaalta. Ne tulevat uusista yhteisöistä ja vanhoista samanaikaisesti. Kun ihminen pyrkii pääsemään takaisin tutun äärelle, paineet alkavat muuttua kärjistetyiksi. Vanhat perinteet ja varsinkin uskonto, laittavat kapuloita rattaisiin uuteen tilanteeseen sopeutumiseen ja vanha tuttu on vahvoilla. Uusi yhteisö voi osoittaa näissä tilanteissa jopa aggressiivisuutta, koska kyse on heidän reviiristään ja heidän selviytymisestään.

Nämä tilanteet eivät ole helppoja ihmisille.

Tästä seuraa usein vieraantuminen. Ihmiset vieraantuvat niin omasta yhteisöstään kuin uudestakin. Tilanne saattaa yllättäen olla helpottava. Paineet vähenevät. Oman vanhan yhteisön paineet eivät ulotu enää sinne, minne henkilö nyt asuu eikä uuden yhteisön paineet tunnu tärkeiltä, koska henkilö ei tunne kuuluvansa heidän yhteisöönsä.

Uskallan väittää, että tätä vieraantuneisuuden tunnetta haetaan yhä useammin tässä maailmassa. Maailma alkaa olla liian suuri ja ongelmat koetaan liian valtavina, jotta niitä voisi ymmärtää tai niille voisi tehdä jotain. Siksi tuntuu helpommalta vain jättäytyä syrjään ja elää elämäänsä ilman paineita vieraassa paikassa, vieraiden keskellä.

Saman voi saavuttaa myös tutussa ympäristössä tuttujen kesken, jolloin jätetään kiinnostus kaikkeen yhteisölliseen ja keskitytään vain siihen, mikä on helppoa. Apatia valtaa alaa ja vain hetkellinen nautinto tai oman hyvän tavoittelu on enää tärkeää. Ihmiskontakteista irtioleminen taas lisää pelontunteita ja masentuneisuutta, joilla voi olla vakavia seurauksia. Liian suurissa paineissa yhteisö menettää merkityksensä. Väitän, että myös lykkääntynyt aikuistuminen ja syntyvyyden lasku kertoo ainakin osin samasta kyvyttömyydestä kohdata muuttuva maailma.

Aina näinkään ei kuitenkaan käy. Ympäristön stressi voi koitua yksilölle liian suureksi ja se valtaa hänet ja saa tekemään asioita, joita hänen ei pitäisi tehdä. Tästä on hyvänä esimerkkinä viime aikoina liikkeellä olleet yksinäiset sudet ja äärijärjestöt, jotka ovat saaneet tuhoa aikaan.

Ihminen on eriytynyt yhteisöstä. Hän ehkä tahtoo sinne takaisin tai hän ei tunne enää mitään yhteenkuuluvaisuutta kenenkään kanssa tai sitten hän epätoivossaan hakeutuu toisten kaltaistensa joukkoon. Tämän takia yhteisöllisyyden ylläpitäminen ja yhteisöllinen pelon hallinta ovat tärkeitä asioita.

Väitän nyt jotain, mitä tuskin on tutkittu enkä voi väittää sen missään tapauksessa olevan totta. Tämä on vain tuntuma, joka minulla on: Yhteiskunnallisissa stressitilanteissa kuolevaisuus kasvaa. Tämä ei tarkoita varsinaisesti sotaa, jossa asia on ilmiselvä, vaan esimerkiksi yhteiskunnallisten olojen suurta muutosta. Tai keskenään hyvin erilaisten ihmisten joutumista samoille reviireille. Väitän jopa niin paljon, että nämä erilaiset ihmisryhmät ovat alitajuisesti toisilleen vihamielisiä ja edistävät tahallisesti ja tahattomasti kuolevaisuutta kilpailevassa ryhmässä.

Toiseus

Tämä on kirjoitukseni keskeisimpiä teemoja.

Koska kaikki ihmiset kuuluvat laumoihin ja aina on me ja nuo toiset, on huomattavan tärkeää, että jokainen kykenisi kunnioittamaan niin omaansa kuin muidenkin toiseutta.

Mitä toiseus on? Toiseus koostuu monista eri tekijöistä, jotka yhdessä muovaavat yksilön toiseuden, sen kuka ja millainen hän on. Siihen kuuluu niin yksilön fenotyyppinen minä kuin ympäristön muovaavat ominaisuudet samoin kuin hänen yhteytensä eritasoisiin laumoihin. Jos ihmistä pyytää kertomaan millainen hän on aivan tuntemattomalle ihmiselle, hän luultavasti kertoo laumayhteyksistään. Hän kuuluu siihen kansaan ja asuu siellä kaupungissa, hän tekee työkseen sitä ja harrastaa kuten muutkin kaltaisensa. Harvemmat lähtevät siitä, että he ovat hauskoja, ymmärtäväisiä tai vieläpä kertoisivat itsestään huonoja puolia. Mutta ne kaikki kuitenkin kuuluvat jokaisen henkilön toiseuteen.

Niin kuin laumojakin on monentasoisia, on toiseuksien välisiä yhteyksiäkin monentasoisia. Ihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta niiden kanssa, joiden toiseudet kohtaavat heidän omiensa kanssa. Tätä voisi kuvailla laumayhteydeksi ja siitä muodostuu yhteenkuuluvaisuudentunne. Yhteenkuuluvaisuudentunnetta vahvistaa läsnäolo ja toisen auttaminen, mutta pelkästään näiden yhteyksien varaan rakennettu yhteenkuuluvaisuudentunne ei ole kovin kestävä. Lauman tunnusmerkistön tulee täyttyä, jotta yksilöt kokevat olevansa samaa laumaa ja yhteenkuuluvaisuudentunne on pysyvämpää. (-> Laumaan liittymisen tunnusmerkistö, laumagravitaatio)

Eli toiseus on yksilön erilaisuus verrattuna muihin. Toisaalta voidaan ajatella myös, että laumalla on toiseus – lauman erilaisuus verrattuna muihin – joka toimii vastaavalla tavalla kuin yksilön toiseus.

Monimuotoisuus

Mielestäni ihmiskunnan suurin rikkaus on sen monimuotoisuus. Sen kielten ja kulttuurien rikkaus, ne monet tavat, joilla ihminen on sopeutunut ympäristöönsä ja joilla hän ilmaisee luovuuttaan. Myös ihmiskunnan geneettinen monimuotoisuus ja erilaiset fenotyypit ovat mielestäni osa sitä rikkautta, jonka menettäminen olisi suuri sääli ja niiden tietentahtoinen tuhoaminen rikos ihmisyyttä vastaan. (-> ihmisen suojelu)

Paljon on jo menetettykin ahneuden, piittaamattomuuden, vihan ja oikeuksien polkemisen takia. Joku sanoisi, että on syntynyt myös paljon uutta, mikä on totta, mutta se uusi on ponnistanut tuhosta – siitä, että jonkin toisen olemassaolo on tehty mahdottomaksi, heidän oikeutensa kielletty ja usein heitä on tietoisesti tapettukin. Minun kirjoitukseni tähtää siihen, että jokainen kansa ja kulttuuri kykenisi kehittymään ja kasvamaan itsenäisesti vuorovaikutuksessa muiden kanssa ilman väkivallan uhkaa tai oikeuksien polkemista. Se tähtää rauhaan ja monimuotoisuuden säilyttämiseen ja monimuotoisuuden rauhanomaiseen kehittymiseen. (-> muutos) Sääntönä pitäisi ollakin: suojele ja säilytä.

Vaikka moni lukisikin uskonnot olennaisena osana tähän, olen käsitellyt niitä ja niiden hyviä puolia ja haittoja kohdassa -> Uskonnot.

Itsensä ja muiden arvostaminen

Tylyttäminen on aina ollut oiva tapa pitää toiset kurissa. Tuhoamalla ihmisten itsekunnioituksen tekee heistä huomattavasti vaarattomampia kuin he muutoin olisivat. Se on tapa käyttää valtaa ja jopa käydä sotaa. Se on myös tapa tuhota näiden ihmisten kulttuuria, koska tuhoamalla heidän itsekunnioituksensa, tuhoaa myös heidän itsearvostuksensa ja kaiken sen arvostuksen, jota heillä on kaikkea omaansa kohtaan. Silloin vieras näyttäytyy kaikin tavoin parammalta.

Toiseuteen liittyy selkeästi myös oman itsensä ja kaltaistensa arvostus. Kaikilla tulee olla arvo sinällään ja sitä tulee kunnioittaa. Ihminen tekee rikoksen omaa ihmisyyttään vastaan, jos hän osoittaa vihaa tai arvostamattomuutta itseään tai kaltaisiaan kohtaan. Ihmisten tulisi voida tuntea olonsa hyväksi siitä keitä he ovat ja mikä on heidän kulttuurinsa ja historiansa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kulttuuria voitaisi kehittää tai että täytyisi jäädä historian vangiksi, vaan vain sitä, että he tuntevat olonsa hyväksi ja hyväksyvät itsensä ja toisensa sellaisina kuin he ovat. (-> Parempi huominen)

Itsensä ja kaltaistensa kunnioittaminen on edellytys onnellisuudelle ja mielestäni myös toisten todelliselle arvostamiselle.

Siinä missä arvostaminen lähtee itsestä ja kaltaisistaan, sen ei pidä loppua siihen. Jos ihminen katselee muita arvostellen heitä tai pilkaten, se on kuin katsoisi maailmaa toinen silmä kiinni. Toinen silmä kiinni, ihmisellä ei ole syvyysnäköä eikä hän kykene arvioimaan syvyyttä kovinkaan tarkasti.  Samoin ihmisten kanssa kulkiessaan toinen silmä kiinni ihminen näkee paljon, muttei välttämättä katso tai kykene samaistumaan. (-> Laajempi sosiaalinen autismi)

On tärkeää ihmisten ja laumojen hyvinvoinnille, että ihmiset kykenevät arvostamaan toisiaan. Antamaan toisilleen arvon ja mahdollisuuden elää. (-> Olemassaolemisen edellytykset) Se on tärkeää myös sen kannalta, ettei väkivaltaa käytettäisi. (-> Väkivalta)

Itsensä ja muidenkin arvostamattomuus johtuu usein vääristyneistä mielikuvista. Vanha totuus siitä, että lähelle on joskus hankala nähdä, on totta tässäkin asiassa. Usein omat ongelmat ja oman yhteisön ongelmat tuntuvat paljon suuremmilta kuin ne ovatkaan. Kun sellaiset ihmiset, joilla on hyvin negatiivinen mielikuva asioista, juttelevat asioista keskenään, he vahvistavat toistensa mielikuvia. Negatiivinen mielikuvakierre on valmis.

Myös mielikuvat siitä minkälaista pitäisi olla, saattavat hyvinkin olla onnellisuuden ja tyytyväisyyden esteinä. Tyytymättömyys voi olla moottori, joka tuottaa hyvää, mutta se syö paljon voimia ja johtaa usein väsymykseen ja taas negatiiviseen mielikuvakierteeseen.

Mielestäni olisi tärkeää asennoitua tekemään työtä paremman huomisen eteen eikä odottaa sitä valmiina. Täytyisi olla positiivinen niin itsestään kuin kaltaisistaan ja osoittaa arvostusta toisille. Vain siten saadaan kaikki yhteisöt kukoistamaan.

Tylyttämisen vastakohtana lienee toisten nostaminen jalustalle. Tällaista tapahtuu erityisesti, jos jokin ryhmä on päässyt siihen asemaan, ettei sen julkista arvostelua hyväksytä. Silloin ainut, mitä heistä koskaan voidaan sanoa on jotain positiivista ja koska kaikki negatiiviselta haiskahtava koetaan loukkaavana, sanominen on yleensä yltiöpositiivista. Tämä aiheuttaa myös vinouman yhteisöllisiin suhteisiin.

Syyllisyys ja pelko ovat usein myös sen takana, että ihminen ei uskalla antaa itselleen lupaa olla rajoittunut. Kuitenkin jokainen meistä on rajoittunut. Vain myöntämällä tämän itselleen, voi jokainen kunnioittaa itseään, kaltaisiaan ja toisia.

Toiseus suhteessa identiteettiin ja laumaanliittymiseen

Koska toiseus on aina erilaisuutta suhteessa muihin, voidaan ajatella, että laumassakaan se ei ole mitään muuta kuin sitä. Kun yksilö liittyy laumaan, hän ottaa lauman merkit ylleen. (-> Liittymisen tunnusmerkit) Jos yksilö ei ota lauman merkkejä itselleen, hän ei ole tosiasiallisesti liittynyt laumaan. Silloin hänen toiseutensakin näyttäytyy vieraampana kuin se tekisi, jos merkistö täyttyisi. Eli, jos henkilö kantaa lauman merkistöä yllään, hänen toiseutensa tulee helpommin hyväksyttyä.  Jos sen sijaan hän kantaa jonkin toisen lauman merkistöä, on luultavaa, että hänen toiseuteensakin suhtaudutaan varautuneemmin.

Samoin on laumaminän laita. Jos yksilö liittyessään omaksuu uuden lauman laumaäänen mukaisen uuden laumaminän, hänen fenotyyppinen toiseutensa eli hänen fenotyyppinen minänsä hyväksytään helpommin kuin jos hän ei omaksuisi laumaääntä.

Eksotiikka

Ihminen on utelias eläin. Hänellä on hyvä mielikuvitus eli kyky ajatella abstraktisti. Uteliaisuus yhdessä abstraktin ajattelun kanssa ovat aikaansaaneet koko ihmisyhteiskuntien ja kulttuurien kirjon. Uteliaisuus on elämän suola, näin uskallan väittää. Siksi ei liene kovin yllättävää, että monet ihmiset tuntevat vetoa asioita kohtaan, jotka ovat heille uusia ja eksoottisia.

Eksotiikasta nauttiminen ei ole pahasta, kunhan se ei tee työtä laumahyvien tuhoamiseksi eikä vaaranna toiseuden periaatteita. Hyvin helposti ihmiset vertaavat itseään muihin ja nostavat toiset jalustalle. Sellaista pitäisi ehdottomasti välttää.

Itsensä ja kaltaistensa arvostamattomuuteen liittyy vieraskulttuurien ylenmääräinen tukeminen. Tämä näkyy oman kulttuurin väheksyntänä tai jopa halveksuntana ja jonkin tietyn kulttuurin tai muiden kulttuurien nostamisena jalustalle. Tästä on haittaa omalle kulttuurille, kun oman yhteisön tuottoa ohjataan tukemaan toista kulttuuria, mutta siitä on hyötyä sille kulttuurille, jota tuetaan. (-> yhteiskunnan tuotto, Tukholman syndrooma) Tätä käytetään myös tietoisesti hyväksi. Tuotetaan kulttuuria, jota myydään halvalla ja hypetetään suuresti, jotta mahdollisimman moni altistuisi sille. Tämä vaikuttaa niin laumaääneen ja laumaminään kuin yleiseen mielipiteeseen, kuten olen edellä kirjoittanut ja on keino tuhota kulttuureita ja levittää omaansa.

Vaikutteet eivät silti ole välttämättä huono asia. On hyvä huomioida, miten vaikutteet tulevat yhteisöön. Onko ne tuotu rahan ja vallanhalun takia vai onko ne omaksuttu yhteisön sisältä käsin. Kaikki kulttuurit ovat kautta aikain kehittyneet vuorovaikutuksessa muiden kulttuurien kanssa. Silti kulttuurien vuorovaikutuksen ei pitäisi perustua väkivaltaan (-> väkivalta) vaan sen tulisi olla jokaisen yhteisön sisäinen kehitys siihen tahtiin, kuin he itse päättävät.

Vaikutteet voivat tietenkin olla myös huono asia, jos vaikute itsessään on huono. Huonon vaikutteen tunnistaa sen motiiveista ja sen tuotoksista. Jos molemmilla tai jommalla kummalla on selkeä negatiivinen vaikutus yhteisöön, on vaikute huono ja sen yleistymistä tulisi välttää.

Eksotiikan kaipuu saa ihmiset usein myös tuntemaan vetoa hyvin toisenlaisia ihmisiä kohtaan. Tällaiset parisuhteet päättyvät usein eroon. Yleisin syy tähän on kulttuurierot. Kun arkipäiväistyminen parisuhteessa alkaa ja ehkä pari lasta on saatu maailmaan, pitäisi löytyä yhteisiä asioita, jotka pitävät parisuhteen kasassa. Kuitenkin kulttuurierot alkavat tässä vaiheessa usein tuntumaan liian raskailta.

Tähän liittyy usein myös hyväksikäyttöä toiselta osapuolelta, jonka tarkoitus on vain oman elämänlaadun parantaminen, ei rakkaus tai halu liittyä puolison laumaan. Tällaisissa parisuhteissa mukautuminen uuteen kulttuuriin on usein huonoa ja tulija usein vaatii puolisoaankin ennemminkin mukautumaan hänen kulttuuriinsa ja hänen laumaansa. Tämä rikkoo vastaanottavaa yhteisöä ja on väkivaltaa heitä kohtaan.

Nämä asiat olisi hyvä ottaa huomioon jo ennen parisuhteen aloittamista, jolloin yksilöt kykenevät välttämään niin oman itsensä kuin yhteisönsä rikkirepimistä. (-> Ihmisen suojelu)

Eräänlaista eksotiikan kaipuuta on myös se, että tahtoo tehdä itsestään erikoisen. Tässä on hyvä huomata ero sen välillä, että joku on erilainen, koska hänen fenotyyppinen minänsä on erilainen ja joku on erilainen, koska hän on tehnyt itsestään erilaisen. Tällainen erilaisuuden tavoittelu lähtenee siitä, että yksilö tahtoo osoittaa olevansa mielenkiintoinen tai hän haluaa olla osa jotain tiettyä ryhmää. Kuitenkin tällainen erilaisuuden tavoittelu on harvoin hyväksi yksilölle tai yhteisöllekään. Innovatiivisuus on asia erikseen, mutta pelkkä erilaisuus erilaisuuden takia johtaa usein huonoihin valintoihin, jotka kumuloituvat niin yksilön elämässä kuin niiden ihmisten elämässä, jotka ovat hänen ympärillään ja jopa vieläpä koko yhteiskuntaan, jos vastaavia valintoja tehdään runsaasti.

Toiseuden periaatteet, olemassaolon edellytykset ja ryhmäoikeudet

Ne periaatteet, joilla toiseutta voidaan arvostaa ja ylläpitää, ne edellytykset, joita yleisesti olemassaoloon tarvitaan sekä ryhmäoikeudet ovat käytännössä samat (-> ihmisoikeudet ja ryhmäoikeudet):

1. Oikeus tuntea olonsa hyväksi ilman ulkoista arvostelua.

• Jatkuva ulkoinen arvostelu tai itsensä vertaaminen muihin heikentää itseluottamusta ja toimintakykyä. Se on tekijän kannalta tapa tuhota toinen tai osa hänestä tai heidän kulttuuristaan. Jatkuva oikeudeton arvostelu on myös henkistä väkivaltaa.

1. Oikeus laajemman fenotyypin olemassaoloon.

• Ihmiskunnan monimuotoisuutta tulee vaalia. On henkistä väkivaltaa kertoa suoraan tai antaa olettaa, ettei joillakin tietyntyyppisillä ihmisillä ei ole oikeutta tai mahdollisuutta olla olemassa. Tai että olemassaolo on mahdollista vain, jos siihen kykenee jatkuvassa ristitulessa ja jaetulla reviirillä, joihon asioihin he eivät saa itse käytännössä vaikuttaa.

1. Oikeus oman kulttuurin säilyttämiseen ja kehittämiseen endeemisellä alueella

• Oikeus tulee olla vain kotireviirillä ei muiden reviireillä, joissa taas oikeuden tulee olla alueen äitilaumalla. Tämä on ainut tehokas keino suojella yhteisöjä.

1. Oikeus kulttuurin ja sen ilmenemismuotojen sisäänpäinlämpiävyyteen

• Kulttuurin yksi piirre on sen yhdistävä ominaisuus. Se yhdistää laumaa. Siksi se voidaan katsoa myös sisäisenä asiana. Tähän usein liittyy vitsailuja muista tmv, jotka tulisi hyväksyä sisäänlämpiävyyden ja yhdistävyyden takia. Laumojen välisessä kulttuurissa se ei yleensä ole yhtä sopivaa. Tulisi kuitenkin mieltää kummasta on kyse ja menetellä sen mukaan.

1. Oikeus kansan itsehallintoon

• Alistamista tai yhteiskunnan tuottojen ryöväämistä ei saisi tapahtua kansojenkaan kohdalla. Jotta yhteisön oikeudet toteutuvat, kansojen tulisi hallita itseään ja kansainvälisen yhteistyön pitäisi taata kansojen oikeudet.

1. Oikeus omien oikeuksien vaatimiseen ja kunnioituksen saamiseen muilta.

• Vain omien oikeuksiensa vaatiminen ja itsensä kunnioittaminen takaa jatkuvuuden ja monimuotoisuuden säilymisen. Ne ovat keinoja estää itseen kohdistuvaa väkivaltaa.

1. Oikeus päättää maahanmuutosta.

• Jos maahanmuutto sallitaan, sen tulisi olla kooltaan ja laadultaan sellaista, että tulijat sopeutuvat nopeasti kantaväestöön eivätkä muodosta uusia laumoja vastaanottavan lauman reviirille. Myös fenotyyppien suojelu tulee ottaa huomioon ihmiskunnan monimuotoisuuden nimissä.

1. Oikeus päättää itse ketkä ryhmään kuuluvat.

• Normittamisen ei pidä tapahtua ulkopuolisten taholta, koska se on väkivaltaa ryhmää kohtaan. Toisaalta, ryhmä ei ole yhtenäinen, jos se ei itse saa päättää ketkä siihen kuuluvat vaan syntyy erilaisia sisäisesti kilpailevia ryhmiä.

Toiseuden velvollisuudet

Koska oikeuksia ei voi olla olemassa ilman velvollisuuksia, ryhmäoikeudet ja toiseuden periaatteet vaativat vastaavat velvollisuudet.

1. Velvollisuus olla arvostelematta henkilöitä tai laumoja heidän omalla reviirillään niiltä osin kuin henkilöt ja laumat eivät aiheuta vahinkoa muille.
2. Velvollisuus vaalia niin omaa kuin toistenkin laajempaa fenotyyppiä.
3. Velvollisuus toisten kulttuurien ja niiden omaehtoisen kehittämisen kunnioittamiseen.
4. Velvollisuus olla arvostelematta sisäänpäinlämpiäviä kulttuurin ilmenemismuotoja niiltä osin kuin ne eivät suoraan vahingoita muita.
5. Velvollisuus kunnioittaa kansojen itsehallintaa.
6. Velvollisuus toisten oikeuksien ja omien velvollisuuksien kunnioittamiseen.
7. Velvollisuus kunnioittaa maahanmuuton kohtuullisuutta ja jos itse muuttaa, mukautua uuteen laumaan.
8. Velvollisuus kunnioittaa ryhmän oikeutta määritellä itsensä.

Hyväntahtoisuus ongelmana

Hyväntahtoisuutta pidetään tärkeänä ja jalona ominaisuutena, jota kohti kaikkien ihmisten pitäisi kilvoitella. En sinällään ole tämän kanssa eri mieltä, mutta haluan kiinnittää huomiota hyväntahtoisuuden kääntöpuoliin ja siihen, mitä seuraa siitä, että vain jotkut ovat hyväntahtoisia – ja toiset eivät.

Ihmisen evoluutiossa hyväntahtoisuus on ollut rajattu omaan laumaan, sukulaislaumoihin ja kunnioitettuihin vieraisiin ja vain hyvin harvoin muihin. Nyt tilanne on toinen maailman ongelmien tullessa kotioville.

Ylipäätään, kun tehdään yhteiskunnallisia päätöksiä, niiden tulisi perustua selkeään faktaan ja perusteltuihin mielipiteisiin. Pidän hyvin vaarallisena sitä, että tunteet sotketaan päätöksentekoon ja tehdään asioita siksi, että tunnetaan syyllisyyttä tai halutaan auttaa. Kyllä, jopa auttamishalu on väärä syy tehdä päätöksiä.

Otan esimerkiksi kehitysavun. Sinällään hieno, altruistinen tapa auttaa heikompaa, mutta onko se oikea? Lähteekö se autettavan tarpeista? Vai auttajan syyllisyyden tunnoista tai surusta, jota hän tuntee siksi, ettei kaikilla ole asiat yhtä hyvin kuin hänellä? Onko käytännössä niin, että rikkaat sanelevat, miten toisten pitäisi kehittyä? Lähteekö se silloin ennemmin rikkaiden tarpeista kuin autettavien? Kehitysapua on arvosteltu juuri näistä ominaisuuksista. Siksi, että ollaan liian hyväntahtoisia eikä osata katsoa kokonaisuutta. Rikkaiden teollisuusmaiden normit eivät ole ainoat oikeat tai sellaiset, joita pitäisi tavoitella. On ihan okei, jos jokin yhteisö ei tahdo sitä ja heillä pitää olla oikeus kehittyä omaan tahtiinsa tai toiseen suuntaan. Ongelmat, joihin he tahtovat helpotusta saattavat olla ihan toisenlaisia kuin, mihin he saavat apua ja siksi apu ja tarvitsijat eivät kohtaa.

Liian usein autetaan vain auttamisen halusta ja lopulta aiheutetaan suurilla yhteiskunnallisilla muutoksilla ja ulkopuolisella normittamisella suurempia ongelmia kuin alussa oli. Eikä tämä koske vain kehitysapua. Vaan kaikkea apua. Ensisijaisesti pitäisi auttaa auttamaan itseään, vasta toissijaisesti auttaa selviytymään. Sen pidemmälle ei pitäisi ”auttaa”.

Toisaalta tässä on hyvä huomioida auttamisen vastakohta: oikeuksien polkeminen. Jotta yhteisöt voisivat auttaa itseään, heidän oikeuksiensa tulee olla kunnossa. Muiden tulee huolehtia ensin, että he eivät polje toisten yhteisöjen oikeuksia eikä sopimukset, jotka he tekevät heidän kanssaan ole kohtuuttomia. Vasta sitten yhteisöt kykenevät tekemään niin kuin itse todella haluavat.

Henkinen karkki

On hyvä ymmärtää myös henkisen karkin käsite. Karkkihan on jotain, mitä napostellaan. Se aiheuttaa nopean sokeripiikin ja hyvänolontunteen. Koska hyvänolontunne on nopeasti ohimenevä, karkkia tarvitaan lisää. Samoin toimii henkinen karkki. Tehdään tekoja ja otetaan kantaa asioihin, jotta saadaan mielihyväryöppy, joka kuitenkin menee pian ohi. Niinpä pitää tehdä pian uudelleen jotain. Ottaa kantaa, puolustaa toista, osoittaa mieltä.

Tässä on ongelmana se, että useimmat, jotka näin toimivat, toimivat näin mielihyväryöpyn takia. Sen takia, että he ovat riippuvaisia siitä ryöpystä. He ovat narkkeja. He eivät todella välitä asiasta, jota he ajavat. Ei vaikka he kuinka niin itselleen selittäisivät. On narkkareille tyypillistä selittää ja oikeuttaa uuden annoksen ottaminen. Kyse on vain siitä ryöpystä.

Niinpä kokonaisuus jää huomioimatta eikä omien tekojen seurauksista välitetä ainakaan tekohetkellä. Nykyaikana tällainen henkinen karkki on helppo saada sosiaalisen median kautta. Siellä voi liittyä milloin mihinkin liikkeeseen, joka ajaa jotain sillä hetkellä hyväksi koettua asiaa. Tähän liittyy myös ryhmään kuuluminen, vähän kuin ryyppyporukka, jossa on hauskaa, jossa otetaan, kun muutkin ottavat ja jota seuraa krapula ja morkkis. (-> Kumoloituvat vaikutukset)

Olisi siis tärkeää, että kukin tunnistaa itsestään ne syyt, minkä takia lähtee ajamaan jotain tiettyä asiaa.  Johtuuko se kikseistä ja porukasta, vai onko todella sitä mieltä, että asia on tärkeä? Onko valmis tekemään töitä asian eteen vielä sittenkin, kun ryöppy laantuu? Onko kyse oikeasta halusta tehdä hyvää vai riippuvaisuudesta? Yksi tapa vetää asiasta johtopäätöksiä on tarkkailla omaa käyttäytymistään. Kuinka monen asian edestä on viimeeksi kuluneen vuoden aikana ottanut kantaa? Jos luku on suuri eikä asianajot ole jatkuneet kovin pitkään, kyse on luultavasti riippuvuudesta.

Ajattelun kokonaisvaltaisuus ja rajallisuus

Rajallinen ajattelutapa johtaa tilannefaktojen ja faktojen sulkemiseen pois ajattelusta. Kokonaisvaltaisessa ajattelussa kaikki tilannefaktat ja faktat otetaan huomioon – myös rajallinen ajattelutapa huomioidaan. Tilannefaktoilla tarkoitan asioita, jotka eivät välttämättä ole sinällään totta, mutta jotka vaikuttavat tilanteeseen sen takia, että moni uskoo niiden olevan totta tai merkityksellisiä. Faktat ovat mitä tahansa sellaisia asioita, jotka voidaan tutkimuksella todeta. Faktojen ongelma on lähinnä tutkitun kohteen laajuus ja rajallisuus, jolloin faktakin saattaa näyttäytyä enemmän tilannefaktana kuin todellisena faktana.

Näiden ero on hyvä huomioida ja peilailla omaan ajatteluun ja päätöksentekoon. Kuinka paljon rajoittaa omaa ajatteluaan siten, ettei ota asioita huomioon, koska ei tahdo ottaa niitä huomioon tai ei tahdo uskoa niihin? Näillä on merkitystä myös kun tehdään päätöksiä yhdessä ja jos kaikki ottavat nämä ajattelutavat huomioon ja pyrkivät kokonaisvaltaiseen ajatteluun, kyetään päätöksiä tekemään helpommin.

Vahvemman velvollisuus

Vahvemmalla ei ole oikeutta, mutta vahvemmalla on velvollisuus. Vahvemman velvollisuus on estää sellaisten katastrofien syntyminen, jotka vaikuttavat muihinkin. Vahvemmalla on velvollisuus auttaa, jos apua pyydetään – mutta evätä se, jos katsoo, ettei tarve ole todellinen tai se johtaa vääränlaisiin tuloksiin. Vahvemmalla ei ole oikeutta puuttua asioihin muuten tai sanella, miten asioiden pitäisi yhteisön sisällä olla. Muutoksen tulee syntyä yhteisöstä itsestään, ei ulkopuolelta.

Rajojen asettaminen

Kun puhutaan hyväntahtoisuudesta, puhutaan myös rajoista. Vanha rajoja ja rakkautta –viisaus käy kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Tämä vanha sääntö on yhä edelleen ajankohtainen, vaikka postmodernissa yhteiskunnassa väitetäänkin, ettei rajoja ole ja että kaikki on suhteellista. Se suhteellisuus on melko lailla sama asia kuin tuuliajolla oleminen. Jos kaikki suhteutetaan yksilölliseen kokemukseen, ei yhteisöllisyydellä ole enää virkaa ja siltä katoaa henkinen selkäranka.

Rajat ovat kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa erityisen tärkeitä. Ne tulee asettaa, ne tulee tuntea ja niitä tulee kunnioittaa. Ja niitä tulee puolustaa. Rajoina tarkoitan nyt ihan kaikkia rajoja niin yksilöllisistä rajoista aina sopimuksiin ja valtioiden rajoihin saakka. Rajat ovat sama kuin reviiri tai toiminta-alue ihmisen evoluutiossa. Meillä tulee olla oma reviirimme, samoin yhteisöllämme, joka on selkein rajoin määritelty. Tämä toiminta-alue missä tahansa asiassa turvaa meidän olemassaolomme ja toimeentulomme.

Tässä tulee tärkeinä periaatteina niin heikomman osapuolen puolustaminen, vahvemman velvollisuus, kuin kohtuuttomien ehtojen asettamisen mahdottomuus.

Siinä vaiheessa, kun aletaan olla hyväntahtoisia, näistä rajoista aletaan luopua. Ensin niissä joustetaan ja sitten ne kyseenalaistetaan ja kysytään, onko sellaisia rajoja koskaan ollutkaan ja mitä ne rajat oikeastaan ovat. Suhteellistutetaan ne ja annetaan  periksi. Tällöin moni tuntee, että on tullut tehneeksi jotain suurta ja jaloa (-> henkinen karkki). Todellisuudessa tällöin on annettu pois omasta reviiristä ja annettu toisen talloa omalle toiminta-alueelle täten vaarantaen niin kyvyn omaehtoiseen toimintaan kuin toimeentuloonkin.

Ongelma hyväntahtoisuudessa on, että hyväntahtoiset ihmiset olettavat kaikkien muidenkin olevan hyväntahtoisia. Että nämä muutkin ihmiset, joille on oltu ystävällisiä, osoittavat sitä samaa ystävällisyyttä heitä ja muita kohtaan. Ehkä jotkut ovatkin tällaisia, mutta tämä ei toimi aina näin. Jos päästämme vieraita ihmisiä omalle reviirillemme, meillä ei ole mitään takeita siitä, että nämä ihmiset kunnioittaisivat meitä tai osoittaisivat hyväntahtoisuutta meitä kohtaan. Tai, että se tapahtuisi hyvässä hengessä seuraavassa sukupolvessa tai sitä seuraavassa. Pienellä hyväntahtoisuudella voi olla kauaskantoiset seuraukset ja suuret kumuloivat vaikutukset. Tulevat ristiriidat ja reviirikiistat kylvetään tänään – tulevaisuuden sotien siemenet kylvetään tänään.

Ongelma on myös se, että kaikki rikokset, jotka tehdään, tehdään siksi, että onnistuessaan se on kannattavaa. (-> ryöstösaalis)

Siksi rajojen ja oikeuksien turvaaminen on suurempaa hyväntahtoisuutta kuin auttaminen.

”Ei me voida tehdä niin!” on usein kuultu huudahdus. Erityisen harmillinen se on, kun kyse on yhteisten sääntöjen noudattamisesta ja sen vaatimisesta muilta tai yleisen mielipiteen vastaisesta järkevästä toimintatavasta. Syyllinen tällaiseen kauhistuneeseen torjuntaan on yleensä yleinen mielipide. Koska muiden toiseus (-> toiseus) on erilainen koetaan, että ollakseen hyviä ihmisiä heiltä ei voida vaatia samoja asioita kuin omalta ryhmältä. Tämä on kuitenkin virhe. Sääntöjen tulee olla kaikille samat ja niistä tulee pitää kiinni niin pitkään kuin ne ovat perusteltuja. Samoin, jos jokin toimintatapa on perusteltu ja järkevä, se tulee ottaa käyttöön. Jos se on yleisen mielipiteestä eroava, on tarpeen muuttaa yleistä mielipidettä riittävillä perusteluilla. Tässä avainasemassa ovat henkilöt, jotka uskaltavat kyseenalaistaa yleisen mielipiteen ja vanhat toimintatavat ja muuttaa omia mielipiteitään.

Auttamisen reunaehdot

Minä, kuten varmasti moni muukin, olen käynyt ensiapukurssin. Yksi asia erityisesti on jäänyt siitä minulle mieleen. Se oli ensimmäinen asia, mikä piti ottaa huomioon autettaessa muita: pidä huolta, että et ole itse vaarassa. Sillä jos tästä ei pidä huolta, voi käydä niin, että kohta on yhden autettavan sijaan kaksi autettavaa ja tilanne vain pahenee.

Tämän voisi ymmärtää myös niin, että anna vain se, minkä voit ilman, että se vaarantaa sinua tai tulevaisuuttasi.

Tämä on asia, joka tuntuu monilta unohtuvan. Meidän ei pitäisi levittää ongelmia, vaan rajata ne ja hoitaa ne paikallisesti. Hyväntahtoiset ihmiset tuntevat, että heidän pitää antaa omastaan. He tuntevat, että heidän pitää antaa enemmän ja ottaa luokseen ne, jotka ovat hädässä. Antaa osa yhteisönsä omaisuudesta ja päätäntävallasta niille, jotka tarvitsevat apua.

Sen sijaan heitä tulisi auttaa kotimaassaan ja erityisesti auttaa auttamaan itseään. Apu, joka auttaa henkilöä tai yhteisöä auttamaan itseään, on apu, jota kannattaa antaa. Sen lisäksi he saattavat tarvita hätäapua, kuten ruokaa, lääkkeitä ja koulutusta. Jos asiat tehdään ihmisille valmiiksi, he eivät opi. He tulevat toistamaan samoja virheitä. Tämä on vahvemman velvollisuus. Ei pidä antaa periksi hyväntahtoisuudelle ja säälille, vaan täytyy toimia järjen ja sääntöjen puitteissa.

Usein pakolaisia autettaessa unohtuu, että moni heidän kotimaassaan on tyytyväinen opposition ja vähemmistöjen lähdettyä pois maasta. Se auttaa valtaapitäviä pitämään valtansa ja saamaan vähemmistökansallisuuksien maat itselleen. Pakolaiset ovat myös oiva keino lähettää niitä vastaanottaviin maihin pakolaisten mukana agitaattoreita ja terroristeja. Siinä, missä hyväntahtoiset ihmiset juhlistavat omaa paremmuuttaan ja napsivat karkkejaan, diktaattorit ja terroristit juhlivat hyvää tuuriaan. Hyväntahtoiset ihmiset ovat heidän parhaita kavereitaan.

Tässäkin olisi mahdollisuus toimia toisin. Usein ihmisillä, jotka lähtevät hankalista oloista, ei ole kykyä eikä taitoa jäädä alalleen ja toimia rauhan puolesta. Tämä on sitä auttamista, jota pitäisi vahvempien tehdä. Heidän pitäisi opettaa tulijat ensiaputaitoihin, demokraattiseen vaikuttamiseen, yhdistystoimintaan, sissitoimintaan, väestönsuojeluun ja neuvottelutaitoihin ja muihin senkaltaisiin taitoihin, joita he tarvitsevat kyetäkseen rakentamaan rauhaa ja parempaa yhteiskuntaa. Sitten tulijat tulisi lähettää takaisin rakentamaan rauhaa, auttamaan ja opettamaan taaksejääneitä ja toimimaan yhdessä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Niin että he olisivat osa ratkaisua eivät osa ongelmaa. (-> oikeuksien vastaisuus)

Apajatilanteet

Apajatilanteet liittyvät hyväntahtoisuuteen. Hyväntahtoisuutta vieraita kohtaan on vain tilanteissa, joissa on kohtuullisen vakaat olot ja reviirin haltijalla taattu (suhteellinen) toimeentulo.  Nyt teollisuusmaissa on tilanne, jota kutsun apajaksi. Suurella osalla ihmisiä menee hyvin. Heidän aineelliset tarpeensa on tyydytetty. Heidän ei tarvitse kilpailla niistä. Siksi he ovat myös vähemmän aggressiivisia reviiristään. Ruokaa riittää kaikille – tilanne on tuttu monille luonto-ohjelmien katsojille. Luonnossa tällainen apaja on tuttu ja toistuva ilmiö. Silloin yksilöt ovat vähemmän aggressiivisia toisia tai toisia ryhmiä/lajeja kohtaan, koska ruokaa on tilapäisesti riittävästi kaikille. Ei ole mieltä tuhlata energiaa tappelemiseen. Kuitenkin, kun ruoka loppuu, alkaa taas kilpailu siitä. Silloin ryhmät puolustavat omaa reviiriään eivätkä tahdo päästää muita sille. Tämä näkyy myös ihmisyhteisöjen välisissä kanssakäymisissä. Jos on apajatilanne päällä, kaikki pyrkivät vain saamaan siitä mahdollisimman suuren hyödyn ja sietävät kilpailijoita.

Aggressiivuus näkyy tavallisesti ensimmäiseksi niissä ryhmän jäsenissä, joilla on muutenkin vähän. He kokevat usein vieraat vaaraksi omalle selviytymiselleen. Taas ne, joilla on runsaasti – ja jotka tavallisesti pitävät valtaa –  eivät näe tilannetta samalla tavalla. Kuitenkin heidän pitäisi vahvempina ymmärtää tilanteen vakavuus. Jos osa laumasta alkaa kapinoida tilannetta vastaan, on syytä pohtia, mitä pitäisi tehdä. Lastentarhatätimäinen ”leikkikääs nyt kiltisti” ei ole koskaan oikea lähestymistapa. Pitäisi ennemminkin kysyä, mikä on ongelmana ja yrittää välittää sen ratkaisua. Tämä kirjanen pyrkii antamaan eväitä niin tilanteen ymmärtämiseen, ennaltaehkäisyyn kuin kriisien selvittelyynkin.

Kuten on niin monesti ihmiskunnan historiassa nähty, hyväntahtoisuus loppuu hyvin nopeasti, kun olosuhteet muuttuvat. Kun alkaa olla kyse omasta selviytymisestä, kaikki säännöt joutuvat romukoppaan ja ihmiset muuttuvat pedoiksi. Yhteisöt kääntyvät toisiaan vastaan ja taistelevat reviiristä, oikeudesta päättää asioista ja hallita resursseja – ja siten turvata omalle yhteisölleen elämä ja toimeentulo. Reviirille päästetty sopeutumaton yhteisö voi olla reviirinomistavalle yhteisölle hyvin vaarallinen näissä tilanteissa. Ei ole yhtä eikä kahtaa kertaa historiassa, kun sopeutumattomat ovat vieneet reviirin tai osan siitä.

Tämä ei ole alkuunkaan tarpeellista. Jos rajoista ja säännöistä pidetään kiinni, jos tulijat mukautuvat ja muutos tapahtuu vain yhteisön sisältä käsin, sodat ja konfliktit vähenisivät huomattavasti. Huomaat ehkä, etten luvannut niiden katoavan kokonaan – siihen en usko, sillä ihminen ei muutu.

Ja juuri se, että ihminen on edelleen se sama eläin kuin aiemminkin, tarkoittaa sitä että kaikki toistuu. Vain järki, rajat ja ihmisen käyttäytymisen ymmärtäminen voivat luoda rauhaa edes jossain määrin.

Olen kiusallisen tietoinen siitä, että moni ajattelee, että juuri tätä maailmassa tehdään. Vaikka sotia on edelleen ja uusia syttyy aina silloin tällöin, ne ovat kuitenkin vähentyneet suuresti siitä, kuinka paljon niitä ennen on ollut. Tämä on saavutettu neuvotteluin ja sopimuksin ja kunnioittamalla rajoja ja itsemäärämisoikeutta. Kaikki tämä on todella hienoa ja olen ylpeä ihmiskunnasta, että me olemme tähän kyenneet. Mutta. Samaan aikaan kun toinen käsi tekee tätä hienoa työtä, on toinen käsi hyväntahtoinen tai ahne ja kylvää uusien sotien ja levottomuuksien siemeniä.

Moraali ja kumuloituvat vaikutukset

Kun ensimmäiset eliöt kehittyivät maailmaan, ne joutuivat kohtamaan toisensa ja ympäröivät olosuhteet.  Saadakseen ympäristöstä tietoa, niiden on täytynyt lähteä liikkeelle hyvin perustasolta. Kaikki, mikä oli niille hyväksi oli ”kyllä” ja kaikki mikä pahaksi ”ei”. Positiivinen ja negatiivinen. Binääri. Tämä on alku paitsi aistien kehitykselle (tiedonkeruu), myös moraalille. Positiivinen on hyvä ja negatiivinen paha.

Tuosta on kulunut jo pitkä aika, mutta tavallaan ollaan edelleen noissa samoissa binäärisissä kohtaamisissa. Usein vain on hankala sanoa kumpaa sen pitäisi olla, koska maailma on monimutkainen ja vaikutukset voivat olla arvaamattomia. On kuitenkin kuvaavaa, että useimmissa kielissä on hyvä ja paha, mutta niiden välisiä asioita ei mainita. On vain vertailua siitä, on jokin parempi tai huonompi kuin jokin toinen asia.

Moraali on minun käsitykseni mukaan huonon/negatiivisen/pahan välttämistä. Se voi tapahtua monilla eri tasoilla. Yksisoluisen moraali liikkuu luultavasti lähinnä sen omassa selviytymisessä ja on siten yksilön pahan välttämämistä – siis kaiken sen, mikä voisi tuottaa negatiivisia asioita yksilön elämään. Laumassaelävillä eläimillä, kuten ihmisellä, moraali lähtee paitsi yksilökeskeisestä näkökohdasta myös laumakeskeistä näkökohdasta. Mikä on lauman parhaaksi? Ihminen rajoittaa itseään ja omia mielitekojaan, jotta laumalla olisi parempi olla, jotta lauma selviytyisi – eli ihminen rajoittaa itseään suuremman hyvän vuoksi. Siksi kaikki sellainen käytös, mikä on omiaan vaarantamaan nämä laumahyvät, on moraalisesti väärin.  Myös näiden tekojen simulointi, kerronta tai lähivastaavat teot ovat silloin epätoivottavia. Tällaisten laumahyvien vastaisten asioiden tekeminen aiheuttaa muissa lauman jäsenissä ärtymystä, jopa aggressiivisuutta, mikä on selkeä merkki siitä, että asian koetaan olevan laumahyvien vastainen (tai yksilöhyvän, jos vain joku käyttäytyy aggressiivisesti).

Laumamoraaliin voidaan kätevästi liittää myös biologinen tekijä eli omien suosiminen, laumagravitaatio. (-> Laumagravitaatio)

Tänä globaalina ajanjaksona maailmassa tulisi ottaa vielä yksi lähtökohtataso huomioon: Maailmakeskeinen. Mikä on maailman parhaaksi? Miten tulisi toimia, jotta maailma voisi parhaalla mahdollisella tavalla. Mielestäni tämä kattaa erityisesti luonnon hyvinvoinnin ja sen kautta ihmisten hyvinvoinnin. Tämän huomioiminen ei ole ihmisille tyypillistä, mutta tähän olisi hyvä opetella edes jollain tasolla, jälleen suuremman hyvän vuoksi.

Globaalitaso moraaliin on myös se, jota meidän tulisi ymmärtää laumojen näkökulmasta, jos tahdomme saada aikaa rauhaa ja vakautta. Kysymys on silloin: Mikä on parhaaksi maailman kansoille?

Siinä missä laumatasolla yksilö rajoittaa itseään lauman parhaaksi, globaalitasolla sekä yksilöt että laumat rajoittavat itseään globaaliksi parhaaksi. Tämäkään ei ole ihmisille luontaista, koska näin globaalisti verkostoutunutta maailman meillä ei ole ennen ollut. Mutta jos globaalia parasta halutaan, jos halutaan rauhaa, niin meidän tulee opetella ajattelemaan niin. Tätä tapahtuukin jossain määrin jo nyt, mikä on erinomainen asia, mutta se ei kata niitä ihmisten rauhan aspekteja, joita tuon tässä kirjoituksessa esiin.

Moraalissa on selkeänä elementtinä myös aikaulottuvuus. Moraali on olemassa, jotta vältyttäisiin tulevilta negatiivisilta asioilta. Siksi erityisesti niin lauma- kuin globaalitasolla on tärkeää kysyä, mitä jätämme jälkipolville. Miten kykenemme varmistamaan mahdollisimman pitkälle, että lauma selviytyy tulevaisuudessakin? Että sillä on edellytykset selviytyä? Miten kykenemme varmistamaan mahdollisimman pitkälle, että maailman kaikki muutkin laumat selviytyvät tulevaisuudessa? Että niillä on edellytykset selviytyä. (-> olemassaolon edellytykset)

Ja ehkä jonakin päivänä joudumme pohtimaan myös galaktista näkökulmaa moraaliin.

Laajempi sosiaalinen autismi

Laajempi sosiaalinen autismi on nimihirviö, mutta en oikein keksinyt muutakaan nimeä, joka kuvaisi asiaa hyvin. Väitän, että tällainen ilmiö on olemassa. Tarkoitan laajemmalla sosiaalisella autismilla sitä, että ihminen ei ole tottunut ajattelemaan oman ryhmänsä ulkopuolisten tunteita, tarkoitusperiä tai oikeuksia. Ihmisen ei ole tarvinnut tehdä tätä kuin ehkä vasta muutaman tuhat vuotta (jos sitäkään) ja se ei ole tarpeeksi pitkä aika muuttamaan ihmisen ajattelua niin perusteellisesti, että tämä ilmiö katoaisi.

Tästä johtuen, meidän on vaikea (ei mahdotonta) asettua aivan erilaisten ihmisten todellisuuteen. Tässä lienee yksilökohtaisia eroja. Toisille muiden ymmärtäminen on helpompaa kuin toisille. Tätä voi toki harjoittaa, mutta sen jatkuva huomioonottaminen on lähes mahdotonta. Laumassa ihmiset ajavat pääsääntöisesti omaa etuaan, välittämättä toisten laumojen tarpeista tai laajemmista kumuloituvista vaikutuksista, joita heidän teoillaan on. Jopa näinnäisesti saman lauman sisällä olevien ryhmien välillä on laajempaa sosiaalista autismia, koska ryhmien todellisuudet poikkeavat liikaa keskenään.

Samoista syistä ihmisten voi olla hankala huomata, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Sitä, mitä heidän tekonsa aiheuttavat tai sitä, mitä muut laumat tekevät – jopa usein toistuvat kuviot jäävät heiltä helposti huomaamatta, vaikka niillä olisi vaikutusta heidän omaan elämäänsä.

Näppituntumani on, että moni on tästä eri mieltä. He katsovat olevansa hyvinkin tiedostavia ja huomioonottavia henkilöitä, mutta harva heistä todellisuussa on. Usein todellinen ymmärtäminen tyssää oman lauman näkökohtaan käsiteltävästä asiasta – siitä, miten asian pitäisi olla – ei miten se todellisuudessa on toisessa laumassa. Tai siihen, miten henkilö itse kokisi vastaavan tilanteen, ei miten toiset kokevat sen todellisuudessa. Mitkä ovat vieraiden ihmisten todelliset motiivit ja tarkoitusperät, mitkä ovat heidän tunteensa ja mitä he haluavat. Tästä johtuu niin kulttuurien törmäykset kuin hyväntahtoisen auttamisen ongelmat, toisaalta myös tappamisen helppous.

Yksilö- ja laumakeskeinen moraali ja laajempi sosiaalinen autismi ovat tavallaan tapoja huolehtia itsestään ja läheisistään, saada geenit menestymään. Toisaalta ne luovat hyvin helposti myös yhteentörmäyksiä laumojen välille, kun molemmat osapuolet noudattavat omaa moraaliaan, omaa hyväänsä eivätkä ota huomioon toisten tarpeita ja oikeuksia tai omia velvollisuuksiaan muita kohtaan.

Velvollisuudet nousevat tehdyistä valinnoista ja saaduista oikeuksista.

Jos moraali on ihmisellä lähinnä laumakohtaista, mikä velvoittaa yksilöä toista laumaa kohtaan? Tai yhtä laumaa toista laumaa kohtaan? Mitään sellaista mekanismia ei ihmisen lajityypillisessä käyttäytymisessä ole. Ehkä lähinnä sitä on opikseenottaminen, molemminpuolisen hyödyn tavoittelu ja järkilähtöinen ajattelu. Samaa yksilöä tai laumaa ei uskota enää toistamiseen, jos se on pettänyt luottamuksen kertaalleen. Luottamuksen menetys on epäedullista yksilöille ja laumoille vaikkapa kaupanteossa. Tehdyt sopimukset sitovat sen takia yksilöitä ja laumojakin. Sopimuksia on monenlaisia, vaikkapa: kun tulet meidän reviirillemme, kunnioitat meitä ja tapojamme. Jos jäät asumaan, mukaudut meidän tapoihimme ja meidän laumaamme. Nämä ovat tyypillisiä esimerkkejä niin tehdyistä valinnoista kuin helposti syntyvistä ristiriitatilanteistakin. Sopimusten rikkominen tai luottamuksen pettäminen saattaa johtaa väkivaltaan.

Ongelmana on usein vahvemman kyynärpäätaktiikka heikompiaan kohtaan. Siksi laumojen välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää takaamaan laumojen oikeudet ja velvollisuudet toisiaan kohtaan. Mikään lauma ei saa olla niin voimakas, ettei sitä yhteistyöllä kyetä saamaan ruotuun.

Yksilö- ja laumakeskeinen moraali ja laajempi sosiaalinen autismi ovat syitä myös sodille ja saaliin ryöstölle. (-> Väkivalta, ryöstösaalis)

Kumuloituvat vaikutukset

Kumuloituvat vaikutuksilla tarkoitan minkä tahansa teon sellaisia vaikutuksia, joita on tekohetkellä hankala arvioida. Yhtenä esimerkkinä otan luonnonsuojelun.  Jos yksittäinen ihminen heittää myrkkyjä sisältävät astiat luontoon, vaikutus on hyvin paikallinen. Sitä ei voi ajatella maanlaajuisena ongelmana saati globaalina. Kuitenkin, jos useammat ihmiset alkavat tehdä näin, niiden yhteisvaikutukset tekevät siitä maanlaajuisen ongelman tai jos toimijat tekevät niin globaalisti, se tekee siitä globaalin ongelman.  Tällaiset ympäristörikokset voisivat pahimmillaan tulehduttaa tilanteen hyvinkin pahaksi ja aiheuttaa kuolemia ja elinympäristön tuhoutumista. Niiden vaikutukset kumuloituvat.

Hyvinkin pienet virhetoimet riittävän usein toistettuina voivat johtaa hyvin epätoivottaviin tuloksiin. Luonnonsuojelussa on otettu askelia näiden virheiden välttämiseksi. Ne on jouduttu ottamaan niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, koska ei voida luottaa yksilöiden toimivan aina oikein tai ymmärtävän kaikkia tekojensa seurauksia. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, puhdas elinympäristö ja ilmastonmuutoksen minimointi ovat tärkeitä hyviä, joiden toimeenpanoa valvotaan yhä tarkemmin.

Samoin vastaavia virhetoimia tapahtuu muillakin elämänaloilla – ilmastonmuutoksia tapahtuu muutenkin kuin sääilmiöinä. Aiemmin kirjoitin hyväntahtoisuuden ongelmista ja nyt käytän sitä edelleen esimerkkinä siitä, miten hyvätkin aikeet voivat johtaa vaikeisiin kumuloituviin vaikutuksiin.

Ihmiset ovat halunneet parantaa asioita. He tuntevat myötätuntoa ja ajattelevat sitä, miten asiat ovat sillä hetkellä ja miten ne olisivat ideaalitilanteessa. Kuitenkin siinä unohtuu ihmisen lajityypillinen käyttäytyminen ja se, mikä on realistista ja järkevää toimintaa. He tekevät kansainvälisiä sopimuksia, jotka sinällään ovat hieno asia. Kuitenkin nämä sopimukset eivät ota huomioon tulevien tapahtumien mahdollisia tekohetkeä huomattavasti laajempia ongelmia. Toisaalta suojelemalla joitain tiettyjä oikeushyviä, he tulevat runnoneeksi toiset oikeushyvät jalkoihinsa – tai hyvät, joiden tulisi olla oikeushyviä, koska ilman niiden tunnustamista ajaudutaan jatkuviin kriiseihin. (-> ihmisoikeudet ja ryhmäoikeudet, liian korkeat ihanteet) Tällaisia oikeushyviä ovat nimenomaan laumahyvät ja toiseuden periaatteet.

Noudatetun moraalin vahvuusasteet

Noudatetulla moraalilla tarkoitan sitä moraalia, jota kukin yksilö seuraa, erotuksena moraalista, jonka itse esitin edellä. Se voi olla hyvinkin erilainen eri yksilöillä ja yhteisöillä ja voi pohjata filosofioihin, uskontoihin tai omaan kokemiseen.

Noudatetulla moraalilla on selkeästi erilaiset vahvuusasteet riippuen siitä, mihin henkilön noudattama moraali pohjaa. Jos moraali pohjaa auktoriteetista, jonka käskyn rikkomisesta seuraa rangaistus, on moraali silloin heikkoa. Jos taas moraali pohjaa omaan järkeen ja tehtyihin valintoihin eikä sen rikkomiseen kuulu suoraa rangaistusta, se on vahvaa moraalia. Tämä ero on hyvä ymmärtää. Eli jos kerron saman asian vielä toisin sanoin: Jos moraali pohjaa vain auktoriteettiin ja rangaistuksen pelkoon, se katoaa saman tien kun auktoriteetti tai rangaistuksen riski katoaa. Tällaista moraalia myös rikotaan useammin silloin, kun tilaisuus näyttäytyy. Sen sijaan, jos ihminen on itse ajatellut asiat ja ymmärtänyt, miksi jokin asia olisi hyvä olla niin, hän pitäytyy moraalissaan ilman auktoriteetteja tai rangaistuksia ja rikkoo sitä todennäköisesti harvemmin.

Rangaistus voi olla niin sosiaalista rangaistusta, jossa kaltaiset karttavat tai rankaisevat henkilöä väärinkäytöksestä tai se voi olla yliluonnollista, tavallisesti kuoleman jälkeistä rangaistusta, kuten uskonnoissa. (-> Uskonnot)

Siveellisyys

Siveellisyys liitetään yleensä seksuaalisuuteen ja seksuaalisluontoiseen käyttäytymiseen, mutta laajennan sen tässä käsittämään vastuun omista valinnoistaan ja vahvemman velvollisuuden (-> vahvemman velvollisuus) ja kaiken sellaisen toiminnan välttämisen, joka voidaan nähdä väkivaltana. (-> väkivalta) Vahvemman velvollisuus näkyy myös vastuuna lauman yleisestä hyvinvoinnista silloin, kun yksilöllä on siihen mahdollisuus. Yksilön tulee siis huolehtia omalla käyttäytymisellään ja sen rajoittamisella niin omasta, lauman kuin globaalistakin hyvinvoinnista ollakseen siveellinen.

Tällainen siveellisyys on siis tässä kirjoituksessa esitetyn moraalin täytäntöönpanoa yksilön omassa elämässä. Tällainen siveellinen henkilö on siis minun näkemykseni mukaan ihmistyyppi, jota tulisi tavoitella.

Siveellisyyttä on myös rikosten välttämättäminen. Rikos on oikeastaan sama kuin väkivalta, mutta mainitsen sen tässä erikseen, koska katson sen liittyvän siveellisyyteen. (-> väkivalta) Rikos on väkivaltaa, joka on erityisesti laissa kielletty. Koska kumuloituvat vaikutukset ovat huomattava voima maailmassa ja erityisesti globaalissa maailmassa, tulee rikoksiin kiinnittää erityistä huomiota  Rikos on aina yksilön tekemä laiminlyönti tai oikeuttamaton etu, jonka hän saavuttaa toisia yksilöitä tai laumoja kohtaan tai rikos on aina lauman tekemä laiminlyönti tai oikeuttamaton etu, jonka se saavuttaa yksilöitä tai toisia laumoja kohtaan. Rikokset luontoa kohtaan ovat rikoksia toisia yksilöitä ja toisia laumoja kohtaan. Muita asioita ei voida oikeastaan pitää rikoksina – toisaalta moni tällainen asia on kuitenkin laissa kielletty. Yhteiskunnan tulisi yhtälailla olla siveellinen niin omia kansalaisia kuin muita yhteiskuntia kohtaan. Taata sekä kansalaisten että muiden yhteiskuntien oikeudet. Kaikkien osapuolten tulee noudattaa lakia ja tehtyjä sopimuksia, koska ne ovat yhteisiä päätöksiä. Jos on niin, että laki tai sopimus ei ole yhteinen päätös tai laki ei anna mahdollisuuksia vaikuttamiseen ja olosuhteiden muuttamiseen, tulee vakavasti harkita lievimpiä mahdollisia toimenpiteitä, jotta sellaiset lait tai sopimukset korjataan.

Niin kuin rikoksesta joutuu vastuuseen lain edessä, niin pitäisi myös muista omista valinnoista kantaa vastuu. Vastuun tulee olla nimenomaan valinnantekijällä eikä muilla hänen ympärillään. Muut voivat tietenkin auttaa henkilöä, joka on tehnyt valinnan, mutta eivät voi kantaa valinnasta vastuuta. Valintoja voi olla monenlaisia, mutta tässä yhteydessä valinnalla tarkoitan erityisesti sellaisia valintoja, jotka saattavat yksilön toisen lauman ja laumaäänen alueelle. Jopa tilanteissa, joissa yksilö katsoo, ettei hänellä ole todellisia vaihtoehtoja, hänen tulee silti kantaa vastuunsa valinnastaan ja osoittaa kunnioitusta niiden toisteutta kohtaan, joiden luokse hän on päättynyt muuttaa. Kaikki muu on väkivaltaa vastaanottavaa yhteisöä kohtaan. Hänen tulee mukautua uuteen laumaan ja kantaa vastuunsa lauman hyvinvoinnista.

Samoin tulee jokaisen lauman olla siveellinen toisia laumoja kohtaan, kunnioittaa heidän toiseuttaan ja heidän oikeuksiaan. Laumoilla on myös velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Laumojen tulee pitää yhdessä huolta siitä, että yksittäisten laumojen oikeudet toteutuvat. Sopimuksin tulee voida myös pitää huolta siitä, että laumojen yksittäisten jäsenten oikeudet toteutuvat.

Muutos

Sivilisaation evoluutio

Ihminen on tehnyt monta innovaatiota, jotka ovat vaikuttaneet siihen, miten ihmisyhteisöt elävät: tuli, maanviljelys, kirjoitus ja niin edelleen. Näistä on edelleen tehty uusia innovaatioita: metallin käsittely, uusien viljelykasvien ja kotieläinten käyttöönotto, lait ja proosa ja taas niin edelleen. Asiat ovat kehittyneet vuosituhansien aikana ja muuttaneet ihmiselämää tavoilla, joita ei osattu ennen ajatellakaan. Kutsun näitä muutoksia ja tätä kehitystä sivilisaation evoluutioksi.

Viimeisen sadan, sadanviidenkymmenen vuoden aikana asiat ovat suorastaan laukanneet eteenpäin. Muutokset erityisesti terveydenhuollossa ovat aikaansaaneet monien vanhojen arvojen uudelleenarvioinnin. Maailma muuttuu, mutta ihmisen biologia ei muutu samaa vauhtia. Siksi monet tuntevat ristiriitaa omien vaistojensa ja muuttuvan yhteiskunnan välillä, saati omien uskontopohjaisten arvojensa ja muuttuvan yhteiskunnan välillä.

Sivilisaation evoluutio on kuitenkin mielestäni hyvä asia. Siinä olisi vain hyvä muistaa ne lähtökohdat, joista ihminen ponnistaa eikä luoda liian korkeita ihanteita (-> korkeat ihanteet).

Tämän päivän maailmassa ongelmaksi koetaan erilaisten yhteiskuntien erilaiset kehityssuunnat ja näiden yhteiskuntien väliset erimielisyydet.

Otetaan muutama huomattava muutos, joka on tapahtunut viimeisen 150 vuoden aikana. Yksi huomattava muutos on ollut terveydenhoidon isot harppaukset eteenpäin, joka on näkynyt yleisenä kuolleisuuden hidastumisena, erityisesti lapsikuolleisuuden vähenemisenä ja ehkäisyn parantumisena. Tällä on ollut suuri vaikutus ihmisyhteisöihin ja niiden elämään. Lisääntymiseen ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa ja energiaa kuin ennen. On epätodennäköisempää, että lapset kuolisivat ennen aikuisuutta ja koska ehkäisyn mahdollisuudet ovat parantuneet, naiset ovat vapaampia osallistumaan yhteiskunnan elämään ja työhön kodin ulkopuolella. Toisaalta samanaikaisesti teollistuminen ja maatalouden koneistuminen on ottanut suuria harppauksia eteenpäin ja tuottanut paljon yltäkylläisyyttä osalle maailmasta. Yhdessä nämä aiheuttivat ensin väestöräjähdyksen, joka sittemmin on useimmissa maissa talttunut joko vain pieneen kasvuun tai jopa niin, että lisääntyminen on niin hidasta, että väestön määrä laskee. Toisaalta toisissa maissa nämä muutokset eivät ole olleet yhtä näkyviä. Moni maa on yhä väestön räjähdysvaiheessa eikä maatalous ole koneistunut eikä teollisuutta ole kovin paljon. Eikä heidän ole mikään välttämättömyys niitä koskaan laajemmin omaksuakaan, jos he eivät sitä itse tahdo. Kyse on lähinnä siitä, etteivät heidän tekonsa, kuin ei kenenkään muunkaan teot, vaaranna muita laumoja eikä oman lauman tulevaisuutta esimerkiksi tuhoamalla ympäristöä – minkä ylikansoitus hyvin helposti tekee. Eli heidän kuten kaikkien muidenkin tulee kantaa vastuunsa teoistaan.

Kun ennen oli tärkeää, että lapsia syntyi riittävästi takaamaan jatkuvuuden tilanteessa, jossa lapsikuolevaisuus oli suurta ja työvoiman riittävyys tärkeää, perhearvot olivat tärkeitä ja yhteisön sisäiset mielipiteet monista asioista olivat tiukemmat. Sittemmin teollisuusmaissa nämä arvot ovat kokeneet osittaisen uudelleenpohdinnan. Samaan aikaan niitä arvoja ei ole uudelleenpohdittu niissä maissa, joissa teollistuminen on ollut vähäistä. Tämä aiheuttaa merkittävää eriävyyttä tällaisten yhteiskuntien välillä.

Varsinkin teollisissa yhteiskunnissa yksilön vastuu omista valinnoistaan on korostunut uudella tavalla. Ennen uskonto ja perinteet viitoittivat kaidat, mutta tarkkaan tallatut, polut eikä yksilön valintoja ollut samalla tavalla. Nyt uskonto ja perinteet eivät ole maksiimeja, joita tulisi kaikissa tilanteissa noudattaa, vaikka moni kokeekin sen helpoimmaksi tieksi. Varsinkaan perinteet eivät sinällään ole huono asia, mutta ne eivät sovi kaikille – siitä syntyy helposti mielikuva, että perinteet pitäisi kokonaan hylätä, vaikka kyse on vain niiden uudelleenarvioinnista. Moni perinne on edelleen hyvä ja sopiva useimmille ihmisille.

Tässä syntyy myös ristiriitatilanteita eri väestönosien välille, kun jokainen tahtoisi oman mielipiteensä yleisen mielipiteen paikalle ja siten vaikuttaa toisten laumaminään. Jos asia mielletään oikealla tavalla ja kyseenalaistetaan myös kyseenalaistukset, jonkinlainen tasapaino lienee mahdollinen. Vaikka yksilön mahdollisuudet valita ovat suuremmat kuin ennen, käydään silti tarvittavaa keskustelua moraalista ja yksilön suhteesta yhteisöön yksilön ja yhteisön välillä. Lienee selvää, että myös yksilön oikeudet muuttuvat näiden keskustelujen myötä. Ne tuskin – ja toivottavasti eivät – palaavat takaisin siihen, mistä on lähdetty vaan päästäisiin johonkin uuteen tasapainotilaan yksilön ja yhteisön tarpeiden ja oikeuksien välillä.

Tulevaisuudesta on tietenkin hankala sanoa. Olen ymmärtänyt, että teollisuusmaissa tahdotaan ajatella, että kaikilla on tulevaisuudessa samat arvot kuin heillä ja muutkin omaksuvat samat teolliset käytännöt. Tai ehkä osa maista vain pidetään raaka-aine- ja työvoimareserveinä. Noh, hankala sanoa, mutta jos ajatellaan niitä arvoja, joita ihmisyhteisöillä on, on hankala uskotella, että ne tulisivat lopulta yhtenäistymään ja toisaalta on väärin pakottaa muita omaksuaan oma mielipide. Mielestäni arvojen yhtenäistyminen ei ole tarpeenkaan, kunhan yhteisöt pitävät kiinni velvollisuuksistaan toisiaan kohtaan ja noudattavat näitä periaatteita, joita olen tässä kirjassa esitellyt tai kehittävät parempia.

Kuitenkin huomattavaa on, että yhteiskunnat kehittyvät ja ne kehittyvät eri tahtiin ja eri suuntiin. Kaikki muutos ei ole välttämättä aina parempaan ja silloinkin pitäisi kyetä myöntämään asia ja luovia eteenpäin uusin keinoin. Minusta pahinta, mitä ihmisyhteisöt voisivat tehdä itselleen ja myös toisilleen, on pidättäytyä vanhoissa arvoissa vielä silloinkin, kun ne on osoittautuneet kestämättömiksi.  Yksi tällainen pidättäytyminen on myös palaaminen vanhoihin, toimimattomiin arvoihin.

Ihminen evoluution voimana

Minusta ei olisi väärin ajatella, että kaikki mitä ihminen tekee on evoluutiota. Se on luonnon keino muuttaa evoluution kulkua uudella tavalla. Ihminen on kuitenkin evoluution tulosta ja osa luontoa. Siksi kaikki se, mitä ihminen tekee on yhtä lailla evoluutiota. Haluaisin mieltää sen kuitenkin uudeksi evoluutioksi, jossa järki ja kokemusperäinen tieto (johon katson myös tieteen kuuluvan) ohjaa evoluutiota. Koska asia voidaan nähdä näin, se korostaa mielestäni ihmisen vastuuta. Ihmisen on kyettävä ottamaan vastuu teoistaan ja ymmärtää niin suuresti ympäristöään, että kykenee ottamaan globaalit hyvät huomioon ja toteuttamaan omalta osaltaan evoluutiota parhaalla mahdollisella tavalla. Ihmisen pitäisi olla tavallaan globaali puutarhuri.

Muutos

Vanhan sanonnan mukaan mikään muu ei ole pysyvää paitsi muutos. Tämä lienee totta. Muutokset voivat olla parempaan tai huonompaan, vähän enemmän sinnepäin tai tuonne, mutta muutoksia tapahtuu. Muutokset tulisi ottaa mahdollisuuksina paitsi oppia myös parantaa asioita.

Kuitenkaan muutos ei saisi olla liian tuhoava, sillä se mikä jätetään menneisyyteen pitäisi tarkoin valita ja mieluummin niin, ettei lopullista tuhoa tule. Kun jokin tuhotaan niin, ettei sitä voida enää korjata, se on menetetty lopullisesti. Siinä menee osa ihmiskunnan rikkaudesta. Tuhota tulisi lähinnä sellaisia asioita, jotka itse aiheuttavat tuhoa yhä uudelleen ja uudelleen.

Valintaa seuraa aina muutos. Koska olisi toivottavaa, että muutokset olisivat kohti parempaa, muutosperusteiden tulisi olla oikeat. Niiden tulisi perustua riittävään tietoon, jotta asioiden parantaminen on mahdollista. Ne tulee myös valita niin, ettei muutos aiheuta kurjuutta, sotaa tai levottomuuksia myöhemminkään. Toisin sanoen, muutos ei voi olla lyhytnäköinen vaan sen tulee ottaa huomioon olosuhteiden kehittyminen niin pitkälle kuin mahdollista.

Äkilliset muutokset tuovat äkilliset ja yhtä vahvat vastaliikkeet. Yhteiskunnan tasolla suuret muutokset aiheuttavat yhteiskunnallista pahoinvointia ja se saattaa johtaa väkivaltaan ja sen vastaväkivaltaan. Siksi olisi tärkeää, että muutosperusteita pohdittaessa otetaan huomioon muutosten kumuloituvat vaikutukset esimerkiksi projektioiden avulla. Jos tilanne jatkuu tällaisena, mikä on tilanne kymmenen, kolmenkymmenen vuoden päästä? Entä viidenkymmenen tai sadan? Mitä pidemmälle projektio menee, sen epävarmemmaksi se käy ja voidaan suoraan sanoa, ettei se pidä paikkaansa. Sillä on kuitenkin välineellinen arvo. Jos muutos on niin rajua, että se samanlaisena jatkuessaan tuottaisi vahvasti epätoivottavia seurauksia, voidaan suoraan sanoa, että muutos on liian raju jo sillä hetkellä. Silloin olisi tarpeen asettaa muutokselle rajoja.

Toinen tapa arvioida sitä, onko muutos liian nopea tai liian raju on yleinen reagointi siihen. Jos muutos aiheuttaa suuresti yhteiskunnallista liikehdintää sitä vastaan, se on joko liian nopea ja/tai liian raju. Rajulla tarkoitan sitä, että se muuttaa totuttua liian paljon tai ei ole ollenkaan lauman etujen mukainen.

Kun yhteiskunnallisia muutoksia tapahtuu – ja niitä tapahtuu koko ajan, on parasta, että muutos on mahdollisimman hidasta kuitenkin niin, että yllättäviin olosuhteiden muutoksiin kyetään reagoimaan. Kyse on hyvin pitkälle siitä, mihin asioihin reagoidaan ja miten. Tärkeintä on rauhan, elinolosuhteiden ja jatkuvuuden takaaminen.

Parempi huominen – paratiisit

Ihmiset ovat kautta aikain kaivanneet jonkinlaiseen paratiisiin. Sitä on lupailtu kuoleman jälkeen, jos henkilö toimii uskonnon määrämällä tavalla. Sitä on kaivattu lauluissa ja tarinoissa ja sitä on lähdetty etsimään kaukomailta. En tiedä, onko kukaan koskaan löytänyt sitä.

Olen sitä mieltä, että paratiisit rakennetaan, niitä ei löydetä. Ihmiset odottavat usein saavansa kaiken valmiina. Kun he lähtevät ja pääsevät paratiisiin, kaikki on hyvin. Entä sen ”paratiisin” asukkailla sitten kun uuden tulijat saapuvat sinne? (->  oikeuksien vastaisuus) Ihmisten tulisi muistaa oma vastuunsa myös toisen laumojen hyvinvoinnista, mukautua, jos lähtevät – ja ihmisten tulisi muistaa myös oma vastuunsa oman laumansa hyvinvoinnista. Pitäisikö se paratiisi rakentaa sinne, missä he nyt ovat?

Jos halutaan parempi huominen tai paratiisi, niin se täytyy vain rakentaa. Muuta tietä siihen ei ole. Tämän päivän maailmassa paratiisia ei ole. Paratiisi on tietenkin suhteellinen käsitys, mutta olen sitä mieltä, että meni kuka tahansa minne tahansa sitä paratiisiaan etsimään, hän huomaa – tai ainakin hänen tulisi huomata, ettei sellaista ole. Se, mikä on yhdelle paratiisi, voi olla toiselle surun ja ahdistuksen koti. Ehkä juuri siksi, että se joskus oli paratiisin kaltainen heille, mutta sitten tulivat uudet tulijat. Kuinka monta onnelista yhteiskuntaa on tuhottu näin? Onko ”sivitys” todella täytynyt pakottaa kaikille? Kuinka moni niistä yhteisöistä, jotka nyt globaalissa maailmassa ja ahneuden keskellä taistelevat olemassaolostaan ja päivittäisestä selviytymisestä, olisi ollut onnellisempi ilman tulijoiden ”sivistystä”? Kuinka monta yhteiskuntaa on tuhoutunut vieraiden ihmisten aaltoon? Miksi samat virheet toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen?

Paratiisin etsimisessä ihmisille tyypillistä on vaeltaminen. He lähtevät ja etsivät parempaa. Tämä on toiminut pitkään ihmiskunnan historiassa ja sitä voidaankin pitää ihmiselle tyypillisenä tapana selviytyä. Jos ei olla tultu toimeen, on voitu lähteä. Jos maa ei tarjonnut riittävästi ravintoa, maata oli kauempanakin. Tilanne on ollut jo pidemmän aikaa hyvin toinen. Maailma on niin täynnä, että vaeltajat päätyvät aina toisten maille. Siksi olisi tärkeää, että ennen kuin yksilöt lähtevät etsimään paratiisiaan, heidän tulisi pohtia sen suhteellisuutta ja sitä, mitä heidän tekonsa tarkoittavat sille yhteisölle, joka ottaa heidät vastaan ja mitä se tarkoittaa sille yhteisölle, josta he lähtevät. Usein kotiyhteisö menettää taitoja ja kenties panostuksensa yksilöön. Jos tällainen liikehdintä on laajaa ja/tai pitkään jatkuvaa, se voi olla hyvin raskas kotiyhteisölle ja sen menestykselle samoin kuin vastaanottavalle yhteisölle, jos laumaanliittymistä ei tapahdu.

Paratiiseja ei todellisuudessa ole, mutta aina voidaan rakentaa parempi huominen.

Korkeat ihanteet

Ihminen kykenee ajattelemaan monenlaisia abstrakteja ajatuksia. Hän kykenee miettimään: ”mitä jos..?” Hän kykenee kuvittelemaan tilanteita, joita ei oikeasti ole olemassa. Se on ollut ihmisen menestyksen salaisuus. Hän on kyennyt luomaan uutta ja varautumaan yllättäviin tilanteisiin.

Sillä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Ihminen kykenee ajattelemaan ihanteellisia tilanteita. Hän kykenee määrittelemään ne ja tekemään työtä saavuttaakseen ne. Tällöin ihminen on kuitenkin aina unohtanut, että hän on käytännössä vasta puusta savannille laskeutunut apina – yhä vaistojensa viemä. Ihmisen kyvyssä luoda mielessään ihanteellisia olosuhteita ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa. Uskallan väittää, ettei mikään ihanne ole koskaan toiminut niin kuin sen olisi pitänyt. Se ei ole tuonut rauhaa ja rakkautta kansoille tai hyvinvointia tasaisesti. Ongelma on aina ihmisen lajityypillinen käyttäytyminen.

Kaikki ihanteet, jotka ihminen on ajatellut, unohtavat aina, että ihminen tarvitsee vaistojaan selviytyäkseen. Ehkä ihminen ei tunnista omia rajojaan. Tilanne on vähän sama kuin, jos ihminen kuvittelee, että hänellä on siivet ja hän osaa lentää. Ihminen on toteuttanut sen koneilla ja laitteilla, mutta jos hän kuvittelee vain osaavansa lentää ja luottaa kovasti siihen hypäten talon katolta, hänelle käy huonosti.  Sama asia on korkeiden ihanteiden kanssa. Ihminen kykenee kuvittelemaan ne ja hän saattaa pitää niitä ihanteellisina, mutta loppujen lopuksi hän ei kykene niitä toteuttamaan. Koneista saattaa olla jonkin verran apua, kun luodaan hyvä yhteiskunta ja globaali, hyvinvoiva ihmiskunta, mutta koneetkin sakkaavat, jos ihminen ei tunnista omia tarpeitaan ja rajoitteitaan.

-ismit

Ihminen siis kykenee kuvittelemaan asioita, jotka eivät ole todellisia, asioita, joita voitaisiin tavoitella ja keinoja siihen tavoitteluun. Ihmiset luovat ideologioita, joiden avulla he pyrkivät kääntämään toisten ihmisten päät ja saavuttamaan päämääränsä. Ihminen on hyvin laumakeskeinen eläin ja toiset, jotka eivät kuulu omaan laumaan ja jotka nähdään uhkana, tapetaan hyvin helposti. Siksi tällaiset –ismit ovat hyvin vaarallisia.

-Ismit ovat kuin uskonto. Niillä on opinkappaleet ja niiden toiminta perustuu vakaaseen uskoon siitä, että juuri se –ismi on oikeassa. Lauman sisäinen kontrolli pitää laumaa kasassa ja kaikki, jotka epäilevät opinkappaleita, saavat kokea henkistä tai fyysistä väkivaltaa.

Koska nämä –ismit eivät ole oikeassa ja tiukat opinkappaleet ovat vaarallisia, ihmisten tulisi välttää niitä. Joka kerran, kun joku viittaa kirjalliseen auktoriteettiin kuin lakikirjaan, hälytyskellojen tulisi soida eikä keskustelua ole syytä enää jatkaa. Tällaisten –istien (eli –ismien kannattajien) kanssa on usein melko turha keskustella. Heille kannattaa osoittaa jotain muuta lukemista tai jos tuntee olonsa varmaksi ja haluaa väitellä, sitäkin voi kokeilla. Koskaan ei kuitenkaan kannata antaa heidän vetää itseään omalle tasolleen. Aina tulee pidättäytyä faktoissa ja kerrata ne rauhallisesti.

Ryhmäoikeudet ja ihmisoikeudet

Koska yksilöhyvien tulisi väistää suurempaa hyvää eli laumahyviä ja globaaleja hyviä, tulisi myös yksilönoikeuksien väistää ryhmäoikeuksia. Ryhmäoikeuksia ei mielletä olemassa siten kuin ne tässä esitän, mutta jotta rauhasta saataisiin pysyvä, niiden tulisi olla. Tavallaan ne ovat olemassa ihmisten mielissä ja lajityypillisessä käyttäytymisessä. Ihmiset käyttäytyvät kuin heillä olisi ryhmäoikeudet. He suuttuvat, jos heidän ryhmäoikeuksiaan loukataan ja katsovat, että jokin alue on heidän reviirinsä ja heidän laumansa elinehto ja sen olemassaolon edellytys. Ryhmäoikeuksien puuttuminen tai niiden kunnioittamatta jättäminen on sinällään väkivaltaa ja se tavallisesti johtaa vastaväkivaltaan (-> väkivalta).

Ryhmäoikeuksien ja erityisesti territoriaalisten ryhmäoikeuksien tärkeys nousee esille myös viime vuosikymmeninä välitettyinä rauhoina, joissa on tavallisesti annettu itsehallintoa tai jopa itsenäisyyttä ryhmille, jotka ovat lähteneet sotaan sitä saadakseen tai tilanne on kriisiytynyt jollain muulla tavalla. Kaikkia näistä rauhoista ei ole toteutettu niiden periaatteiden mukaisesti, joita esittelen kohdassa sovittelu, mutta rauha on sinällään arvo. Oikeuksien palauttaminen ja kestävä rauha olisivat vielä parempia.

Vapaus

Vapautta ei ole. Olen pohtinut tätä hyvin pitkään yhä uudelleen ja uudelleen ja tarkistanut kaikki löytämäni vapauden määritelmät. Vapaus on pelkkä iskulause, jolla tarkoitetaan mitä milloinkin. Milloin se tarkoittaa oikeutta päättää itse omista asioistaan, milloin lauman oikeutta päättää itse omista asioistaan, milloin oikeutta väkivaltaan toisia kohtaan. Sodissa jokainen osapuoli taistelee vapauden puolesta. Mutta vapautta ei ole – on vain vuorovaikutussuhteita, riippuvuussuhteita ja annettuja oikeuksia.

Tiedän, että tämä on monille hankala sulattaa. ”Vapaustaistelijoita” on niin paljon ja niin monenlaisia. Haluan kuitenkin, että mietitte asiaa oikeuksien kannalta.

Oikeuksien vastaisuus

Omistaminen katsotaan ihmisoikeudeksi. Niin pitäisi olla myös ryhmäoikeuksissa. Ihmisoikeuksissakaan ihmisen ei tarvitse omistaa tahtomattaan samaa tavaraa jonkun toisen kanssa eikä niin pitäisi olla ryhmäoikeuksissakaan. Omistajuuden ja muiden ryhmänoikeuksien takia ryhmät ajautuvat helposti törmäyskurssille. Voidaan sanoa, että oikeudet ovat siten vastakkaisia. Jos yhdellä ryhmällä on oikeus johonkin omaisuuteen, niin toisella ei voi olla oikeutta siihen samaan omaisuuteen ellei siitä ole nimenomaisesti sovittu. Toinen ryhmä ei voi myöskään perusteettomasti vaatia oikeutta toisen ryhmän omaisuuteen.

Kirjoitin jo kohdassa ”Toiseus” ryhmäoikeuksia auki, koska ne korreloivat niin olemassaolon edellytysten kuin toiseuden periaatteiden kanssa.  Tässä otan joitain ajankohtaisia esimerkkejä siitä, miten tällaiset oikeudet törmäävät.

Väärä oikeus tulijoilla                                                                         Tarkoittaa käytännössä vastaanottajilla

Meillä on oikeus tulla asumaan teidän maahanne.                Meillä ei ole oikeutta omaan maahamme.

Meidän ei tarvitse mukautua.                                                        Reviirillämme on kilpailija.

Meillä on oikeus lisääntyä miten paljon haluamme.              Kilpailija on aggressiivinen.

Teidän tulee maksaa lisääntymisemme.                                    Kilpailija käyttää hyväkseen vastaanottajia.

Autamme toisiamme pääsemään hyvään asemaan.             Kilpailija pyrkii kampeamaan itsensä johtavaan

asemaan.

Meillä on oikeus lisääntyä kenen kanssa haluamme.            Meillä ei ole oikeutta olla olemassa.

Puolisoidemme tulee omaksua meidän kulttuurimme.       Meillä ei ole oikeutta kulttuuriimme.

Tällä hetkellä vallalla oleva väärä ajatteluketju menee jotenkin näin: Koska olemme pilanneet oman maamme emmekä halua tehdä työtä sen eteen, meillä on oikeus asuttaa teidän maanne ja teidän tulee maksaa meidän elämisemme ja lisääntymisemme, jos emme halua tehdä sitä itse. Meillä on oikeus säilyttää kulttuurimme eikä meidän tarvitse mukautua. Meillä on oikeus uudelleenasuttaa teidän maanne ja pakottaa omia arvojamme.

Tämä ajatteluketju kuvaa erityisesti pakolaistilannetta. Olen käsitellyt pakolaisuutta kohdassa ”Auttamisen reunaehdot”.  Lisäksi käsittelen väkivallan eri muotoja kohdassa ”Väkivalta” ja taloudellista hyötymistä kohdassa ”Ryöstösaalis”. Näissä väärän oikeuden tilanteissa unohdetaan vastaanottavan väestön oikeudet ja niiden toteutuminen muuttuvissakin tilanteissa. Äskeiset väärät oikeudet voitaisiin korjata todellisiksi oikeuksiksi tai auttamistilanteiksi ilman vastaanottavan väestön oikeuksien polkemista:

1. Meillä on oikeus saada apua.
2. Meillä on velvollisuutemme niitä kohtaan, jotka sitä tarjoavat.

• Meillä on velvollisuus auttaa niitä, jotka kärsivät hätää.

1. Meillä on velvollisuus olla ratkaisemassa kriisiä kykyjemme mukaan ja auttaa jälleenrakentamisessa.

Samoin voidaan katsoa, että jonkin tietyn ryhmän oikeudettomat vaateet, joilla heidän asemaansa pyritään parantamaan heidän ryhmäyhteytensä takia ovat vääriä oikeuksia, jotka aiheuttavat epäsuhtaa eri ryhmien välille. Ryhmän oikeuksien paratantaminen tulisi tapahtua joko itsehallinnolla tai siten, että ryhmä liittyy siihen ryhmään, jonka reviirille se on tullut.

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus on monin tavoin hieno asia. Se on antanut uutta pohjaa monien maiden lainsäädännössä kohti turvatumpaa ja inhimillisempää tulevaisuutta. Kuitenkin tämäkään julistus ei saa olla kritiikin ulottumattomissa ja sekin tulee kyseenalaistaa. Onko se kaikin puolin oikeanlainen vai tulisiko sitä jotenkin muuttaa? Onko ne tulokset, jotka sillä on saavutettu kaikin puolin hyviä, vai tulisiko niiden perusteella vetää johtapäätöksiä? En kopioi tähän koko julistusta, mutta se on yleisesti saatavilla mm. internetissä. Kehoitan kaikkia tutustumaan siihen.

Olen itse muutamassa kohdassa eri mieltä tämän julistuksen kanssa:

1. artikla ”Tasa-arvo kaikille”: Yhteisöllä tulee olla oikeus oikeuksien jakamiseen vain yhteisön sisällä eikä kaikkien oikeuksien tule olla muidenkin yhteisöjen jäseniä koskevia, vaikka he asuisivat yhteisön alueella. Tässä täytyy tietenkin olla hyvin tarkka, ettei yhteisö syyllisty mielivaltaan muiden yhteisöjen jäseniä kohtaan.
2. artikla ”Oikeus muuttaa maan sisällä”: Yleistä oikeutta muuttaa maan sisällä tulisi voida rajoittaa, koska se mahdollistaa vähemmistökansallisuuksien maiden uudelleenasuttamisen. Tällöin saatetaan joutua tilanteeseen, jossa järjestetään kansanäänestys itsenäisyydestä, jossa suurin osa vähemmistökansallisuudesta kannattaa sitä ja uudet asukkaat vastustavat. Enemmistön kanta voittaa. Tämän jälkeen mahdollisuus itsenäisyyteen on enää väkivallan kautta. Tässä pitäisi ottaa huomioon myös laumaanliittyminen uusilla asukkailla. Äitilauman pitäisi voida päättää, ketkä se ottaa luokseen asumaan.
3. artikla ”Oikeus turvapaikkaan”: Tämä artikla on tehty aikana, jolloin kyse oli melko pienistä pakolaismääristä. Nyt muuttaisin sen muotoon ”Vainotuilla on oikeus apuun.”
4. artikla ”Perheoikeudet”: Tämä on sukupuolisidonnainen eikä sinällään vastaa sitä, mitä 2.artiklassa on vaadittu. Lisäksi katsoisin, että yhteisöllä tulee olla oikeus suojella itseään, jos katsoo sen tarpeelliseksi ja yhteisöjen tulisi yhdessä suojella ihmiskunnan monimuotoisuuden säilymistä. Siten naimisoikeuksia tulee voida tilanteen niin vaatiessa kaventaa. Yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa on yhteisö itse, ei perhe.
5. artikla ”Uskonnon ja omantunnon vapaus”: Toisissa tilanteissa voi olla perusteltua rajoittaa julkista uskonnonharjoittamista. Esim. tilanteissa, joissa se on häiritsevää. Uskontoa ja politiikkaa ei tulisi sekoittaa. Lisäksi tulisi taata myös lapsien oikeus uskonnon valitsemiseen ja sen tulisi tapahtua vasta sitten, kun he ovat kykeneviä siihen. Holhouksenalaisten henkilöiden mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin tulisi taata. Voiko yhdistyksen peruskirja olla väkivaltaan kehoittava? Lailla tulee kyetä rajoittamaan haittavaikutuksia ja esim. uskonnollista alistamista. (-> Uskontojen haittojen rajoittaminen.)
6. artikla ”Oikeus sosiaaliturvaan”: Yhteiskunnan jäsen tulee voida mieltää vain kansalaisuuden tai sosiaaliturvajäsenyyden perusteella, jos yhteisö näin päättää.
7. artikla ”Oikeus toimeentuloon”: Mainitsee äidit ja lapset erityisen oikeuden huoltoon ja apuun. Lapset ymmärrän, mutta äitejä ei voi lukea mukaan ilman isiä, koska muuten kohta on ristiriidassa toisen artiklan kanssa.
8. artikla ”Sivistysoikeudet”: Rotu on väärä sana kuvaamaan erilaisia ihmisryhmiä eikä sitä pitäisi käyttää. Rotu on jalostettu eläinryhmä. Ihmisrotuja ei ainakaan vielä ole olemassa (tietääkseni). Toisaalta ihmisen suojelun (-> Ihmisten suojelu) nimissä minusta myös ihmisryhmiin perustuvaa päätöksentekoa tulisi voida harjoittaa. Sen pitäisi olla mahdollisimman vähäistä, mutta sitä ei saa ihmiskunnan monimuotoisuuden säilyttämiseksi kokonaan poissulkea. Vanhemmilla ei tulisi olla oikeutta valita opetuksen laatua vaan sen pitää olla uskontovapaata ja kansallisiin kriteereihin perustuvaa. ”Suvaitsevaisuus” pitäisi korvata ”oikeuksien kunnioittamisella”.
9. artikla ”Velvollisuudet”: Yhdistyneiden kansakuntien päämäärät ja periaatteet tulisi tarkistaa. Myös ryhmäoikeudet ja niistä kumpuavat ryhmävelvollisuudet tulisi tunnustaa.

Eli myös toiseuden periaatteet pitäisi tunnustaa ryhmäoikeuksina.

Laumavelvollisuudet

Lauma ei menesty eikä pysy kasassa, jos sen jäsenet eivät hoida velvollisuuksiaan laumaa kohtaan. Tällöin lauman jäsenet pyrkivät vain omaan hyväänsä tai tekevät töitä toisten laumojen hyväksi. Silloin kun yksilöt tavoittelevat vain omaa hyväänsä, on luultavasti tapahtunut jonkinlainen vieraantuneisuuden tunne (-> vieraantuneisuuden tunne).

Laumavelvollisuuksia on selkeästi vain kaksi laajaa kokonaisuutta:

Lauman jäsenten ensimmäinen ja tärkein velvollisuus on lauman jatkuvuuden takaaminen. Jatkuvuuden takaaminen takaa lauman säilymisen ja kehittymisen. Se voidaan nähdä niin lauman elinehtojen, kuten ympäristön, suojeluna, lauman toimeentulon turvaamisena kuin lasten saamisena ja kasvattamisena.

Toinen velvollisuus on lauman hyvien kunnioittaminen ja niiden edesauttaminen. Näihin kuuluu mm. lauman toiseuden kunnioittaminen. (-> Toiseus) Tähän voidaan katsoa liittyvän myös toisten laumojen toiseuden kunnioittaminen.

Jokaisen tulisi ottaa osaa näihin omien kykyjensä mukaan ja välttää toimimasta niitä vastaan.

Miksi yksilön tulisi tehdä näin? Yksilöt toteuttavat näitä hyviä tavalla tai toisella, mutta käy helposti, että he toimivat toisten laumojen hyväksi. Jotta rauha, hyvinvointi ja ihmiskunnan monimuotoisuus säilyisivät tulisi jokaisen yksilön tehdä laumavelvollisuutensa äitilaumaansa kohtaan.

Suvaitsevaisuus

Suvaitsevaisuutta tarvitaan lähinnä tilanteissa, joissa yksilön tai ryhmän oikeudet puuttuvat. Tällöin se ryhmä, jonka oikeuksia on poljettu, joutuu suvaitsemaan oikeuksiensa polkemista. Sanana suvaitsevaisuus on varoitusmerkki siitä, että jossain on luultavasti jonkun oikeuksia poljettu.

Väkivalta

Väkivalta käsitteenä

Koska moraalia voidaan tulkita yksilön lähtökohdista yksilönhyviä kunnioittavina, lauman lähtökohdista laumahyviä kunnioittavina, joita yksilöhyvät väistävät ja globaaleista lähtökohdista globaalihyviä kunnioittaen, joita yksilöhyvät ja laumahyvät väistävät, niin väkivalta on näiden hyvien loukkaamista tai näitä hyviä loukkaavan väkivallan vastaväkivaltaa.

Väkivalta on vaistoa

Väkivaltaa pidetään huonona asiana ja minäkin olen kirjoittanut tämän kirjoituksen sille ajatukselle, kuinka väkivaltaa voidaan välttää ja kuinka ihmiset voisivat ymmärtää itseään ja toisiaan ja siten elää rauhassa keskenään. Silti väkivaltaa ei voi vähätellä eikä voida sanoa, älkää tapelko. Kysymys on ennemmin siitä, miksi ihmiset tappelevat ja mitä sille voidaan tehdä.

Väkivalta on vaistoa. Se on evoluution luoma vastaus tilanteisiin, joissa yksilö tai lauma kokevat oikeuksiensa tulleen poljetuiksi tai tilanteisiin, joissa yksilö tai lauma katsovat hyötyvänsä väkivallasta toisia kohtaan polkiessaan toisten oikeuksia. Kyse on yksilön tai lauman selviytymisestä tai menestymisestä. (-> Hurjuus)

Useimpien maiden laissa henkilöön kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta on kielletty ja kun kokee oikeuksiaan loukatun, oikeuksiaan voi hakea viranomaisilta. Samoin pitäisi olla laumoilla. Laumojen oikeuksiin kohdistuva väkivalta pitäisi olla kiellettyä ja oikeutta kaiken tyyppistä väkivaltaa kohtaan pitäisi voida hakea sopivalta taholta. Tämä tietenkin vaatisi, että laumoilla olisi oikeuksia. Koska näin ei tosiasiallisesti ole, väkivaltaisuudet puhkeavat yhä uudelleen. (-> yksilöoikeudet ja ryhmäoikeudet)

Koska väkivalta on vaistoa, sen torjumiseksi pitäisi tehdä olosuhteet sellaisiksi, ettei väkivaltaa tarvita. Kuulostaa yksinkertaiselta ja ehkä jopa hiukan haihattelulta, mutta se on väkivallan ehkäisyn ainut tie.

Vastaväkivalta

Vastaväkivalta on siis väkivaltaa, joka johtuu siitä, että joku toinen osapuoli on loukannut yksilön tai lauman oikeuksia eli on aloittanut väkivallan, johon vastataan väkivallalla. Tavanomaisesti tämän hoitaa valtio, jolla on useimmissa maissa väkivaltamonopoli eli toisin sanoen valtion laitoksilla, kuten poliisilla tai armeijalla, on yksinoikeus voimankäyttöön.

Vastaväkivalta on rajojen asettamista. Se on välttämätön, jos väkivalta ei muuten lopu tai joudutaan tekemään nopeita ratkaisuja väkivaltaa kohdatessa. Kun vastaväkivaltaa käytetään rajojen asettamiseen, pitäisi aina pyrkiä mahdollisimman vähäiseen vastaväkivaltaan. Sen arvioiminen saattaa olla hankalaa, jos tapaus tapahtuu nopeasti tai sen todellista laajuutta ei tiedetä. Silloinkin tärkein asia on loukatun oikeuden palauttaminen, koska jatkuva oikeuksien loukkaaminen kumuloituu yhä uusina loukkauksina ja ylikävelyinä.

Massojen väkivalta

Valtio siis omaa väkivaltamonopolin. Tämä toimii valtion toimiessa. Valtio pitää niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin eduista ja oikeusista kiinni ja pyrkii siihen, että ne ovat oikeudenmukaisesti heille jaettu. Jos käy niin, että näitä oikeuksia ei ole tai ne eivät ole oikeudenmukaisia eikä valtio toimi, syntyy helposti massojen väkivaltaa.

Väitän, että ihmismassoilla on väkivaltaoptio. Valtio edustaa näitä ihmisiä ja käyttää väkivaltaa heidän puolestaan rauhan aikana, mutta jos luottamus valtion toimintaan loppuu, massat ottavat helposti väkivallan omiin käsiinsä. Jos massan momentum on riittävän suuri, he kykenevät tuhoamaan valtiokoneiston ja luomaan uuden. Tämä kuulostaa kovin yksinkertaiselta tässä, mutta sitä se ei ole todellisuudessa. Kuitenkin nimenomaan massojen väkivalta on syy ottaa massojen mielipiteet huomioon.

Harmillista kyllä, usein on useita eri massoja, jotka taistelevat omien näkökulmiensa puolesta toisiaan vastaan.

Massojen mielipiteitä pyritään manipuloimaan monin tavoin. Pyritään saamaan massat omalle puolelle kertomalla uhkia, joita toiset edustavat, nostamalla ryhmän omanarvontuntoa suhteettomalle tasolle, tylyttämällä muita ja rajoittamalla osapuolten tiedonsaantia. Näitä näkee kaikissa diktatuureissa, joissa johtajat pelkäävät massojen voimaa. Vastaavia keinoja käytetään myös demokratioissa pitämään väärinajattelijat aisoissa. (-> Yleinen mielipide, kampeaminen) Tärkeää olisi erottaa, mikä on todellinen uhka ja mikä ei. Todellisen uhan erottaa siitä, että oikeudet jäävät toteutumatta.

Voimankäytön ja aseistuksen automatisoituessa massojen väkivalta ja mielipiteet eivät välttämättä ole yhtä tärkeitä. Silloin valtaakäyttävä eliitti kykenisi periaatteessa pitämään massat väkivallan avulla ruodussa. Näen tämän huomattavana uhkakuvana. Massat haluavat omaa parastaan, joten toimivat ja hyvinvoivat valtiot voidaan tehdä vain massojen tuella. Demokratia on hyvä yritys saada yhteisiä pelisääntöjä yksilöiden ja ryhmien välille. Massojen väkivaltakyky tulee säilyttää, jotta valta ei valu peuuttamattomasti harvojen käsiin.

Massojen väkivaltaoptio voi siis johtaa vallankumoukseen. Väitän, että niillä ryhmillä ja laumoilla, jotka eivät pidä valtaa on aina suurempi halu vallankumoukseen. Vallankumouksessa ne kykenevät saamaan itselleen lisää valtaa tai kampeamaan itsensä suhteettoman hyvään asemaan. (-> kampeaminen) Siksi olisi tärkeää pitää yllä lauman yhteenkuuluvuutta ja rajata lauma ja sen reviiri niin, ettei suuriin vallankumouksiin ole aihetta. Se ylläpitää rauhaa ja jatkuvuutta.

Kilpavarustelu

Väkivallan yksi suurimmista ja hallitsemimmittomista ongelmista on kilpavarustelu, koska aina sillä, jolla on parhaimmat aseet, on yliote muista. Käytännössä sen, jolla on parhaat aseet ja suurin voima, ei tarvitse alistua muiden sääntöihin vaan se voi tehdä omat sääntönsä. Tällaiseen asemaan pääsyä pitäisi kaikin tavoin välttää, koska se on vaaraksi kansainväliselle tasapainolle, kansojen itsemääräämisoikeudelle ja jopa ympäristölle, koska riittävän vahvan ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä vaan kykenee riistämään esim. ympäristöä tai toisia valtioita lähes miten tahtoo. Nämä ovat syitä, miksi parempaa aseistusta ja tehokkaampia toimintatapoja ylipäätään pyritään etsimään.

Vain riittävä kansainvälinen kontrolli voi pitää kilpavarustelun aisoissa.

Vieras äly

Vieras äly tai vieras tahto on jokin sellainen lauman ulkopuolinen äly, joka tekee työtään lauman reviirillä. Usein vieras äly toimii lauman hyviä vastaan tai yrittäen luoda sellaiset olosuhteet, jossa laumahyvät kärsisivät, vaikka ei olisikaan läsnä lauman reviirillä.

Nykyisin pelätään tekoälyn vaaroja, vieras äly on tavallaan sen biologinen vastine.

Vieraaseen älyyn liittyy myös ulkoinen uhka. Tämä on hyvä nähdä yhdessä sisäisen uhan kanssa. Sisäinen uhka on erimielisyyttä lauman sisällä. Ulkoinen uhka kohdistuu laumaan sen ulkopuolelta. Näihin suhtaudutaan eri tavoin, koska ulkoinen uhka on aina vieraan älyn teko lauman hyvinvointia ja olemassaoloa kohtaan. Sisäinen uhka on lähinnä sisäistä taistelua arvoista eikä sinällään uhka lauman olemassaololle.

Sodan osapuolet – vastuunkantajat ja edunsaajat

Mainitsin jo aiemmin mafia-tyylisen pelolla hallitsemisen, jolla pienet joukot usein raivaavat itselleen elintilaa ja saavat valtaa. Tällöin jokainen kulttuurellinen myönnytys tai periksiantaminen on voitto koko laumalle. Jokainen myönnytys luo tilaa uudelle laumalle menestyä toisen lauman alueella ja vähentää painetta sopeutua toisen lauman kulttuuriin. Tällaisessa mafia-tyylisessä tilanteessa suoran väkivallan tekijät ovat vastuunkantajia ja muu lauma edunsaajia. Väkivalta tulee ymmärtää tässä siinä merkityksessä, missä esitin sen tuossa edellä, sillä jo pelkät puheet mukautumattomuuden puolesta ovat väkivaltaa.

Vastuunkantajia ja edunsaajia löytyy kaikista sodista ja konfliktitilanteista. Siksi pidän viattomuutta hyvin epäilyttävänä käsitteenä. Vain henkilö, joka todella tekee työtä väkivaltaa vastaan eikä saa mitään hyötyä oman myötäpuolensa voitosta, voidaan katsoa viattomaksi – muuten hän on vähintään edunsaaja eli syy, miksi väkivaltaa on alunperin ryhdytty käyttämään. Henkilön väkivaltamyönteinen mielipide tekee hänestä jo aggressiivisen eikä hän silloin ole enää viaton. Asia voidaan nähdä myös niin, että kaikki myönnytykset, jotka tehdään myötäpuolen puolesta on vastuunkantajien voitto.

Otan nyt poikkeuksellisesti esimerkin: Otetaan kaksi kansaa A ja B, jotka jakavat saman alueen. A:n keskuudessa nousee sotilaallinen liike, joka tappaa suuren osan kansaa B. Lopulta sota loppuu ja A:n sotilaallinen liike tuomitaan teoistaan. Hyöty on kuitenkin tässä tilanteessa saavutettu. Koska joukko vastuunkantajia tekee likaisen työn ja tulee tuomituksi, on kansa A kyennyt voimistumaan selkeästi suhteessa kansa B:hen. Koko kansa A hyötyy teosta.

Tämänkaltaisten tilanteiden välttämiseksi kansojen ei ensinnäkään pitäisi olla selkeästi eturistiriidassa keskenään. Toisin sanoen kansojen tulisi elää omilla reviireillään ja tulijoiden pitäisi mukautua reviirinhaltijakansan laumaan. Toiseksi kansainvälisen yhteisön pitäisi pitää huolta siitä, että kansa A ei saisi täyttä hyötyä sotilaallisen liikkeen teosta ja mieluummin vielä, ettei se kykenisi sitä alunperinkään tekemään. Esimerkiksi väestönsiirto ja maa-alueiden jakaminen tulee kysymykseen, jos katsotaan, että molemmilla kansoilla on sama oikeus niihin. (-> sovittelu, YK:n yleismaailmallinen ihmioikeusjulistus) Tapauskohtaisesti tulee harkita muitakin keinoja.

Tukholman syndrooma

Tukholman syndroomassa väkivallan kohde alkaa pitämään alistajansa puolia. Tämä tapahtuu tyypillisesti panttivankitilanteissa. Väitän kuitenkin, että tätä tapahtuu myös muissa tilanteissa. Tukholman syndrooma tapahtuu osalle ihmisistä kaikissa niissä tilanteissa, joissa heitä alistetaan henkisellä tai fyysisellä väkivallalla. Näissä tilanteissa koetaan, että vihollinen on liian voimakas. Tässä voi nähdä halun olla voittajien puolella ja parantaa omia asemiaan selviytymisessä. Usein kyse ei ole voittajista vain väkivallan käyttäjistä, joita syndrooman uhri pitää voittajina, koska hän kokee, ettei kykene toimimaan heitä vastaan. Tällöin alkaa tilanteen uudelleen mietintä. (-> Laumaääni, Minän harhautuma)

Tämä on hyvä havannoida ympäröivästä maailmasta. Pahimmillaan syndrooma tekee myyräntyötä yhteiskunnassa, joka on konfliktissa jonkin toisen yhteisön kanssa, parhaimmillaan se voi auttaa uusia tulijoita sopeutumaan. Kuulostaako kauhealta? Varmasti kuulostaakin. Olisi hyvä välttää koko syndroomaa kaikissa tilanteissa, siksi se tulee tunnistaa ja huomioida.

Selkeitä piirteitä ovat mm. viholliskulttuurin ihannointi, sen tuominen osaksi omaa kulttuuria, kulttuurin tunnusmerkistön kantaminen ja pyrkimys saada aggressiiviselle osapuolelle paremmat edut.  Myös erilaiset alistumisen merkit, kuten seksuaalinen alistuminen viittaa minusta tähän.

Tukholman syndroomaan näyttäisi perustuvan niin mafia-tyylisen väkivallan kuin terrorisminkin hyöty, joissa kaikki myönnytykset ovat myötäpuolien voitto. Myös uskonnoissa vaikuttaisi olevan piirteitä tästä. Huolimatta jatkuvista väärinkäytöksistä uskontojen nimissä, uskovaiset puolustavat uskoaan eivätkä kykene näkemään vääryyttä uskonnon vikana vain syyttävät siitä muita.

Hyvä idea

”Hyvä idea” on käsite joka on hyvä ymmärtää, kun puhutaan väkivallasta ja sodasta. Hyvä idea on jotain käytännössä toimivaa, jonka joku on keksinyt ja ehkä toteuttanutkin. Se voidaan toteuttaa toisessa tilanteessa uudelleen. Parhaimmat hyvistä ideoista ovat niitä, joita ei voida näyttää toteen. Tai, jotka on kertaalleen todistettu vääriksi. Tällaiset ideat tuomitaan jatkossakin väärinä ja niitä voidaan melko huoletta monistaa yhä uudelleen.

Jälleen esimerkki: Otetaan väite, jonka A on tehnyt B:stä. Voidaan todistaa, että väite ei pidä paikkaansa. Tämän jälkeen B voi aina vedota siihen, että väite on jatkossakin humpuukia, vaikka olisikin tajunnut hyvän idean ja alkanut toteuttaa sitä.

Tai jopa vieläpä: A väittää B:n tehneen hänestä väitteen. B ei kykene todistamaan, ettei hän olisi väitettä tehnyt. Voidaan todistaa, ettei väite pidä paikkaansa. B:tä syytetään mustamaalauksesta ja hänen maineensa ja uskottavuutensa kärsii. A voi aina vedota siihen, ettei väite pidä paikkaansa, vaikka hän nyt sitä toteuttaisikin ja että B on vihamielinen.

Aivan erityisen hyvä idea on saada muut tekemään likainen työ puolestaan ja ottamaan syyt niskoilleen.

Uskonnot

Lukija, joka on antanut ajatuksilleni ja väittämilleni armoa tähän saakka, on varmasti huomannut, että olen useasti kritisoinut uskontoja. Se, mikä kaihertaa niissä mieltäni, on nimenomaan väitetty todistamaton tieto, sen tiedon ristiriita paremmin todistettuun tietoon ja niiden yhteiskunnallinen vaikutus. Myös uskontojen asema niin arvostelun ulkopuolella kuin ihmisyhteisöjen identiteetin lähteenä on kritiikkini kohteena. Annan myös pari ehdotusta uusista tavoista ajatella uskonnoista.

Käsitykseni uskonnoista

Miksi uskonnot ovat ylipäätään olemassa? Kuten moni muukin on sanonut, olen itsekin sitä mieltä, että ne ovat olemassa selittääkseen selittämätöntä. Niillä on myös muita tavoitteita. Parhaimmillaan uskonnot ovat lohdun ja yhteisöllisyyden lähteitä, pahimmillaan massojen hallintaa kepillä ja porkkanalla – sillä, mitä muuta kuoleman jälkeiset palkkiot tai rangaistukset ovat kuin ikivanha keppi ja porkkana –temppu?

Uskontojen yksi huonoimmista puolista on niiden lainomaisuus. Ne eivät ole kovin kaksisia lakeja eikä niiden sääntöjen noudattaminen ole linjassa yhteisön hyvän kanssa, vaikka se lienee niiden alkuperäinen tarkoitus. Miten uskonnot ovat laumahyvien vastaisia?  On lauman edun mukaista saada paras mahdollinen saatavilla oleva tieto eikä pidättäytyä vanhassa uskomuksessa. Uskonto repii myös lauman sisäisesti rikki, jos erilaisia uskontoja ja koulukuntia ilmaantuu laumaan ja asettaa sen törmäyskurssille toisin uskovien laumojen kanssa. En pidä myöskään lauman edun mukaisena sitä, että yksilöt olisivat pahoinvoivia tiukan uskonnollisuuden takia.

Uskonnollisella kokemisella on hyvin paljon samankaltaisia piirteitä kuin psykoottisilla kokemuksilla – varsinkin, mitä uskonnollisemmaksi henkilö itsensä kokee. Meidän ei pitäisi yllyttää ihmisiä tähän.

Uskonto on kuitenkin ollut hyvin vahva tapa ohjata massoja. Heille on ollut helppo antaa laumakäskyjä (-> laumakäsky), nostattaa sotia ja pitää nuhteessa. Uskontoa on käytetty myös olemassa olevien hierarkioiden legitimisointiin.

Mutta kuten sanoin, on uskonnoilla hyvätkin puolensa. Uskonnot ovat tarjonneet kehyksen niin erilaisille juhlille kuin riiteillekin, olleet yhteisöllisyyden sydän. Parhaimmillaan uskonnot ovat opettaneet luonnon kunnioitusta ja antaneet lohtua vaikeina aikoina. Osa uskonnoista on filosofisempisia ja niillä on omat meriittinsä. Mikään näistä ominaisuuksista ei kuitenkaan vaadi lainomaista uskontoa.

Uskontojen haittojen minimointi

Koska uskonnot eivät pohjaa parhaaseen mahdolliseen tietoon, niillä ei saisi olla suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia, joten niitä ja niiden vaikutusvaltaa tulisi rajoittaa. Uskontojen täyskieltäminen ei ole järkevää. Ongelma ei ole se, mitä ihmiset päänsä sisällä uskovat vaan se, miten se vaikuttaa yhteiskuntaan ja muiden elämiin. Olen koonnut tähän listan tavoista, joita mielestäni olisi syytä ottaa harkintaan.

1. Uskonnot ja järjestöt eivät saa väittää todeksi mitään, josta ei ole tieteellisiä todisteita. Todisteiden pitää olla muiden falsifioitavissa. Uskonnolliset järjestöt voivat kertoa uskovansa kuten uskovat, mutta eivät väittää asiaa todeksi.
2. Uskonnolliset järjestöt eivät saa uhkailla helvetillä tai muilla uskonnollisilla seuraamuksilla, sillä heillä ei ole siitä minkäänlaista tieteellistä todistusta. Tällaiset uhkailut ovat henkistä väkivaltaa.
3. Uskonnolliset yhteisöt eivät myöskään saa luvata kuoleman jälkeistä palkkiota, koska heillä ei tähänkään ole tieteellistä todistusta ja katteettomat lupaukset ovat henkistä väkivaltaa.
4. Uskonnolliset yhteisöt eivät saa väittää, että heidän jumalansa on ainut jumala tai että heidän uskontonsa on ainut oikea uskonto, koska heillä ei ole tähän tieteellistä todistusta.
5. Uskonnolliset yhteisöt eivät saa syyllistyä vainoamiseen tai puuttua ihmisten yksityiselämään. Ne eivät voi myöskään määrätä yhteisön muita jäseniä välttämään tiettyä, tiettyjä tai tietynlaisia henkilöitä. Jäsenillä ja yhteisöön kuulumattomilla tulee olla tosiasiallinen mahdollisuus toimia toisin ilman pelkoa henkisestä tai fyysisestä väkivallasta.
6. Uskonnolliset yhteisöt eivät voi vaatia fyysisen koskemattomuuden rikkomista jäsenvaatimuksena. Sen vaatiminen on sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.
7. Uskonnollisten järjestöjen johdon tulee olla korkeintaan valtiokohtainen tarkoittaen, ettei uskonnollisen järjestön johto voi olla ylikansallinen, jolloin se vaarantaisi kansallisen päätöksenteon ja demokratian perusteet.
8. Uskonnollisten järjestöjen rahoituksen täytyy hoitua ilman järjestöön kuulumattomien varoja ja ilman ulkomaalaista rahoitusta.
9. Aktiivinen käännytystyö on kiellettyä. Käännätystyö voidaan samaistaan henkiseen väkivaltaan.  Uskonnoliset yhteisöt voivat kertoa uskomuksistaan ja tavoistaan vain, jos sitä heiltä nimenomaisesti kysytään.
10. Uskonnon varjolla ei saa etuoikeuksia eikä poikkeuksia yhteisistä säännöistä. Uskonto on henkilökohtainen valinta ja jokainen sovittaa oman uskonnollisen elämänsä sopusointuun ympäristönsä kanssa ilman, että ympäristön tarvitsee sopeutua yksittäisten henkilöiden tai yhteisöjen valintoihin.
11. Kansallisia vapaapäiviä ei voida määrittää uskontojen perusteella, jotta uskonnottomat olisivat tasa-arvoisia uskontojen kanssa ja uskonnot toistensa.
12. Uskonnollisilla yhteisöillä ei voi olla yhteiskunnan rakenteisiin kuuluvia oikeuksia eikä velvotteita, kuten vihkioikeutta tai hautausvelvollisuutta. Erilliset siunaustilaisuudet ovat mahdollisia, mutta eivät merkityksellisiä lain edessä.
13. Uskontojen tulee noudattaa tarkasti kunkin maan lakeja ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia eivätkä ne voi vedota perinteisiin niitä rikkoakseen.
14. Uskontojen pohjalta ei voida perustaa poliittisia puolueita, koska lakeja ei voida tehdä jonkun tietyn uskonnon arvojen mukaan vaan niiden tulee olla tasapuoliset kaikkia uskontoja ja uskonnottomia kohtaan kaikissa tilanteissa. Ts. ei voida päätyä tilanteeseen, jossa ”meillä on tämä uskonto, niin te ette saa”.
15. Uskonnonvapauden tähden alaikäiset eivät voi kuulua uskonnolliseen yhteisöön, koska ei voida katsoa, että he ymmärtäisivät päätöksen ja sitoumuksen. Alaikäisiä ei pidä päästää uskonnollisiin tilaisuuksiin. Holhouksen alaisena olevalla on itse oikeus päättää kuulumisestaan uskonnollisiin yhteisöihin täysi-ikäisenä eikä päätöstä voida tehdä hänen puolestaan.
16. Uskonnonopetus ei saa olla tunnustuksellista tai yhteen uskontoon keskittyvä alaikäisille henkilöille.
17. Uskonnollisia kouluja ei saa perustaa, jotta taataan yksilön oikeus uskonnonvapauteen ja jotta edellä mainittuja kohtia ei rikota.
18. Uskonnolliset järjestöt eivät saa perustaa yrityksiä, jotta ne eivät kykene manipuloimaan ihmisiä sen kautta ja saamaan rahaa ja valtaa eikä uskonnollista kampeamista tapahtuisi.
19. Uskonnolliset yhteisöt eivät saa mainostaa uskontoaan, koska se loukkaa uskontovapaata elämää ja käännytyskieltoja.
20. Minkään yhteisön peruskirjat eivät voi olla väkivaltaan yllyttäviä.

Uusi suhtautuminen

Koska uskonnoilla on hyvät puolensa, kuten yhteisöllisyys, erilaiset riitit ja lohtu, on ehkä tarpeen tarkastella voitaisiinko uskontoihin suhtautumista muuttaa. Ehkä enemmän pois uskomisesta ja enemmän yhteisöllisyyteen. Nykyisellään uskonnot tuppaavat olemaan hyvin eksklussiivisia – joko olet meidän joukkoamme ja uskot kuten me uskomme ja teet kuten me sanomme tai sitten olet väärässä.

Esittelen tässä joitakin suhtautumisvaihtoehtoja, jotka ovat ehkä toisensa poissulkevia, mutta helpommin lähestyttäviä ja vähemmin lainomaisia kuin toiset nykyuskonnoista.

1. Uskonnolliset yhteisöt voisivat toimia demokratian kautta sen sijaan, että etsivät vastauksia pyhistä kirjoista. Heidän ei tarvitse luopua kirjoista, mutta ymmärtää, että edes kirjojen avulla heidän on mahdoton ymmärtää jumalansa tahtoa. Sen sijaan yhteisön jäsenet voisivat etsiä innoitusta ja vastauksia kirjoista itse kuitenkin ymmärtäen vajavuutensa ja totetuttaen ymmärtämäänsä vain omassa elämässään.
2. Toisaalta kaikilla kansoilla on tai on ollut menneisyydessä uskonnollinen luontosuhde, jota he ovat selittäneet jumalilla ja hengillä. Samankaltaiset jumalat ja henget löytyvät muiltakin kansoilta. Niitä voidaan pitää samoina jumalina, joilla on eri nimet ja riitit eri kansojen keskuudessa. Tällainen ajattelu yhdistää kaikkien kansojen luontouskonnot ja riitit kauniisti toiseudessa.

• Näitä jumalia ja henkiä voitaisiin myös pitää pelkästään luonnonilmiöiden ilmentyminä ei itse olentoina, joita palvotaan ja rukoillaan. Silloin olisi olennaista osoittaa kunnioitusta luonnonilmiöille ja voimistaa omaa luontosuhdettaan. Tällainen ilmentyneisyys saattaisi helpottaa kunnioittamista ja asioiden mieltämistä ja samalla antaa tilaa vanhoille legendoille ja myyteille.

1. Voidaan myös jättää jumalolennot pois kokonaan ja osoittaa kunnioitusta suoraan luonnonilmiöille ilman suoraista palvontaa tai rukoilua.

Palvonta on ongelmallista, koska ei voida osoittaa, että palvonnan kohde olisi tosiaan olemassa ellei palvonnan kohde ole fyysinen kohde kuten aurinko. Jos palvotaan ja rukoillaan kohdetta, jonka olemassaoloa ei voida todistaa, kohdistetaan huomio pois todellisuudesta ja todistettavasta. Rukoilussa on samankaltaisia ongelmia, mutta sen lisäksi usko rukoiluun hämärtää syy-seuraus -suhteita ja passivoi ihmisiä.

Riitit ja yhteisöllisyys ja niiden kautta lohtukin voidaan hoitaa myös ilman uskontoa tai vastaavaa elämänkatsomuksellista pohjaa. Pitäisin tätä kaikkein parhaana lähestymistapana, koska se ei pohjaa uskomuksiin, vanhentuneeseen tietoon eikä riko ihmisyhteisöjä aiheuttamalla erimielisyyttä uskonasioissa vaan on kaikille avoin ilman vaatimuksia uskomisesta tai erityisestä käyttäytymisestä ja on ihmisiä yhdistävä tekijä. Erityisesti kaupungeissa yhteisöllisyys on usein hiukan kadoksissa ja sitä voitaisiin lisätä, jos esim. elämänvaiheriitit olisivat maallisia ja yhteisöllisiä tapahtumia. Tällaisille tapahtumille olisi hyvä olla jokin oma, selkeästi erillinen paikkansa. Luontoyhteys on silti hyvä ylläpitää ja muistaa, että olemme paitsi riippuvaisia luonnosta myös osa sitä.

Uskontojen vaikutus näkyy hyvin laajalti yhteiskunnassa. Se näkyy esimerkiksi päätöksenteossa, riiteissä ja nimien valinnassa. Mielestäni uskonnon tärkeyttä olisi hyvä häivyttää ja pyrkiä siihen, että kaikki viittaukset uskontoon jätettäisiin pois – tai ainakin vähennettäisiin huomattavasti niiltä osin, kuin kyse on elävästä uskonnosta. Tämä vaatisi sen, että ihmiset selkeästi ymmärtäisivät, mistä mikin vaikute on lähtöisin ja valitsisivat tarkkaan. Tämä olisi tärkeää siksi, ettei uskonnoille annettaisi arvoa. Jos uskonnollisuutta tuodaan arkielämään esimerkiksi nimien tai tarinoiden muodoissa, se tavallaan varmentaa sen, että uskonnolla on merkitystä. Se on vähän kuin sytytyslanka erimielisyyksiin, huonoon tietoon ja uskonnolliseen väkivaltaan. Kun uskontoa häivytetään, sen hyvä vaikutus olisi selkeästi ihmisyhteisöä normalisoiva ja veisi pois varmentamattoman tiedon lähteiltä.

Hurjuus

Olen kirjoittanut koko tämän tekstin saadakseni omat ajatukseni järjestykseen ja antaakseni ajateltavaa muille. Tarkoitus on ollut luoda kuvaa siitä, miten ihmiset kykenisivät elämään rauhassa ja miten ihmisyhteisöt kannattaisi järjestää, jotta se olisi mahdollista. Olen myös ottanut kantaa niihin tekijöihin, jotka ovat sen tiellä. Olen yrittänyt ymmärtää ihmistä ja sitä tehdessäni törmäsin jatkuvasti tähän samaan käyttäytymiseen. Tämä osuus kirjoituksestani oli tavallaan hiukan vastanmielinen kirjoittaa ja mietin tätä pitkään. Yritin löytää sopivaa nimeä tälle käyttäytymiselle usean vuoden ajan. Päätin kutsua sitä hurjuudeksi.

Mitä hurjuus on? Hurjuus on riskinottoa, väkivaltaa, kuolemaa ja elämää, mutta ei oikeastaan mitään näistä sinällään. Se on vähän sama kuin miksi susi saalistaa. Ollakseen väkivaltainen? Ei. Elääkseen? Kyllä. Hurjuus on myös vastaanasettumista tai laskuvarjohyppy. Sitä on miehuuskokeet ja lapsen synnyttäminen. Hurjuus voi olla myös kumppanin hankkimista ja seksiä. Oikeastaan ei olisi ihan väärin sanottu, että hurjuus on kaikkea sitä, mitä luonto vaatii, jotta menestyy tai jotta voi edes elää.

Miksi tämä oli ongelma minulle? Koska hurjuus on paljon muutakin kuin pehmeitä arvoja. Hurjuuden tajuaminen oli ainakin minulle hyvin muuttava kokemus. Se muutti sen, miten ajattelen elämisestä. Jos haluan, että maailman ihmiset eläisivät rauhassa ja käyttäytyisivät aina kauniisti, sortuisin itse liian korkeisiin ihanteisiin (-> Korkeat ihanteet). Kieltäisin ihmisyyden.

Kilpailu on merkittävä voima ihmiselämässä ja hurjuudessa ylipäätään. Onneksi ihmiset ovat keksineet monia tapoja purkaa kilpailunjanon luomia jännitteitä. Tällaisia ovat esim. pelit, urheilu ja monenlaiset kisat. Epäilen, että ilman niitä, ihmisyhteisöissä olisi enemmän jännitteitä.

Eli hurjuudelle on annettava tilaa. Se olisi parasta tapahtua yhteisön sisällä, jotta sodilta ja muilta konflikteilta vältytään, mutta kansainväliset kisat eivät ole pahasta. Kuitenkin esim. rikastuminen on osa hurjuutta, jota tehdään osin toisten kustannuksella. Voiko se todella olla laajalti kansainvälistä? (-> ryöstösaalis ja kampeaminen)

Hurjuus näkyy monin tavoin  laumojen välisissä kanssakäymisissä ja se aiheuttaa kisailua lukuunottamatta huomattavaa epäsuhtaa tai suoranaista aggressiota toisia laumoja/ryhmiä kohtaan. Siten hurjuuden toiset muodot ovat selkeitä stressitekijöitä. Käsittelen nyt joitain stressitekijöitä tämän päivän maailmasta.

Hierarkiat

Vaikka kerroinkin kirjoittavani tämän päivän maailman stressitekijöistä, niin tämä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ihmiset kilpailevat niin lauman sisällä keskenään kuin toisten laumojen kanssa. Yksilöt, jotka pääsevät hyviin asemiin yhteisössä saavat enemmän yhteisön tuottoa hyödykseen ja jälkikasvunsa hyödyksi. Yksilö, joka on päättävässä asemassa, kykenee tekemään päätöksiä toistenkin puolesta, jolloin asiat suuremmalla todennäköisyydellä menee kuten hän haluaa. On myös hänen ja hänen jälkeläistensä etu, että syntynyt hierarkinen tilanne säilyy. Toisaalta hierarkian alemmilla askelmilla oleville on etu, jos he kykenevät pääsemään itse korkeammalle hierarkiassa.

Tämä on osa hurjuutta, jonka kanssa pitää enemmän tai vähemmän oppia elämään. Mitä suuremmat erot hyvinvoivien ja vähemmän hyvinvoivien välillä on, sitä todennäköisempää on, että lauman sisällä syntyy vahvoja mielipide-eroja ja jopa väkivaltaa. Siksi lauman reviirin tuotto pitäisi jakaa mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja suuria yhteiskunnallisia eroja olisi hyvä välttää. Se kaikki on kuitenkin hyvin suhteellista ja tulisi arvioida yhteisökohtaisesti.

Suurempi ongelma on silloin, kun yksi kansa pyrkii olemaan korkeamalla hierarkiassa kuin toinen kansa ja hallitsemaan heitä. Tällöin alistetun kansan tuotto menee osin valloittajien hyväksi. Tämä taas on syy väkivallalle niin valloittajien kuin alistettujenkin kannalta ja siksi sitä pitäisi välttää.

Uskonnot stressitekijöinä

Kuten kirjoitin kohdassa Uskonnot, uskonnot ovat tapa pitää väestö kurissa, saada heidät noudattamaan tiettyä moraalia ja vahvistaa olemassa olevia hierarkioita. Uskonnoilla on muitakin tehtäviä, mutta ne eivät ole olennaisia tässä. Koska uskonnoilla on yhteisöllisiä kurinpito-ominaisuuksia ja koska ne pönkittävät niin lauman kulttuuria kuin hierarkioita, ne ovat todellinen ongelma etenkin, kun yhden uskonnon edustajat siirtyvät toisen uskonnon alueelle. Tällöin uskonto toimii vahvana esteenä uusien tulokkaiden mukautumiselle äitilaumaan.

Uskonto voi toimia myös aseena, jossa alistetut yksilöt tai kansat saadaan liittymään uskonnon kannattajien joukkoon. Heiltä viedään iso osa itsehallinnosta ja kulttuurista ja korvataan se omalla uskonnolla. Kun joitain sukupolvia on kulunut, alkavat alistetut puolustamaan tätä uutta omaa kulttuuriaan ja uskontoaan muita vastaan. Hyöty tästä syntyy joko yhteiskunnan tuoton kanavoimisen kautta tai proxivaikutuksena, jolloin naapuri tekee työtä uskonnon ja kulttuurin levittämisessä. Proxivaikutus on myös se, että alkuperäinen valloittaja saa ympärilleen samoin ajattelevia kansoja ja siten turvaa selustaansa.

Uskonnot ovat kuitenkin huonon tiedon diktaattoreita ja hyvin usein konfliktin edelläkävijöitä ja syitä eikä niille siksi pidä antaa yhteiskunnallista voimaa.

Lisääntyminen stressitekijänä

Vaeltaminen on aina ollut ihmisille tapa selviytyä. Kun ei olla tultu toimeen, on siirrytty muualle. Väitän, että halua lähteä vaeltamaan tietyissä tilanteissa ongelmanratkaisuna on ihmisille lajityypillistä käyttäytymistä. Nykyisin vapaita alueita ei enää ole. Niinpä tilanteessa, joissa vaeltamista tapahtuu eikä uudet tulijat mukaudu äitilaumaan, he muodostavat uhan äitilaumalle. Tämä uhka konkretisoituu lisääntymisenä. Lisääntyminen vaati energiaa, mikä tarkoittaa ihmisen kohdalla erityisesti ruokaa. Ruoantuotanto vaatii reviirin ja nautintaoikeuden. Jos yksi lauma asettuu toisen reviirille, uusi lauma käyttää vanhan lauman nautinto-oikeuksia ja siten kilpailee niistä äitilauman kanssa. (-> Apajatilanteet) Tämä asettaa sen suoraan konfliktiin äitilauman kanssa.

Siten mukautumaton lauma äitilauman reviirillä on eräänlaisessa sodassa äitilauman kanssa. Sodassa pyritään pitämään yllä oman lauman yhtenäisyys, joskus jopa fyysistä väkivaltaa käyttäen, raivata reviiriä toisen kustannuksella tai pyrkiä takaamaan oman reviirin koskemattomuus. Reviirisodassa reviirin tuotosta tapellaan. Kuka saa hyödyn reviiristä. (-> yhteiskunnan tuotto, väkivalta) Äitilauma pyrkii joko mukauttamaan tulijat osaksi omaa laumaansa tai karkottamaan tulijat reviiriltään.

Jos äitilauma ei kykene saavuttamaan tavoitteitaan tai äitilauman sisällä on mielipide-eroja siitä, mitkä ovat tavoitteita ja miten niihin pitäisi päästä, mukautumattomalle laumalle jää mahdollisuus pitkittää sotaa ja vahvistaa asemiaan. Tällöin avainasemassa on lisääntyminen. Niin uusien laumanjäsenten tulo äitilauman reviirille kuin lastensaaminenkin. Siten voidaan sanoa, että mukautumattomien lisääntyminen on väkivaltaa äitilaumaa kohtaan. Koska lisääntyminen tarkoittaa ennen kaikkea pitkän aika välin kasvua väestössä, mukautumattomien ei pitäisi saada enempää kuin kaksi lasta. Kahden lapsen saamista ei vielä voida pitää suoranaisena väkivaltana, koska pidemmällä aikavälillä mukautumattomien lauma ei kasva vaan pysyy samankokoisena tai pienenee.

Yleinen keino oman lauman vahvistamiseksi äitilauman kustannuksella on äitilauman jäsenen naiminen ja lasten kasvattaminen mukautumattomien kulttuuriin. Tämä vastaa hyvin pitkälle viruksen toimintamallia, jossa virukset tunkeutuvat elimistöön läpi vartalon puolustusmekanismien ja pakottavat vartalon tuottamaan itsestään kopioita. Tästä aiheutuu tulehdus, mikä voi olla kohtalokasta elimistölle, mutta aiheuttaa vähimmiläänkin epämukavuutta ja kipua, haittaa elimistön toimintakykyä ja vie voimavaroja. Samoin tapahtuu yhteiskunnassa, kun mukautumattomat sopeuttavat äitilauman jäseniä osaksi omaa yhteisöään. Voidaan sanoa, että sukusoluja käytetään näissä tilanteissa aseena.

Rauhanomainen tapa olisi mukauttaa tulijat äitilaumaan ja sen kulttuuriin ja kasvattaa yhteiset lapset äitilauman jäseniksi. Mitä vahvempi mukautumaton lauma on, sitä hankalempi äitilauman on mukauttaa sitä itseensä ja sitä suuremman uhan se äitilaumalle muodostaa.

Koska lisääntymisellä on ratkaiseva merkitys kunkin lauman olemassaololle, täytyy äitilaumalla olla viimekätinen oikeus säädellä sitä. Säätely voi olla syntyvyyden rajoittamista tai sen vaatimista sanktioiden uhalla ja kannustimilla. Moni kokee tämän olevan ristiriidassa yksilön oikeuksien kannalta, mutta yksilön oikeudet toteutuvat vain, jos äitilauma on hyvinvoiva ja kykenee turvaamaan yksilöt ja yhteisön jatkuvuuden. Ylikansoitus on rikos niin tulevia sukupolvia kuin naapureitakin vastaan ja voi äityä globaaliksi ongelmaksi. Laumalla on vastuu sovittaa lisääntymisensä reviirinsä tuottoon.

Vanha tapa hoitaa ylikansoitus kuntoon on vaeltaminen. On lähdetty uusille asuinalueille. Mutta koska sellaisia ei enää ole vapaana, tulee vastuun olla niillä jotka lisääntyvät ja jotka lähtevät. Lähtijöiden tulee toimia niin, ettei heidän vaeltamisensa ole riski toisille laumoille esim. siten, että he asettuvat toisten laumojen maille eivätkä mukaudu toiseen laumaan. Jos tämä olisi sallittua, eniten lisääntyvä kansa saisi asuttaa kaikkien muiden kansojen maat ja ottaa niillä vallan. Tämä ei edistä rauhaa eikä ihmiskunnan monimuotoisuuden säilymistä.

Raha tapana valloittaa maailma

Ihmiset ratkaisivat kaupankäynnin ongelmia keksimällä rahan. Oli helpompaa arvottaa tuotteet vain yhtä toista tuotetta vastaan kuin jokaista tuotetta erikseen jokaista toista tuotetta vastaan. Rahasta muodostui hyvin tärkeä vaihdannan väline. Se, jolla oli rahaa, oli myös valtaa. Hän saattoi ostaa paljon, lahjoa, vaikuttaa asioihin ja nostaa omaa asemaansa hierarkiassa (-> hierarkia). Hänestä tuli omistaja.

Ennen rahaakin on ollut omistajuutta ja omistajuus on muuttunut vuosituhansien varrella, viime aikoina hyvinkin paljon. Omistajuus on ollut historiallisesti täyttä diktaattorin valtaa omistettavaan. Sittemmin omistajuutta on kyseenalaistettu. Yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä on ollut orjuuden kyseenalaistaminen. Voiko yksi ihminen omistajaa toisen? Määrätä hänen kohtalostaan ja valinnoistaan. Sittemmin esim. sopimusoikeus on kokenut muutoksia ja omistajuus on näyttäytynyt uudessa valossa. Mainitsen nämä esimerkit lähinnä siksi, että haluan kiinnittää huomiota siihen, että omistajuus ei ole aina ollut sama.

Omistajuudessa on kyse yhteisön takaamista oikeuksista. Näissä kannattaa kiinnittää huomiota reviirinjakamiseen yksityisiin nautinta-alueisiin eli yksityisomisteisiin maa-alueisiin. Tämä on johtanut yhteisön eriytymisen eri varallisuusluokkiin. Sitä on edelleen edesauttanut kaupanteko. Niinpä käytännössä omistajilla on aina suurempi mahdollisuus vaikuttaa yhteisöön. (mutta -> massojen väkivalta)

Näistä syistä rahaa pidetään haluamisen arvoisena.

Raha on vähän kuin tuli – hyvä renki, mutta huono isäntä. Rahan suitsiminen on hankalaa, mutta tapoja siihen tulisi harkita. Tulisi harkita myös, pitäisikö varakkuudelle asettaa ylärajoja. (-> Kampeaminen)

Yhteiskunnan tuotto

Jokaisen reviirin tarkoitus on tuottaa tuottoa reviirinhaltijoille. Kehittyneessä ihmisyhteisössä koko yhteiskunta tuottaa niin ruokaa kuin palveluitakin ja siten yhteiskunnan tuoton pitäisi tulla koko yhteisön hyväksi. Kuitenkin tilanteissa, joissa reviiri ja sen tuotto on jaettu nautintaoikeuksiin, syntyy hyvin etuoikeutettuja kansanosia, omistajia. Esimerkiksi maa-alueet on jaettu lähinnä sillä periaatteella, että jos minä otan tämän ja sinä myönnät, että se on minun, niin minä en väitä vastaan sinun merkinnästäsi. Siinä ei ole ajateltu koko yhteisön etua ainakaan pitkällä aikavälillä. Alunperinhän maata on riittänyt kaikille, mutta sittemmin enää ei. On syntynyt yhteiskuntaluokkia ja huomattavia varallisuuseroja. Toisten on täytynyt erikoistua saamaan elantonsa jollain muilla tavoilla. Tästä on varmasti ollut hyötyä yhteiskunnan kehittymisessä (-> yhteiskunnan evoluutio).  Se on kuitenkin johtanut omistaja-luokan syntyyn, joka on saanut vahvistusta porvaristosta. Pohjaviivalla on kuitenkin, että reviirin tuotto menee vain joidenkin taskuihin, ei koko lauman, niin kuin lauma ajattelee, että pitäisi käydä. Tällä tarkoitan sitä, että reviirillä asuvat katsovat, että heillä tulisi olla reviiriin nautintaoikeuksia. Lähes kaikissa nyky-yhteiskunnissa näitä nautintaoikeuksia on rajoitettu myös lauman sisällä. Toisaalta toisissa niistä kansalaisilla on etuisuuksia, jotka voidaan katsoa nautintaoikeuksiksi. Kyse on ennemminkin siitä, että ne joilla on paljon, kykenevät vaikuttamaan asioihin huomattavasti tehokkaammin kuin ne joilla ei ole. Siten suuri varallisuus on uhka demokratialle.

Kokonaisuudessaan voidaan katsoa, että reviirillä oleva yhteiskunta tuottaa tuottoa yhteisön jäsenille. Siitä ovat riippuvaisia niin rikkaat kuin köyhätkin ja siten olisi luontevaa ajatella, että kaikilla lauman jäsenillä olisi nautintaoikeus reviiriin.

Tänä päivänä omistus on hyvin kansainvälistä. Voi olla hyvinkin hankalaa selvittää kuka omistaa ja mitä. Siten rikas saattaa saada tuottoa usealta reviiriltä. Tämä kuulostaa järkevältä liiketoimelta ja voi tiettyyn rajaan saakka hyödyttää investointeina myös äitilaumaa, jonka reviiriltä vieras saa tuottoa. Se raja, josta alkaa olla haittaa, on se, kun vierasomistaja tai ryhmä vierasomistajia saa kohtuuttomasti valtaa ja kykenee tehokkaasti manipuloimaan yhteiskuntaa omaksi edukseen. Tämä on selkeästi demokratian vastaista ja siten myös yhteisön edun vastaista. Omistajuus muuttuu hirviöksi, joka tuhoaa yhteiskuntia.

Ryöstösaalis ja kampeaminen

Ihmisten keskinäisessä kilpailussa ja sodassa on aina ollut yhtenä elementtinä ryöstösaalis. Koska kyse on toisesta laumasta, moraali ei estä viemästä suurta osaa tai kaikkea, mitä he omistavat (-> moraali).  Tai tappamasta heitä. Tappamisen ja ryöstämisen vastaisia moraalisääntöjä on syntynyt lähinnä uskontojen kautta, jossa samoin uskovia ei saisi tappaa ja myöhemmin valistusajan myötä. Ihmisen lajityypillisessä käyttäytymisessä tällaista ei kuitenkaan ole.

Siten on aina helpompaa varastaa muilta laumoilta kuin omalta. Siten aina niillä, jotka eivät koe kuuluvansa laumaan, on helpompi kiertää lauman sääntöjä ja toimia omaksi ja oman laumansa parhaaksi äitilaumaa vastaan. Tämä helpottuu entisestään, kun vieraslauman jäsenet tekevät yhteistyötä. Heidän on helppo järjestellä sisäpiirikauppoja ja järjestää edustajiaan sopiville paikoille, koska jääviysperusteet eivät kata samaa etnisyyttä edustavia henkilöitä. Myös äänestysmenetelmät suosivat pieniä klikkejä, jotka asettavat vain vähän ehdokkaita suurten puolueiden listoille. Tällöin klikin jäsenet äänestävät omiaan ja koska heitä on vain vähän, äänet keskittyvät harvoille ja he saavat paremmat suhdeluvut kuin monet kilpailijoistaan ja hyötyvät suuren puolueen saamasta äänimäärästä.

Yksi hyvin vanha kampeamistapa on avioliitot rikkaiden ja vaikutusvaltaisten kanssa. Tällöin ryhmä pyrkii aktiivisesti saamaan yhteiskunnallisesti arvokkaita avioliittoja, jotka takaavat suotuisan suhtautumisen ryhmään. Usein näihin liittyy vielä, että avioliitosta syntyneet lapset kasvatetaan kampeavan ryhmän arvoihin ja jäseniksi. Tällöin tavallaan kaapataan osa siitä perinnöstä ja arvovallasta, joka sillä suvulla on ollut johon kampeavan ryhmän jäsen naidaan.

Kutsun tällaista yhteiskunnan sokeiden pisteiden hyväksikäyttöä ryhmän vallan kasvattamiseksi ja yleisesti hyötymiseksi kampeamiseksi. Kampeamista on tapahtunut tavalla tai toisella tilanteissa, joissa jollain tietyllä ryhmällä tai vieraslaumalla on kokoonsa nähden suhteessa selkeästi enemmän valtaa ja omaisuutta kuin muilla. Tämä on paitsi kampeamista ja ryöstösaaliin kokoamista myös reviirin raivaamista omalle laumalle ja suoraa väkivaltaa äitilaumaa vastaan. Mikään ulkopuolinen taho ei saa tehdä äitilaumasta toisen luokan kansalaisia sen omalla reviirillä.

Ryöstösaaliin kanavoiminen omiensa hyödyksi nostaa omaa ja oman lauman profiilia ja luo illuusion, että ryöstävä osapuoli olisi kaikin tavoin parempi. Tästä syntyy epäsuhta väestönosien välille, jota usein pönkitetään uskolla, että se olisi oikeudenmukainen johtuen osapuolten ominaisuuksista. Kyse on kuitenkin tavallisesti nimenomaan joko alistamisesta, jossa yksi kansa alistaa toista ja vie osansa toisen kansan tuotosta tai kampeamisesta, jolloin pienet ryhmät nousevat toisiaan auttaen yliedustettuun asemaan niin vallassa kuin vauraudessa.

Konfliktivaara ja luovuus

Olisi väärin olla huomioimatta, että kulttuurien törmäyksestä on toisinaan hyötyä. Monet ideat ja tavat ovat syntyneet näin. Ongelma on lähinnä, kun yksi kulttuuri tuhoaa toisen, kun kokonaiselta laumalta viedään olemassaolon edellytykset tai kun yksi lauma alistaa toisen. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että luovuus kukkii tilanteissa, joissa kulttuurit kohtaavat. Kulttuurien kohtaamiseen on monia keinoja. Pidän ihanteellisena tilanteena kansojen ja kulttuurien rinnakkaineloa omilla reviireillään kuitenkin vaikutussuhteissa toisiinsa. Jossain tapauksissa eri etnisyydet pakkautuvat pienelle alueelle yhteen (lähinnä kaupunkeihin) ja tapahtuu törmäystä. Tällöin syntyy usein uusia asioita. Siksi olisi kannattavaa varata tämänkaltaisia alueita, jotka ovat äitilauman ulkopuolella, joissa kulttuurit törmäisivät hedelmällisesti. Tällaiset kaupungit olisivat tietenkin konfliktien ja laumojen välisten ristiriitojen temmellyskenttiä, mutta jos ihmisillä on mahdollisuus valita, tällaisista globaaleista kaupungeista on suuri hyöty ihmiskunnan kehitykselle.

Harmaat alueet

Yhteiskunnan harmaita alueita ovat ne, joita vain harvat kannattavat, mutta joita tehdään kärsimyksen minimoimisiksi ja hyvä elämän takia. Tällaisista otan esimerkiksi abortit, eutanasian ja valtion väkivaltamonopolin. Ne kaikki ovat toimintoja, jotka ylittävät tavalliset raja-aidat. Abortit ja eutanasia tappavat ihmisen, vaikka se on tavallisesti kielletty ja valtio harjoittaa fyysistä väkivaltaa tarvittaessa, vaikka se on muilta kielletty ja voi jopa tappaa ihmisiä, jos katsoo, että tarve sen vaatii. Eli vaikka meillä on lakeja, niihin löytyy myös poikkeuksia.

Joskus yhteiskunnassa joudutaan toimimaan harmaalla alueella parempien lopputulosten, hyvän elämän ja kärsimyksen minimoimisen nimissä. Tällöin asetaan kärsimykselle asetetaan rajoja. Sen ei anneta jatkua tai levitä. Se on tavallaan hurjuutta, jota vaaditaan jatkuvuuden takaamiseen ja tilanteen hallintaan ottamiseen.

Sotakin on tavallaan harmaata aluetta, jos sitä käydään puolustettaessa oikeutettuja oikeuksia. Täytyy olla tarkkana, että ne todella ovat oikeutettuja tai toiminta ei ole enää harmaalla alueella eikä itsessään oikeutettua vaan väkivaltaa toisia kohtaan.

Pointtini on siis, että toisinaan yhteiskunta joutuu toimimaan harmaalla alueella, jossa käytetään väkivaltaa yksilöitä tai ryhmiä kohtaan. Myös kansainvälinen yhteisö joutuu tekemään tätä toisinaan. Siksi tällaiset keinot eivät voi olla kokonaan poissuljettuja kriisien ratkaisuissa ja oikeuksien palauttamisessa.

Sovittelu

Historian saatossa ihmiset ovat tehneet paljon väkivaltaa toisiaan kohtaan. Tässä kannattaa huomioida, että edes ne, jotka väittävät olevansa viattomia, hyvin harvoin sitä ovat. He ovat vain niitä, joiden oikeudet on viety. Uskaltaisin väittää, että jokainen ihmisyhteisö on harjoittanut väkivaltaa toisia kohtaan jossain vaiheessa olemassaoloaan. Siksi sovittelu on tarpeen. Mikään yhteisö ei ole todella viaton, on vain tärkeää pyrkiä palauttamaan ne oikeudet, jotka vielä kyetään palauttamaan, jotta väkivaltaa ja sen tarvetta voitaisiin vähentää.

Sovittelu tulisi tapahtua aina kansainvälisesti sovittujen periaatteiden mukaan kansainvälisessä yhteydessä, jossa on aina kolmannet osapuolet läsnä turvaamassa osapuolten oikeudet, prosessin oikeellisuuden ja rauhan prosessin aikana.

Sovittelun tarve

Sovittelun tarve syntyy toisen osapuolen tai molempien osapuolten kokemasta tarpeesta sovitella oikeuksia uudelleen. Olisi tärkeää, että osapuolten sovitteluntarve on syntynyt demokraattisesti eikä ole pienen klikin ajama asia. Siinä on silloin vaara, että sovittelu tapahtuu vain pienen ryhmän etujen ajamiseksi. Parasta olisi järjestää kansanäänestys asiasta. Tällöin saattaa olla tarve rajoittaa äänioikeutta esimerkiksi niin, että vain tietyn etnisyyden omaavat saavat äänestää. Tämä siksi, ettei tapahdu tilannetta, jossa alue on uudelleenasutettu ja äitilauma on jäänyt vähemmistöön ja on nyt kykenemätön vaatimaan oikeuksiaan. Jokaisella kansalla tulee olla oikeus vaatia sovittelua.

Myös kansainvälisellä yhteisöllä tulisi olla oikeus sovitteluprosessin käynnistämiseksi niissä tilanteissa, joissa oikeuksien polkeminen on törkeää.

Historia ja täydellisen sovittelun mahdottomuus

Historia on hyvä tuntea. Historialliset virheet on hyvä välttää jatkossa. Historiallisia rikoksia on hyvä tutkia. Jos mahdollista, historialliset rikokset olisi hyvä sovittaa. Tämä on kuitenkin vain harvoin täysin mahdollista. Usein joudutaan sovittelemaan myös sovittelun kohteita. Usein parempaan lopputulokseen voidaan päästä pidemmällä aikavälillä useilla erillisillä toimilla kuin yhdellä kertaluontoisella toimella.

Historialliset vääryydet on hankala korvata, jos ei ole enää ketään saamassa oikeutta. Tällaisissa tilanteissa olisi syytä miettiä voidaanko vääryyden tehneen lauman antaa pitää kokonaisuudessaan hyöty tehdystä vääryydestä vai olisiko mahdollista rajata tulevaa hyötyä jotenkin.

Olennaista on myös rajata keskustelusta pois historialliset termit ja ideologiat ja pyrkiä ajattelemaan menetettyjä oikeuksia ja tulevaisuutta. Lisäämällä historialliset raja-aidat termein ja ideologioin tekee vain hallaa rauhanprosessille. Silloin on hankala päästä yhteisymmärrykseen sanoista tai tavoitteista. Olen pyrkinyt antamaan tässä kirjoituksessa joitain uusia termejä, joita voitaisiin käyttää tulevaisuuteen suuntautuvassa suunnittelussa.

Toisinaan ongelmana on, ettei luotettavia historiallisia lähteitä ole olemassa ja kaikki osapuolet väittävät eri asioita ja vaatimukset menevät päällekkäin. Tällaisissa tilanteissa pitäisi pyrkiä saamaan puolueettomasti historialliset faktat selvitettyä. Jos sekään ei ole mahdollista, tulee tarkastella kokonaistilannetta, taata eri osapuolille olemassaolon edellytykset, siis esimerkiksi, että heidän reviirinsä on riittävän suuri ja se kykenee tuottamaan riittävästi reviirinhaltijoiden toimeentulon takaamiseksi. Jos tämäkään ei ole mahdollista, on syytä miettiä luovia ratkaisuja asiaan.

Sovittelun esteet

Sovitteluprosessi saattaa tyssätä jo heti alkuunsa sovittelun suurimpiin esteisiin: haluttomuuteen tai ylimielisyyteen. Vahvempi osapuoli saattaa katsoa, että sovittelulle ei ole tarvetta tai että asiaintila on sellaisenaan riittävä, koska he ovat vahvempia, saavat alistetun alueen tuoton ja voivat käyttää sitä miten tahtovat. Alistetut kansat lisäävät siis alistajansa voimaa ja siksi alistaja on tavallisesti haluton sovitteluun. Alistaja pitäisi kuitenkin saada neuvottelupöytään tavalla tai toisella. Paras olisi sisäinen poliittinen liike, joka katsoisi tällaisen sovittelun hyödyttävän myös sitä laumaa, joka on alistanut. Kyse olisi myös poliittisista periaatteista. Kansainvälinen painostus pitäisi tulla kysymykseen tapauksissa, joissa alistaja ei tahdo istua neuvottelupöytään. Alistajan haluttomuus kostautuu yleensä väkivaltana ja jopa sotina. Silloinkin, kun alistettu osapuoli on niin pieni, että heidän väkivaltansa ei näyttäydy vakavalta alistajan kannalta, tulisi kolmansien osapuolien painostaa alistaja neuvottelupöytään.

Kansainvälinen politiikkaa pyrkii usein pitämään rauhan takaamalla valtioiden koskemattomuuden. Usein tämä koskemattomuus hyödyttää vain osaa valtion kansalaisista, niitä, jotka pitävät valtaa. Vaikka demokratiatavoitteet olisivatkin kansainvälisen politiikan keskiössä, niitä ei aina kunnioiteta, jos valtion yhtenäisyys on vaarassa. Demokratia ei voi loppua valtapolitiikkaan. Se ei voi olla kelpo ase valtioiden tai suurvaltojen vallan tavoittelussa, mutta pelkkä riesa, kun se on niitä tavoitteita vastaan.

On tilanteita, joissa kolmannet osapuolet eivät tahdo jonkin alueen tai kansan itsenäisyyttä. Kolmansilla osapuolilla ei voi olla oikeutta sanella sellaisia ehtoja, se olisi alistamista siinä kuin alistajallakin. Kolmansien osapuolten tulee tukea rauhan ja sovittelun prosessia kansainvälisessä yhteydessä, heillä ei voi olla omia etuja ajattavinaan tai he ovat jääviä osallistumaan prosessiin.

Sovittelussa on huomioitava vielä muiden maat –ilmiö. Kun on selvää, että alistavalla taholla ei ole riittävää oikeutta pitää kiinni toisten maista, heille saattaa tulla halu jättää asiat huonolle kontolle tai jopa tuhota maita. Tämä voi näkyä myös alistetuilla siten, että he yrittävät tuhota alistajien maita. Tässä maa pitää ymmärtää reviirinä ja omaisuutena. Siten sekä valtion harjoittama terrorismi kuin lauman harjoittama terrorismi pitää kyetä torjumaan kansainvälisellä yhteistyöllä.

Sovittelun tavoitteet

Sovittelun ensimmäinen ja viimeinen tavoite on menetettyjen oikeuksien palauttaminen. Epäilen, että tässä kohtaa halu ymmärtää ei aina riitä kovin pitkälle. Menetetyt oikeudet ovat menetetty vaikka siitä olisikin jo hyvin pitkä aika. Siksi satojen vuosien alistus ei anna alistajalle oikeutta mihinkään. Toisaalta, jos kansalla on ollut asuinalue, mutta ei koskaan itsenäisyyttä, ei sitäkään voida lukea heitä vastaan. Kyse on silti kansan oikeudesta hallita itseään.

Toinen tärkeä tavoite on väärinkäytöksen myöntäminen ja siten myös sovittelutarpeen myöntäminen.

Sovitteluun voidaan asettaa välitavoitteita ja se voi jatkua pitkään, jopa sukupolvia. Sovittelun esteiden takia ei ole aina mahdollista päästä tavoitteeseen, jossa kaikki oikeudet olisi palautettu. Samoin kansojen hyvin erilaiset koot voivat vaatia pidempiaikaisia järjestelyjä, joissa suurempi kansa hiljakseen vetäytyy niiltä alueilta, jotka eivät sille oikeudella kuulu. Sovittelua ei tule kuitenkaan turhaan pitkittää.

Sovittelun ja järjestelyjen kulut kuuluvat pääsääntöisesti alistajan maksettaviksi, koska se on osapuoli, joka on hyötynyt järjestelystä. Jos katsotaan, että alistettu on todella hyötynyt taloudellisesti alistettuna olostaan, voidaan kuluja sovitella.

Kansa, joka on tullut alistetuksi ja joka on joutunut omaksumaan tapoja alistajiltaan, ei missään tapauksessa ole minkäänlaisessa kiitollisuuden velassa alistajilleen, pitivät he uudet tavat tai eivät. Jotkin näistä tavoista, esimerkiksi hallinnon osalta, saattavat olla vaikeasti muutettavissa. Tätä ei voida käyttää aseena tai puolusteluna sovittelussa tai muutenkaan. Väärinkäytöksiä puolustetaan valitettavan usein niistä seurannailla hyvillä asioilla.

Väistämisvelvollisuudet

1. Suurempi väistää pienempää
2. Myöhemmin tullut väistää aiemmin tullutta
3. Alistaja väistää alistettua

Suurempi väistää pienempää: Yleensä suurempi on voimakkaampi ja pienempi on heikompi. Silloin suuremmalla on enemmän varaa väistää pienempää. Tätä ei pidä kuitenkaan käyttää, jos kaksi seuraavaa sääntöä sopivat tilanteeseen.

Myöhemmin tullut väistää aiemmin tullutta: Myöhemmin tulleen tulee kunnioittaa aiemmin tulleen ryhmäoikeutta reviiriin ja kulttuuriin. Jos mahdollista, myöhemmän tulleen pitäisi mukautua aiemmin tulleen laumaan tai poistua. Käytännössä tämä on monin tavoin mahdotonta ja siksi tilanne tulisi sovitella niin, että aiemmin tulleella on selkeästi vahvempi ja suhteessa oikeudenmukainen oikeus reviiriinsä ja itsehallintoon.

Alistaja väistää alistettua: Kansa, joka on alistanut toisen kansan, on velvollinen väistämään alistettua. Siten kaikki mahdollinen pitää palauttaa. Tällaisissa tapauksissa palauttaminen voi olla pidempiaikainen prosessi. Myös tapauksissa, joissa kolmas alistaja on tullut ja alistanut edelliset, joiden välillä oli alistussuhde, tämä tulee ottaa sovittelua tehtäessä huomioon myös ensimmäisten kansojen välillä.

Nämä ovat mielestäni tärkeimmät periaatteet, joilla tilanteita voidaan lähteä avaamaan. Tähän liittyy olennaisesti käsitys kansasta ja sen itsehallinnosta. Kansa on usein hankala määritellä, joten melkeinpä parasta olisi antaa ihmisten määritellä se itse. Jos lauma kokee olevansa kansa, joka on asunut alueellaan jo pitkään ja heille voidaan järjestää oma hallintoalue, heidän pitäisi sellainen saada, ellei heillä ole selkeää väistämisvelvollisuutta jollekin toiselle kansalle. Jos on jokin kansa, jolle ei väistämisvelvollisuuksia tutkittaessa muodostu selkeää oikeutta maahan ja reviiriin, on tällainen kansa myöhemmin tullut maahanmuuttajakansa. Heidän ensisijaiset velvollisuutensa ovat joko mukautua tai poistua.

Väestönsiirtoja pidetään yksilönoikeuksien vastaisina, mutta jos pidetään kiinni siitä, että yksilön hyvä väistää lauman hyvää niin ne voitaisiin ottaa uudelleen keinovarastoon tilanteissa, joissa on tähdellistä, että oikeudet palautetaan.

Ihmisen suojelu

Tämä on asia, josta ehdottomasti halusin kirjoittaa, mutta ongelmana oli, miten kirjoitan asiasta. Tämä on kirjoitukseni kaikkein kiistanalaisin ja ehkä toisten mielestä provosoivin asiakokonaisuus. Mietin jopa, että kirjoittaisin tämän erikseen, jotta tätä ei pidettäisi syynä teilata koko kirjoitusta, mutta lopulta päätin, että tämä kuuluu oleellisesti asiaan ja kirjoitan sen samaan yhteyteen muiden kanssa.

Tämä osuus vaikuttaa ehkä olevan osin ristiriidassa sen kanssa, mitä olen kirjoittanut laumaanliittymisestä muualla kirjoituksessani. Mielestäni tällainen ristiriita, joka näiden eri osien välillä voidaan nähdä, on kuitenkin vain aste-erokysymys. Kyse on laajuudesta. Kirjoitan tässä erityisesti massoista, kun muu teksti voidaan nähdä myös yksilötasolla.

Ihminen on monimuotoinen eläinlaji. Ihmiset eripuolilla maailmaa poikkeavat huomattavasti toisistaan niin ulkonäön, kulttuurin kuin kielenkin suhteen. Silti heillä on myös paljon yhteistä. Ihminen on hyvin mielenkiintoinen eläin.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, minusta ihmiskunnan suurin rikkaus on nimenomaan sen monimuotoisuus ja näkisin hyvin mielelläni sen säilyvän ja kehittyvän rauhassa sitä monimuotoisuutta vaalien. Tämän hetkiset globaalit mahdollisuudet ja paineet uhkaavat kuitenkin juuri tätä monimuotoisuutta. Niissä hyvinkin erilaiset ihmispopulaatiot törmäytyteen rahan ja ideologioiden vaatimuksesta. Lopputulos on joko sota, suuri eriarvoisuus tai molempien populaatioiden tuho. Populaatioiden tuho harvoin on lopullista siten, että kaikki kuolisivat – tarkoitan tässä sitä, että ne populaatiot, jotka on törmäytetty eivät selviä sellaisina itsenäisinä kokonaisuuksina kuin ne olivat ennen törmäyttämistä. Niistä syntyy uutta, mutta samalla paljon vanhasta on menetetty.

Ihmisen biologia on biologian osa-alue, johon tutkijat eivät mielellään koskisi edes pitkällä tikulla. Minäkin sohaisen sitä vain sen verran, että annan toisenlaista ajateltavaa ihmisen monimuotoisuudesta ja jätän lopun tieteentekijöiden kinasteltavaksi. (-> Tieteen suhteellisuus)

Ihminen on siis eläin siinä, missä muutkin eläimet ovat eläimiä ja siten ihmistä tulisi kyetä tutkimaan samalla tavalla kuin muita eläimiä. Eläimistä tutkitaan usein vaikkapa niiden käyttäytymistä tai populaatioita ja niiden geneettisiä eroavaisuuksia. Olen itse perustanut tämän kirjoituksen hyvin pitkälle tälle ihmisen käyttäytymisen pohdinnalle eli ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen. Lisäksi vedän soppaan mukaan tässä vaiheessa ihmisen monimuotoisuuden biologiselta kannalta.

Vielä viitisen sataa vuotta sitten ihminen olisi kyetty jakamaan useisiin eri lajeihin esim. fylogeneettisen lajimääreen avulla.Sama kyettäisiin tekemään oikeastaan nytkin, tosin geenivirrat populaatiosta toiseen ovat runsastuneet ja nopeutuneet tavalla, joka asettaa lajirajat kyseenalaisiksi – ja asettaa eriytyneet ihmispopulaatiot ja ihmisten monimuotoisuuden vaaraan.

Miksi nostin tämän esiin? Koska se tuo minusta selkeästi esille ihmisten suojelun tarpeen. Jos ihminen olisi mikä tahansa muu eliö, sen eriytyneitä populaatioita suojeltaisiin tapauksesta riippuen hyvinkin tarkasti.  Niinpä ihmispopulaatiotkin tulee nähdä evolutiivisesti merkittävinä yksikköinä, joita tulee suojella. Tähän liittyy myös toiseus ja toiseuden suojelu ja sen arvostaminen (-> Toiseus).

Ihmisten suojelu on monella tavalla hankalaa ja ongelmallista. Tarkoittaako ihmisten suojelu esimerkiksi ihmisten liikkumisen rajoittamista? Tai tarkoittaako se ihmisryhmien erillään pitämistä? Ehkä se osin tarkoittaa kumpaakin, mutta missä määrin, se jää harkittavaksi. Toisaalta, jos tämän kirjotuksen periaatteet otettaisiin käyttöön, väittäisin, että suurin osa suojelusta tulisi sen kautta ilman lisäpanostuksia. Tärkeintä olisi ymmärtää suojelun tarve ja määrittää se. Miten voidaan pitää huolta siitä, että ihmiskunnan monimuotoisuus ei tuhoudu? Miten voidaan pitää huolta siitä, ettei myöskään genotyyppinen ja fenotyyppinen monimuotoisuus tuhoudu?

Tärkeää on mielestäni myös tietoisuuden lisääminen asiasta. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä asian tärkeyttä, eivät kykene toimimaan sen mukaan.

Tapoja, joilla tämä kirjoitus ymmärretään väärin

”Niin, mutkun..”

Tämä lienee yleisin reaktio kirjoitukseeni. Se ei ole väärinymmärrystä, vaan sitä, että kirjoitukseni ei miellytä. Kirjoitus taistelee henkilön omia ajatuksia ja opittuja malleja vastaan, hänen laumaminäänsä vastaan. Tällöin on vaarana, että vaikka henkilö ymmärtäisikin, mitä kirjoitin, hän ei haasta itseään eikä omia ajatuksiaan vaan heittää väitteeni taka-alalle ja jatkaa jukuripäisesti elämäänsä. Niin ei muutoksia synny. Kehotan miettimään erityisesti kolmea kohtaa kirjoituksestani: Ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä, kumuloituvia vaikutuksia ja ihmisen suojelun tarvetta. Jos lukija kykenee vastaamaan näihin niin, että hän on tyytyväinen lopputulokseen, hän on onnistunut kumoavaan väitteeni. Siinä täytyy kuitenkin olla tarkkana, että todella on tehnyt näin eikä vain uskottele niin itselleen.

”Tämä pseudotieteellistä paskaa.”

Tämä ei yritä olla tieteellistä. Kerroin sen jo esipuheessa. Totta, olen vetänyt johtopäätöksiä jostain tutkimuksista, mutta en ole maininnut niitä. Olen miettinyt itse ja teen väitteitä. Kyse on omien ajatusteni järjestämisestä ja puheenvuorosta, jonka on tarkoitettu olevan yleisesti todistettavissa vääräksi. Annan esimerkin: Väitän, että taloni takapihalla kasvaa suuri kuusi. Asiaa ei ole siinä vaiheessa todistettu oikeaksi eikä vääräksi. Se voi pitää paikkansa. Voihan tietenkin olla, ettei minulla ole taloa tai että siellä kasvaakin vaahtera, mutta se on nyt kuulijan selvitettävä.

”Kirjoitus kehottaa rauhan sijasta väkivaltaan.”

Tämä on väärin. Pyrin nimenomaan tuomaan esiin, miten ihmiset kykenisivät elämään mahdollisimman rauhassa keskenään. Jotta rauhaa kyettäisiin rakentamaan, täytyy ymmärtää myös ihmisen väkivaltaista toimintaa. Syitä, miksi ihminen on toisinaan väkivaltainen. Täytyy myös ymmärtää väkivallan laajempana yhteisöllisenä ilmiönä. On totta, että olen sitä mieltä, ettei ihminen pääse väkivaltaisuudestaan eroon, mutta rajaamalla ongelmia ja ymmärtämällä syitä, väkivaltaisuutta voidaan ehkäistä. On oleellista luoda sellaiset olosuhteet, ettei väkivaltaa tarvita.

”Ihmisen tulee taistella demonejaan vastaan ja pyrkiä kohti hyvyyttä ja kansojen veljeyttä.”

Tämä toimii yksilöllisellä tasolla silloin, kun se ei ole ilmeisessä ristiriidassa yhteisön hyvän kanssa, mutta minusta kukaan ei voi vaatia sitä toiselta, koska ihmisen evoluutio on ohjelmoinut hänet toisin. Tämä ei toimi yhteisöllisellä tasolla saati valtioiden ohjenuorana. Historia opettaa meille tämän. Sen sijaan ihmisen itsensä ymmärtäminen ja yksilöiden ja laumojen oikeuksien takaaminen toimivat tehokkaammin kuin ”demoneja” vastaan taisteleminen ja tuottaa vahvemman veljeyden kansojen välillä. Liian korkeat ihanteet –kohdassa olen selvittänyt tarkemmin, miksi apinalaumalle ei voi asettaa korkeita ihanteita

”Tämä yrittää oikeuttaa rasismin.”

Tämä on ainut kohta kirjoituksessani, jossa mainitsen tuon sanan. Väitän, että lukemalla tekstini, lukijan pitäisi ymmärtää, että rasismi käsitteenä on liian kaikennielevä, liian ylimalkainen, liian väärinkäytetty.  Sen sijaan lukijan pitäisi ymmärtää, että jokaisella yhteisöllä on tietyt mekanismit, joilla ne suojelevat itseään ja että sota niitä vastaan on typeryyttä, joka vain lisää väkivaltaa. Niiden kanssa pitää oppia elämään – se on suuri osa siitä, mitä tämä kirjoitus ylipäätään käsittelee.

Nostan tässä vielä yhden näkökohdan esille: rasismia ei voida käyttää lyömäaseena sellaisia ihmisiä tai ihmisryhmiä kohtaan, jotka vaativat vain omia oikeuksiaan.

”Tulin tätä lukiessani pahoinvoivaksi.”

Uskon tämän. Tällainen kirjoitus vaikuttaa laumaääneen ja siten lukijan laumaminään. Tästä tulee laumaharhautuma ja se aiheuttaa pahoinvointia ja muutosvastarintaa.  (-> Minän harhautuma) Se kertoo siitä, että tällä kirjoituksella on jotain vaikutusta lukijaansa. Voin kai tässä mainita, että tämän kirjoituksen kirjoittaminen ja sitä edeltävä työ ovat olleet hyvin rankkoja minulle itselleni. Jatkuva asioiden kyseenalaistaminen on raskas prosessi, mutta joudumme tekemään sen, jos haluamme päästä lähemmäs parasta mahdollista tapaa toimia. Eikä se ole vielä ohi minultakaan.

”Tämä on juuri näin.”

Ei. Ensin täytyy ajatella ja kyseenalaistaa, pohtia ja etsiä tietoja, tehdä johtopäätöksiä eikä sittenkään vielä ole –ismien aika. Silloin tulee ohjata omalla käyttäytymisellään ja valinnoilla asiaa eteenpäin, mutta olla aina valmis muuttamaan mielipiteensä, jos ratkaisevia todisteita tulee. Kaikki ajattelu on asetettava alttiiksi niin epäilylle kuin poisheittämisellekin. Vain jos ajatukset kaikesta huolimatta kestävät kaiken sen, niitä tulee noudattaa ja tehdä politiikkaa. (-> ismit)

Hyvin monilla ihmisillä on taipumus uskoa lukemansa. Kritiikkiä kaikkea lukemaansa kohtaan on syytä harjoittaa.

”Tämä kirjoitus todistaa, että nuo muut ovat aina toimineet väärin.”

Tämä kirjoitus ei todista mitään, mutta se voi antaa ajateltavaa. Tässä on lisäksi yleinen virhe, minkä lukija helposti tekee. Hän lähtee käyttämään tekstiä aseena toisia vastaan eikä muista katsoa ensin peiliin. Me kaikki olemme toimineet väärin tavalla tai toisella kertana tai useana. Vasta kun selvitämme itsellemme, miten meidän tulisi toimia, voimme alkaa keskustelemaan siitä, miten muut ovat toimineet väärin ja mitä asian eteen voisi tehdä. (-> sovittelu)

”Tämä on oikeistolaista/vasemmistolaista propagandaa.”

Ei. Tämä ei ole oikeistolaista eikä vasemmistolaista propagandaa.Tämä voidaan mieltää jonkinlaisena propagandana, kuten kaikki mielipidekirjoittelu, vaikka pyrinkin siihen, että ihmiset kyseenalaistaisivat niin omat vanhat ajatuksensa kuin tämän kirjoituksenkin. Sekä oikeistolaisuus että vasemmistolaisuus ovat ideologioita, joita neuvon välttämään. Aina pitää olla valmis jättämään omat toiveensa ja asenteensa pois, jos parempia toimintatapoja ilmenee.

Vasemmistolaisuuden ongelmana on usein se, että he ajattelevat, että ”näin pitää tehdä”. Että ei ole muita vaihtoehtoja tai katsantokantoja. Siten esim. inhimillisyys näyttäytyy hyvin kapeana näkökantana siihen, miten erilaisiin tilanteisiin pitää suhtautua eikä muita vaihtoehtoja nähdä tai haluta nähdä.

Oikeistolaisuudessa arvoina ovat usein raha tai vanhat menettelytavat. Pahinta on kun ihmiset haluavat muutosta ja tukeutuvat silloin vanhoihin ideologioihin, vieläpä ideologioihin, jotka ovat osoittaneet jo toimimattomuutensa. Usein ongelmana on, ettei tiedetä parempiakaan menettelytapoja. Nykyinen tilanne ei toimi ja se pyritään muuttamaan tukeutumalla menettelytapohin, jotka eivät toimi, mutta jotka tunnetaan.

Nämä ääripäät tuottavat väkivaltaa, kuten historia meille opettaa. Niiden sijaan pitäisi pyrkiä kyseenalaistamaan vanhat toimintatavat ja löytää uusia, viedä asiaa eteenpäin eikä toistaa historian virheitä uudelleen.

”Sanot, että tämä kirjoitus täytyy kyseenalaistaa. Sanotko siis, ettei tämä ole totta? Miksi kirjoittaa valhetta?”

Kyllä, tämäkin kirjoitus tulee kyseenalaistaa. Tämä ei ole matemaattinen totuus. Jokainen ajatus ja väite, jonka teen tulisi kyseenalaistaa erikseen ja antaa niiden itsensä näyttää ovatko ne totta vai eivät, vievätkö ne lähemmäs parasta mahdollista toimintatapaa vai eivät. Ja kun parempia toimintatapoja ilmenee, tulisi ne ottaa käyttöön. Siten sekä totuus että valhe ovat hyvin suhteellisia käsitteitä, joita voidaan tarkastella lähinnä retrospektiivisesti paremmista toimintatavoista käsin. Vanhasta totuudesta muotoutuu usein vanha valhe.

”Noh, on tossa ehkä jotain perääkin, mutta siellä oli pari sellaista asiaa, joita en hyväksy. Tällä kirjoituksella ei ole mitään arvoa sen takia.”

Tärkeintä on kyseenalaistaa. Niin omat kuin minunkin ajatukseni. Jos jotkin ajatukset eivät läpäise seulaa, jätä ne pois. Jos jotkin läpäisevät, pidä ne. Ei ole syytä teilata koko kirjoitusta sen takia, ettei ole kaikissa asioissa samaa mieltä.

”Ihmisrodut ovat erilaisia. Siksi tämä on oikeutettua.”

Kuten kirjoitin, rotu-sanaa ei pitäisi käyttää, koska sen määre on ainakin suomen kielessä toinen. Siten ei voida puhua ihmisroduista. Ihmispopulaatio lienee neutraalein sanamuoto. Toisaalta ihmisryhmien eroavaisuudet ovat tähdellisiä vain silloin, kun ne törmäävät toisiinsa jonkun reviirillä. Jos niitä periaatteita, joita olen tässä esittänyt noudatetaan ja huolehditaan ihmisten suojelusta, ei ole tarvetta keskustella ihmispopulaatioiden eroavaisuuksista kuin korkeintaan akateemisella tasolla.

Jälkikirjoitus

Tämän siis kirjoitin selventääkseni ajatuksiani ja antaakseni ajateltavaa muille. Kiitän sinua, jos olet jaksanut lukea tähän saakka.

Jätin kirjoittamatta monia asioita ja moni asia joka tuli mainittua sai vain maininnan, vaikka olisi ansainnut enemmän. En kirjoittanut kuolemasta, vaikka lisäsinkin sen monta kertaa listalle. Enkä kirjoittanut sukupuolista,seksuaalisuudesta, niiden vaikutuksesta ja biologisista rooleista. Jätin myös koko luonnon biologisen monimuotoisuuden tämän ulkopuolelle, koska kyse on ihmisten rauhasta. Vaikka onkin hyvä ymmärtää biologinen monimuotoisuus ja etsiä vastauksia niin evoluutiosta kuin ekologiastakin, niin ehkä se menee hiukan tämän kirjoituksen fokuksen ulkopuolelle. Samoin jätin kirjoittamatta ruuantuotannosta ja vedestä, vaikka ne ovatkin ihmisille niin tähdellisiä, että niistä jopa soditaan – katoin sen lähinnä sillä periaatteella, että lisääntyminen pitää suhteuttaa reviirin tuottoon.

Eräs iso asia, jonka jätin käsittelemättä on liikakansoitus. Ihmisiä on luonnon kantokykyyn nähden liikaa tai ihmiset kuluttavat luonnon kantokykyyn nähden liikaa. Ihmisyhteisöt ovat liian suuria, jotta ne olisivat toimivia. Mikä on sopiva määrä? Riippuu täysin noista kysymyksistä.

Jätin kirjoittamatta laajemmin taloudesta ja pankkitoiminnasta, koska en koe tuntevani sitä kovinkaan hyvin. Se olisi varmasti ansainnut olla mukana tässä kirjoituksessa. Tosin sitä koskevia periaatteita ja näkemyksiä esittelin kohdassa Ryöstösaalis ja kampeaminen, vaikkakaan en kovin laveasti.

Toivon, että jos pidit kirjoituksestani tai se sai sinut ajattelemaan, tallentaisit sen ja jakaisit sen ystäviesi kanssa.

En pidätä tähän sen kummemmin oikeuksia, mutta toivon, että alkuperäistä tekstiä kunnioitetaan eikä minun kirjoittamakseni väitetä muuta kuin, mitä todella olen kirjoittanut. Muusta en kanna vastuuta.