Yhteismaan ongelma on jo pitkään ollut tuttu monille. Silti sitä ei huomioida, kun puhutaan yhteiskunnasta. Joku ehkä ajattelee, ettei yhteismaan ongelma koske yhteiskuntaa, mutta ongelma suorastaan korostuu, kun yhteismaan tilanne skaalautuu yhteiskuntaan.
Yhteismaan ongelmassa resurssit ovat yhteisessä käytössä. Tästä seuraa se, ettei kukaaan huolehdi yhteismaasta ja jokainen pyrkii saamaan siitä mahdollisimman suuren hyödyn irti itselleen.
Tällaiseen tilanteeseen voidaan joutua monesta syystä, tässä tarkastelen asiaa äitilauman eli sen kansan näkökulmasta, jolle maat ovat perinteisesti kuuluneet.
Yhteismaan ongelma äitilauman alueella syntyy, kun alueelle muuttaa paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät mukaudu (siis käytännössä tule osaksi) äitilaumaan vaan pidättäytyvät vanhassa laumassaan. Tämä luo kilpailutilanteen, jossa eri laumat kilpailevat samasta reviiristä ja saman reviirin resursseista.
Tällaisessa tilanteessa äitilauma on se, joka huolehtii yhteiskunnasta ja pyrkii käyttäytymään yhteisesti sovittujen sääntöjen puitteissa. Näin ainakin aluksi. Uudet tulijat puolestaan pyrkivät saamaan kaiken irtiotettavan hyödyn yhteiskunnasta, jota he pitävät yhteismaana eivätkä koe itseään useinkaan suorastaan velvoitetuiksi noudattamaan muiden asettamia sääntöjä, varsinkin jos ne ovat ristiriidassa hänen oman laumansa sääntöjen kanssa. Tulijat tietenkin käyttävät kaikkia käytössä olevia ja tilanteeseen sopivia keinoja päämääränsä päästäkseen.
Äärimmäisyyksiin viedyssä tilanteessa myös äitilauman jäsenet alkavat pitää maataan yhteismaana. Tässä tilanteessa yhteiskunnan kudos on repeytynyt pahasti. Äitilauman jäsenetkin kokevat, ettei yhteiskunta ole enää heidän käsissään – silloin heille tulee olo, että siitä täytyy vain saada kaikki mahdollinen hyöty irti.
Epäilen, että yhteismaan käyttäjillä on jopa olo, että aika on rajallinen. He tietävät, että yhteismaa ei tule kestämään loputtomiin. Kun yhteismaan käyttäjät pyrkivät saamaan alueesta maksimaalisen hyödyn mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea ennen kuin muut ehtivät apajille, yhteismaan resurssit kuluvat nopeasti loppuun.
Tällä hetkellä useimmissa länsimaissa ei ole vielä kirstunpohja näkyvissä, mutta jakajia ilmestyy koko ajan lisää. Tilanne on kärjistynyt hallitsemattomaksi maahanmuutoksi, jota ajaa halu olla hyvä (joka muuttuu kädettömyydeksi vaaran edessä) ja lähes pohjattomaksi koettu kirstu. Monet tulijat päättävät tarttua tilaisuuteensa ja pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon irti tällaisesta maasta ja yhteiskunnasta, kun se vielä on mahdollista. Siis ennen kuin yhteiskunta romahtaa mahdottomuuteensa.
Maa ja yhteiskunta voivat tuottaa paljon, jos niitä hoidetaan oikein. Jotta niitä hoidettaisiin oikein, ne eivät voi ajautua yhteismaiksi. Yhteiskunta ei ajaudu yhteismaaksi, jos sen jäsenet tuntevat kuuluvansa yhteen eli jos yhteiskunnassa on vahva koheesio. Maahanmuuttajien täytyy siis mukautua tämänkin takia äitilaumaan.
Tässä jutussa olen kirjoittanut muiden säännöistä ja reviiritaisteluista:
Olen kirjoittanut äitilaumasta ja laumaan liittymisestä alkuperäisessä Ihmisten rauha -kirjoituksessani.
Ihmisten rauha 