Yhteiskunnasta yhteismaaksi

Yhteismaan ongelma on jo pitkään ollut tuttu monille. Silti sitä ei huomioida, kun puhutaan yhteiskunnasta. Joku ehkä ajattelee, ettei yhteismaan ongelma koske yhteiskuntaa, mutta ongelma suorastaan korostuu, kun yhteismaan tilanne skaalautuu yhteiskuntaan.

  Yhteismaan ongelmassa resurssit ovat yhteisessä käytössä. Tästä seuraa se, ettei kukaaan huolehdi yhteismaasta ja jokainen pyrkii saamaan siitä mahdollisimman suuren hyödyn irti itselleen.

  Tällaiseen tilanteeseen voidaan joutua monesta syystä, tässä tarkastelen asiaa äitilauman eli sen kansan näkökulmasta, jolle maat ovat perinteisesti kuuluneet.

  Yhteismaan ongelma äitilauman alueella syntyy, kun alueelle muuttaa paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät mukaudu (siis käytännössä tule osaksi) äitilaumaan vaan pidättäytyvät vanhassa laumassaan. Tämä luo kilpailutilanteen, jossa eri laumat kilpailevat samasta reviiristä ja saman reviirin resursseista.

  Tällaisessa tilanteessa äitilauma on se, joka huolehtii yhteiskunnasta ja pyrkii käyttäytymään yhteisesti sovittujen sääntöjen puitteissa. Näin ainakin aluksi. Uudet tulijat puolestaan pyrkivät saamaan kaiken irtiotettavan hyödyn yhteiskunnasta, jota he pitävät yhteismaana eivätkä koe itseään useinkaan suorastaan velvoitetuiksi noudattamaan muiden asettamia sääntöjä, varsinkin jos ne ovat ristiriidassa hänen oman laumansa sääntöjen kanssa. Tulijat tietenkin käyttävät kaikkia käytössä olevia ja tilanteeseen sopivia keinoja päämääränsä päästäkseen.

  Äärimmäisyyksiin viedyssä tilanteessa myös äitilauman jäsenet alkavat pitää maataan yhteismaana. Tässä tilanteessa yhteiskunnan kudos on repeytynyt pahasti. Äitilauman jäsenetkin kokevat, ettei yhteiskunta ole enää heidän käsissään – silloin heille tulee olo, että siitä täytyy vain saada kaikki mahdollinen hyöty irti.

  Epäilen, että yhteismaan käyttäjillä on jopa olo, että aika on rajallinen. He tietävät, että yhteismaa ei tule kestämään loputtomiin. Kun yhteismaan käyttäjät pyrkivät saamaan alueesta maksimaalisen hyödyn mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea ennen kuin muut ehtivät apajille, yhteismaan resurssit kuluvat nopeasti loppuun.

  Tällä hetkellä useimmissa länsimaissa ei ole vielä kirstunpohja näkyvissä, mutta jakajia ilmestyy koko ajan lisää. Tilanne on kärjistynyt hallitsemattomaksi maahanmuutoksi, jota ajaa halu olla hyvä (joka muuttuu kädettömyydeksi vaaran edessä) ja lähes pohjattomaksi koettu kirstu. Monet tulijat päättävät tarttua tilaisuuteensa ja pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon irti tällaisesta maasta ja yhteiskunnasta, kun se vielä on mahdollista. Siis ennen kuin yhteiskunta romahtaa mahdottomuuteensa.

  Maa ja yhteiskunta voivat tuottaa paljon, jos niitä hoidetaan oikein. Jotta niitä hoidettaisiin oikein, ne eivät voi ajautua yhteismaiksi. Yhteiskunta ei ajaudu yhteismaaksi, jos sen jäsenet tuntevat kuuluvansa yhteen eli jos yhteiskunnassa on vahva koheesio. Maahanmuuttajien täytyy siis mukautua tämänkin takia äitilaumaan.

Tässä jutussa olen kirjoittanut muiden säännöistä ja reviiritaisteluista:

Jengisodista, muiden säännöistä ja reviiritaisteluista

Olen kirjoittanut äitilaumasta ja laumaan liittymisestä alkuperäisessä Ihmisten rauha -kirjoituksessani.

Ihmisten rauha

Vieraat johtajat vaarantavat lauman

Maailma on taas kerran ajautunut tilanteeseen, jossa hyviä neuvoja kaivataan. Moni on antamassa hyviä neuvojaan, mutta hyvätkään neuvot eivät ole hyviä kaikkien kannalta. Kenen hyvää lauman ja erityisesti sen johtajien pitäisi edistää?

Pienikin ryhmä kykenee kankeamalla, siis käyttämällä systeemiä hyväkseen, saamaan huomattavan paljon valtaa. Heistä voi tulla johtajia. Tällainen johtaja saattaa hyvinkin olla erinomainen johtaja. Hänellä ei kenties ole tavanomaisia kulttuurillisia estoja, joita lauman jäsenillä saattaa olla. Hän on hyvä, kun kyse on bisneksestä. Turha hellämielisyys ei haittaa päätöksentekoa.

Asia muuttuu ratkaisevasti, kun tullaan tilanteeseen, jossa vieraan johtajan oman lauman etu on ristiriidassa hänen johtamansa lauman etuun nähden. Tällaisissa tilanteissa käy pahimmillaan niin, että vieras johtaja alkaa käyttää johtamansa lauman resursseja ja voimaa oman laumansa etua ajaakseen.

Ihminen kuitenkin on territoriaalinen laumaeläin – valintapaikan tullessa ihminen valitsee oman laumansa. Olen kirjoittanut laumaan liittymisestä eli käytännössä lauman vaihtamisesta Ihmisten rauha -kirjoituksessa. Lauman vaihtaminen on mahdollista, mutta hyvin vaikeaa silloin, kun vahvat rajat erottavat ihmisryhmät toisistaan.

Vieras johtaja on kääntänyt selkänsä johtamalleen laumalle silloin, kun hänen toimensa ovat suoraan ristiriidassa lauman pitkän aikavälin hyvinvoinnin kanssa. Hänen toimensa menevät suorastaan korruption puolelle, kun hän alkaa järjestelemään asioita niin, että hänen oma laumansa hyötyy siitä.

Vaikka kirjoitin ”oma laumansa” se täytyy tässä ymmärtää laajemmin. Kyse ei välttämättä ole vain juuri hänen omasta laumastaan vaan se saattaa olla myös muista laumoista, voisiko sanoa sukulaislaumoista, joihin vieras johtaja kokee enemmän yhteenkuuluvuutta kuin johtamaansa laumaan.

Vieras johtaja saattaa olla jopa uhka johtamansa lauman olemassaololle, jos siirtää huomattavia määriä resursseja ja valtaa lauman ulkopuolelle tai tekee lauman reviiristä yhteismaan. Tällaisissa tilanteissa vieras johtaja -ongelma vain moninkertaistuu. Ei ole minkään lauman etu, että sitä johtavat vieraat johtajat. Ei vaikka se jonkin aikaa tuntuisikin ihan hyvältä ajatukselta. Aina tulee tilanteita, joissa vieras johtaja joutuu punnitsemaan sydäntään.

Olen kirjoittanut eräässä blogikirjoituksessani myös ”kureista” monikulttuurisessa ympäristössä. Mielestäni olisi hyvä, jos lauma hallitsisi itseään. Silloin he saisivat monissa asioissa päättää itse, miten toimivat. Tietenkin rajapinnoilla on hyvä olla yhteiset säännöt. Tällaiset kurit huolehtisivat myös esim. koulutuksesta ja sosiaalihuollosta, jolloin ei synny tilannetta, jossa yksi lauma käytännössä elättää toista. Tähän ajatukseen kuuluu olennaisena myös se, mille laumalle maa-alueet kuuluvat.

Tässä linkki alkuperäiseen Ihmisten rauha -kirjoitukseen: https://ihmistenrauha.wordpress.com/2017/10/

Vahvat rajat blogikirjoitus: https://wordpress.com/post/ihmistenrauha.wordpress.com/38

Kurit monikulttuurisessa yhteiskunnassa blogikirjoitus: https://wordpress.com/post/ihmistenrauha.wordpress.com/38

Syrjintä keinona suojella

Kaikki yhteiskunnat syrjivät. Jopa idealistit, jotka väittävät, että syrjintä on pahasta, muokkaavat syrjintähierarkioita ja turvallisia tiloja – eli hekin syrjivät. Tästä herää kysymys: Onko syrjintä jotain sisäsyntyistä ihmisillä? Vai käytännön sanelema pakko?

  Luultavasti molempia.

  Ihmiset haluavat hyvää omalle laumallleen ja syrjivät sen takia. Toisaalta syrjimistä esiintyy myös silloin, kun jotain ihmisryhmää täytyy suojella muilta.

  Joku ehkä sanoisi, etteivät turvalliset tilat ole syrjimistä. Se on silkkaa selittelyä sillä, jotta sellaiset tilat voitaisiin luoda, täytyy määrittää, ketä varten tila on ja ketkä eivät saa sinne tulla. Silloin ihmisiä luokitellaan eri ominaisuuksien varjolla, mikä on melko lailla syrjinnän määritelmä.

  Nämä turvallisten tilojen luojat ovat kuitenkin oikeilla jäljillä. Me kaikki tarvitsemme turvallisia tiloja, joissa muita syrjitään. Me tarvitsemme sitä itsemme ja omaisuutemme suojelemiseksi.

  Voidaan huomioida, että omistaminen onkin yksi syrjimisen muoto. Se on tarpeellinen syrjimisen muoto. Omistamisessa kohde varataan omistajansa yksinomaiseen käyttöön. Omistaja tarvitsee omistuksensa itseään varten. Se tyydyttää hänen tarpeitaan ja antaa uskoa tulevaisuuteen. Omistukset voivat siirtyä omistajalta hänen perheelleen tai valitsemalleen taholle. Sillä tavoin tarpeet ja usko tulevaisuuteen kiertävät.

  Ja koska ihminen on laumaeläin, hän haluaa, että hyvä kiertää hänen omalle laumalleen.

  Samoin kuin ihminen tarvitsee kotinsa, tarvitsee lauma reviirinsä – heille turvallisen tilan. Tilan, jonka tuotolla he voivat elää. Tilan, jossa ajatellaan ensisijaisesti heidän etuaan ja tarpeitaan. Tilan, jossa he saavat päättää omista asioistaan.

  Laumassa on sisäisiä ryhmiä, jotka saattavat tarvita vastaavia tiloja.

  Ihan niin kuin turvallisten tilojen luojat käytännössä sanovat: syrjintä on keino suojella ihmisiä ja ihmisryhmiä ulkoiselta vaaralta.

  Mutta toisin kuin turvallisten tilojen luojat yleensä sanovat: kaikki tarvitsevat syrjintää turvatakseen itsensä ja olemassaolonsa ja laumansa tai ryhmänsä jatkuvuuden.

  Syrjintä on siis työkalu. Kuten useimpia työkaluja syrjintää voidaan käyttää oikein ja väärin. Syrjinnän tulee aina tapahtua oikeudenhaltijan hyväksi. Syrjintä ei voi tapahtua niiden eduksi, jotka haluavat viedä oikeudenhaltijalta hänen oikeutensa. Sellainen toiminta on sotaa oikeudenhaltijaa kohtaan.

  Olen kirjoittanut laumaan liittymisestä ja yhteistyön tarpeellisuudesta Ihmisten rauha -kirjoituksessani, joka löytyy blogin valikosta ja vahvoista rajoista, jotka vaikeuttavat laumaan liittymistä, erillisessä blogikirjoituksessa.

Muiden kunnioittaminen ei ole helppoa

Ihminen ajattelee asiat yleensä itsensä ja oman ryhmänsä kautta. Hänen on vaikeaa ymmärtää, mitä toiset ajattelevat ja tahtovat. Tämän takia ihmiset eivät useinkaan riittävästi ota huomioon toisten tunteita ja tarpeita – vaikka he ihan hyvin voisivat, jos viitsisivät nähdä vaivaa. Muiden kunnioittaminen ei ole helppoa, kun omat hetkelliset tarpeet ja oman ryhmän tavat menevät sen edelle.

  Näinä aikoina sodat, ideologiat, maahanmuutto ja media tuovat ihmiset ja kulttuurit kosketuksiin ja konfliktiin keskenään. Sitä tärkeämpää on tunnistaa toiset ja kunnioittaa heitä.

  Toisten loukkaaminen on paljon helpompaa kuin kunnioittaminen. Ihmiset ajattelevat tavallisesti, että heidän tapansa toimia on se oikea ja muiden väärä. Ihmiset ajattelevat, että heidän sääntönsä ovat oikein ja kunnolliset eikä heidän tarvitse noudattaa muiden sääntöjä. Tällöin syntyy usein rikollisuutta ja konflikteja.

  Mitä muiden kunnioittaminen sitten on käytännössä? Lyhyesti se on sitä, ettei aiheuta muille vahinkoa. Hiukan pidemmälti se on sitä, että on tietoinen itsestään suhteessa muihin, ymmärtää toiseuden merkityksen ja pyrkii välttämään vahingon aiheuttamista näille toisille.

  Viime vuosina on puhuttu paljon toiseuttamisesta ja sen vahingollisuudesta. Olen eri mieltä. Toiseuden kunnioittaminen on ihmisen kunnioittamista sellaisena kuin hän on ilman hyssyttelyä, paapomista ja tasapäistämistä. Voidakseen kunnioittaa toista toinen tulee nähdä. Häntä ei voi piilottaa laajoihin kategorioihin tai antaa hänen ottaa itselleen valheellisen ja varastetun identiteetin. Pahimmillaan identiteettivarkaus voi johtaa siihen, että jotain ihmisryhmää ei kyetä enää määrittelemään. Ihmisryhmä, jota ei kyetä määrittelemään, on ihmisryhmä, jolla ei voi olla oikeuksia. Silloin valheelliset varastetun identiteetin omaavat henkilöt haluavat, että tuo ihmisryhmä voidaan määrittää vain niin, että heidät luetaan mukaan, että ihmisryhmän määreet tehdään niin laajaksi, ettei ketään voida käytännössä sulkea ulkopuolelle. Silti näillä henkilöillä on toisissa yhteyksissä aivan erilainen identiteetti ja sen identiteetin tunnusmerkit.

  Miksi sitten identiteettivarkaus on kannattavaa? Koska moni maahanmuuttaja pyrkii ”vallan ja varallisuuden uudelleenjakamiseen” kuten eräs jo politiikasta luopunut maahanmuuttaja asian ilmaisi. Tällainen mukautumaton maahanmuuttaja haluaa siis ottaa, ei mukautua yhdeksi kantaväestöstä eikä rakentaa yhdessä heidän kanssaan uutta kotimaataan (niin kuin se kaiken rauhan mukaan pitäisi olla). Tällainen maahanmuuttaja käy sotaa kantaväestöä vastaan.

  Kunnioittaako tällainen maahanmuuttaja niitä ihmisiä, joiden pariin hän on valinnut muuttaa? Ei.

  Miksi ei? Koska hän ajattelee asioita vain itsensä ja kaltaistensa kautta. Hän toiseuttaa, mutta unohtaa oman vastuunsa ja muiden kunnioituksen. Vastuuta hän voi ottaa ja kunnioituksen hän voi opetella, jos niin tahtoo.

  Käytännössä toisten kunnioittaminen tarkoittaa, ettei aiheuta heille vahinkoa eikä tuhoa heitä. Ihmisen täytyy ymmärtää, että myös muut ihmiset ja ihmisryhmät tahtovat olla olemassa ja että he tarvitsevat tiettyjä asioita ollakseen olemassa. He tarvitsevat kiistämättömän oikeuden olla olemassa. He tarvitsevat reviirin ja reviirin tuoton. Omalla reviirillään ihmisryhmän tulee saada hallita itseään.

  Toisen kunnioittaminen lähtee vahingon välttämisestä. Ihmisryhmän toiseutta ei saa tuhota. Se tarkoittaa myös toisten seksuaalista kunnioittamista. Yhdenkään ihmisen hetkelliset himot eivät voi mennä kokonaisen ihmisryhmän olemassaolon edelle. Moraali ei ole koskaan pohjannut itsekkyydelle vaan suuremmalle hyvälle. Voiko olla suurempaa pahaa ihmisryhmää vastaan kuin tuhota se?

  Olen kirjoittanut mm. muiden säännöistä, sodasta, ryhmään liittymisestä ja ihmisen kyvyttömyydestä ymmärtää toisenlaisia ihmisiä muissa kirjoituksissani.

Aseeton armeija

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Sotaa voidaan käydä monella tavalla. Uudet tavat ovat parhaita, koska niihin ei osata suhtautua eikä niitä vastaan osata puolustautua. Mikä tahansa on sotaa, jossa alkutilanteesta lopputilanteeseen valtaa ja resursseja on siirtynyt merkittävästi yhdeltä laumalta toiselle laumalle.

Uusia tapoja käydä sotaa keksitään koko ajan ja monet vanhat muistetaan, kun tarve niille ilmaantuu. Viime vuosikymmeninä on käyty sotaa aseettomilla armeijoilla. Kun aseettomat armeijat saapuvat paikalla, ihmisiä kuolee, yhteiskunta joutuu käyttämään valtavia summia tilanteen hallinnassa pitämiseen ja valtaa ja resursseja siirtyy tulijoille. Pidemmän aikavälin tavoite voi olla maan väestörakenteen muuttaminen.

Kaikki selkeitä sodan merkkejä. Kansainväliset sopimukset takaavat, ettei lauma kykene puolustautumaan, jos armeijalla ei ole aseita. Aseeton armeija voi vain kävellä rajan yli.

Siksi kansainväliset sopimukset ovat osa ongelmaa. Olen jatkuvasti kannustanut kansainväliseen sopimiseen. Kannustan nytkin. Kuitenkin sopimusten periaatteiden tulisi olla sellaisia, ettei niitä noudattavien valtioiden/laumojen oma turvallisuus vaarannu. Kaikkien poikkeuksien pitäisi olla mahdollisimman lyhytaikaisia ja paikallisia.

Tästä saa nyt käsityksen, että jokin tietty taho järjestelisi aseettomat armeijat. Vastausta voi olla kyllä tai ei. Kumpikin tapa hyödyttää jota kuta. Olosuhteet voivat olla otolliset aseettomien armeijojen synnylle. Sisällissodat ja pakolaisuus ovat kuin luonnonvoima, joka päästetään irti. Kun näin tapahtuu, jotkin tahot saattavat katsoa hyötyvänsä tilanteesta ja manipuloivat sitä edelleen.

Toisaalta, kun ”hyvä idea” on keksitty, miksei sitä toteutettaisi uudelleen. Ja uudelleen.

Ihmisten rauhan kannalta tässä on ongelmana erityisesti äitilauman oikeudet. Heidän olemassaolonsa ja reviirinsä tulee olla turvattuja. Heidän ei pidä kansainvälisessä painostuksessa joutua tekemään asioita, jotka vaarantavat ne.

Lisäksi täytyy huomioida, onko pakolaisiksi lähtevien kotimaiden tilanne korjattavissa. Onko se ulkopuolisten omaneduntavoittelun kiistakapula? Onko etniset riidat sellaisia, että valtion hajottaminen ja useampi valtio voisi korjata tilanteen? Onko uskonnolla korostunut asema, joka vaikeuttaa yhteiskuntarauhan aikaansaamista ja dominoi niitäkin, jotka eivät usko, kuten uskonto määrittää? Näihin kaikkiin tilanteisiin pitäisi puuttua.

Usein vain omaneduntavoittelu menee kaiken muun edelle. Etnisiä riitoja ei tahdota ratkaista, koska rajoja ei tahdota muuttaa eikä väestönsiirtoja tehdä – ne kuitenkin tavallisesti takaavat rauhan. Pitäisi olla realistisia eikä odottaa, että pitkään tapelleet ryhmät tai laumat jotenkin yhtäkkiä olisivatkin ylimpiä ystävyksiä. Heistä voi sellaisia tulla, jos rajat ovat selkeät eikä huomattavia eturistiriitoja ole.

Uskontoa yleensä käytetään oman vallanhalun välineenä. Ihmiset uskovat, että kyse on todella uskonnosta, kun kyse on oikeasti vallasta ja resursseista. Tavallisesti omasta edusta muiden kustannuksella.

Epävakaa, monikulttuurellinen ja ristiriitojen riivaama valtio ajautuu usein autoritääriseen valtaan. Siinä jokin ryhmä ottaa vallan itselleen taatakseen omat etunsa koko valtion alueella. On heidänkin etunsa, että toisinajattelijat lähtevät. Se sementoi heidän valtansa ja saattaa vihollisiksi kokemansa valtiot epätasapainoon. Aseettoman armeijan mukana kulkee moni, joka on valmis työstämään ideologiaa ja tarttumaan aseisiin. Se on täydellinen häive.

Vapaus, veljeys, tasa-arvo

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat Ranskan vallankumouksen arvot ja edelleen Ranskan motto. Niitä on toisteltu historian sivu, mutta monikaan ei pysähdy ajattelemaan niiden sisältöä. Jokaisessa uudessa tilanteessa niille annetaan uusi merkitys, jonka puolesta taistellaan. Sellaisinaan ne ovat tyhjiä arvoa. Tyhjienkin arvojen takia ihmiset ovat valmiita tappamaan, kunhan heillä on suuri usko siihen, että arvo ei ole tyhjä. Heitä tietenkin voidaan käyttää hyväksi kerta toisensa jälkeen.

Vapaus

Vapautta ei ole. Se on pelkkä poliittinen iskulause. Kaikki taistelevat vapauden puolesta. Miten voi olla, että kaksi eri joukkoa taistelee toisiaan vastaan ja saman arvon puolesta? Koska he näkevät sen vain omalta kannaltaan, omien tarkoitusperiensä kautta.

Vapautta ei ole. On vain vuorovaikutussuhteita, riippuvuussuhteita ja annettuja oikeuksia.

Olisi tärkeä jättää tyhjät arvot pois ja keskittyä pohtimaan, miten toiminnat vaikuttavat toisiin ja minkälaisia oikeuksia kukin osapuoli tarvitsee ollakseen olemassa.

Veljeys

Tämä on mielenkiintoisen näistä kolmesta arvosta. Mitä tällä tarkoitetaan? Keiden veljeyttä? Oman lauman sisäistä veljeyttä vai kaikkien ihmisten veljeyttä kaikkialla sukupuolesta riippumatta?

Tässäkin arvon sisältö jää lähinnä tilannekohtaisesti arvioitavaksi. Sodassa veljeys on yleensä vain samalla puolella taistelevilla.

Sinällään pidän lauman miesten veljeyttä tärkeänä, mutta kun siitä tehdään tyhjä arvo, se ennemmin menettää arvonsa kuin ohjaa käyttäytymistä positiiviseen suuntaan.

Tasa-arvo

Tasa-arvokin on poliittinen iskulause. Me olemme täällä yhdessä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia, jotka toimivat parhaiten yhdessä. Pitäisi puhua ennemmin rooleista kuin tasa-arvosta. Meillä jokaisella tulee olla arvostettu rooli yhteisössämme – ja meidän pitää oppia antamaan tilaa muille ja heidän rooleilleen. Kyllä, toimitusjohtaja voisi tietenkin tehdä useimmat työt itsekin, mutta se ei olisi kovin tehokasta yrityksen johtamista. On parempi palkata ihmisiä, jotka tekevät osan töistä ja luottaa heihin ja kunnioittaa heidän työpanostaan.

Samoin se on ihmisyhteisöissä. Me tarvitsemme toisiamme. Meidän tulisi kunnioittaa toisiamme ja roolejamme yhteisössä. Meidän tulisi antaa tilaa kaikille tehdä roolinsa eikä astua heidän varpailleen ja tyrkätä heitä syrjään heidän roolistaan.

Tasa-arvokeskustelu on edennyt siihen, että keskustellaan, onko tasa-arvoa mahdollisuuksien tasa-arvo vai lopputuleman tasa-arvo. Koskaan ei tule olemaan kumpaakaan. Niitä käytetään vain omien poliittisten päämäärien edestämiseen. Koskaan ei päästä tilanteeseen, jossa kaikki lähtisivät samalta viivalta tai tulisivat samaan aikaan maaliin. Se on ihmiskirjon kauneus. Siksi me autamme toisiamme ja annamme tilaa olla.

Pidän tasa-arvokeskustelua osasyynä ihmisten eksymiseen omassa elämässään. He eivät tiedä, mitä heidän pitäisi olla ja mitä tehdä. Kun heillä on selkeä rooli, he eivät ole niin eksyksissä. Heillä on polku eikä heidän tarvitse raivata sitä itse. Oman polun kulkeminen ja sen raivaaminen kuulostaa hienolta – ja se on hienoa, kun siihen kykenee – mutta monelle se ei ole oikea reitti.

Nähdäkseni tasa-arvokeskustelu syntyi aikanaan siitä, että roolit olivat kovin kapeat eivätkä ne sopineet kaikille. Silti perinteisissä sukupuolirooleissa on paljon hyvää ja ne sopivat monille. Kyse on ehkä ennemminkin roolien vähyydestä kuin tarpeesta tuhota ne.

Ihmisyhteisön roolien tulisi pyrkiä ylläpitämään yhteisöä, joten kaikki ideologiat, jotka eivät pyri tähän, ovat haitallisia yhteisölle.

Eikä niiden roolien pitäisi tulla päihdeporukoista tai viihteestäkään.

Demokratia ja totalitarismi

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Sovinto vai käskyt?

Me länsimaissa olemme tottuneet elämään demokratiassa ja jopa ottamaan sen itsestäänselvyytenä. Monille se on paras ja ainoa tapa hallita valtakuntaa. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut ja tälläkin hetkellä autoritäärisiä valtioita syntyy lisää.

Siihen on olemassa syynsä. Kyse on ihmisyhteisöissä aina lopulta olemassaolosta. Olemassaolon kannalta tärkeää on omistajuus, joka takaa resurssit olemassaololle. Pelko olemassaolon ja omistajuuden päättymisestä ovat huomattavia voimia ihmisyhteisöjen toiminnan taustalla.

Demokratia toimii hyvin silloin, kuin toimii, koska se osallistaa ihmiset päättämään asioista yhdessä. Toisaalta demokratia voi olla altis ulkopuoliselle vaikuttamiselle. Totalitaristinen yhteiskunta taas on kuin vikasietotila, jossa pyritään vain ylläpitämään yhteiskunta ja sen perustoiminnot – ja ehkä toteuttamaan valtaapitävien henkilökohtaisia pyrkimyksiä. Kansa jää vähemmälle huomiolle.

Demokratian toimintahäiriöt

Demokratia toimii vain yhteisöissä, joissa on huomattava yhteenkuuluvuuden tunne ja kohtuulliset luokkaerot. Toisin sanoen köyhiä ei saa olla paljon eivätkä he saa olla pahan puutteen alaisia.

Yhteisöissä, joissa näin ei ole, yhteisön sisäinen sosiaalinen kiipeäminen voi osoittautua ongelmaksi. Köyhät voivat haluta vallankumousta. Toisaalta, jos yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ei ole, eri ryhmät tappelevat omistusoikeudesta ja vallasta. Molemmat tilanteet ovat hyvin herkkiä totalitarismille. Lakien täytyy olla sellaisia, että valta pysyy ja kaikki noudattavat sääntöjä – jos valta on kansalla yhteisesti, he luultavammin myös noudattavat sääntöjä omasta tahdostaan.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa ”muiden säännöt” -ilmiö aiheuttaa ongelmia. Siinä jokin ryhmä, joka ei koe olevansa vallassa, ei noudata muiden tekemiä lakeja. Aina on me ja nuo muut. On myös meidän säännöt ja noiden muiden säännöt. Tämä taas aiheuttaa kahnauksia ryhmien välille ja uskottavuusongelmia demokratialle.

On olemassa totalitaristisia yhteiskuntia, jotka ovat suhteellisen yhtenäisiä väestöltään ja vain harvat ovat rikkaita. Tällaisissa yhteiskunnissa kauna rikkaita kohtaan purkautuu ennemmin tai myöhemmin. Siksi rikkailla on hyvä syy manipuloida väestöä esimerkiksi lehdistön ja sosiaalisen median kautta ja asettaa omat edustajansa päättämään maan asioista.

On sellaisiakin yhteiskuntia, joissa tuo edellämainittu pitää paikkansa, mutta jossa pyritään puolustautumaan ulkoista uhkaa vastaan. Ulkoinen uhka on yleensä uhka kansan olemassaololle tai omistajuudelle. Tavallisesti se on jokin toinen valtio, joka pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa tai jokin järjestö, joka vaatii valtiolta myönnytyksiä tai terrorisoi sitä. Näissä yhteiskunnissa totalitarismi syntyy tarpeesta torjua ulkopuolinen vaikuttaminen ja pitää yhteiskunta koossa.

Laastaria demokratialle

Demokratiaa voi puolustaa pitämällä huolta, ettei kansan kudos pääse repeämään. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu ei saa kasvaa sietämättömäksi. Kansan tulee tuntea kuuluvansa yhteen. Sen takia kauhisteltu identiteettipolitiikka on itse asiassa demokratian ystävä. Anna kansalle identiteetti, maa ja itsehallinto. Demokratia toimii vain kansallisvaltioissa.

Ahmiminen

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Ahmia voi muutakin kuin vain ruokaa

Jälleen kerran otan sanan ja muutan sen merkitystä. Tässä tarkoitan ahmimisella kaikkea ahneutta ja ylenmääräistä kuluttamista.

Olemme ohjelmoitu tekemään niin. Ennen yltäkylläisyyden saavuttamista, laihat ajat koittivat aina. On hyvin mahdollista, että ne koittavat vielä jatkossakin. Elämme nyt hyvinvoinnin aikoja, olemme apajalla. Se saa meidät ahmimaan ja nauttimaan niin kauan kuin tilannetta jatkuu.

Luonnossa tilanne ei kestäisi kauan. Vuodenajat toisivat muutoksen eikä vuodet ole toistensa veljiä, kuten hyvin tiedetään. Apajatilanteet kestävät vain aikansa ja niitä täytyy käyttää hyödyksi niin kauan kuin niitä kestää. Kun syö hyvin, kestää paremmin laihat päivät.

Mutta nyt laihat päivät antavat odottaa itseään. Teollisuusvaltiot ovat kyenneet tuottamaan uskomattomia määriä apajatilanteita ja lihavat päivät vain jatkuvat. Siitä on tietenkin huonoja puolia. Me syömme liikaa, kulutamme ympäristöämme ja sairastumme itse.

Ahmiminen on itsekeskeistä

Kun apajatilanne syntyy, eläinyksilö pyrkii saamaan itselleen mahdollisimman paljon. Olkoon se yltäkylläisyys missä tahansa. Se voi olla naapurilauman reviirillä tai menossa jo toisen suuhun. Siitä on saatava oma osansa.

Kyse ei ole asiantilojen kokonaistarkastelusta. Täytyy vain saada oma napa tai omat varastot täyteen.

Sama on nähtävillä jatkuvasti ympärillämme. Entä kun vatsa ja varastot ovat täynnä? Silloin alkaa vääränlainen auttaminen. Resursseja on, miksei annettaisi niitä muille? On paljon ihmisiä, jotka tarttuvat tilaisuuteen saadakseen omat vatsansa täyteen.

Usein kyse on siitäkin, että on niin kylläinen, ettei jaksa pitää puoliaan. Tyhjä vatsa saa ihmiset taistelemaan omasta oikeudestaan ja omista resursseistaan. Tai omasta oikeudestaan päättää niistä resursseista.

Jos on liian pitkään kylläinen, nälkäisemmät saattavat ottaa resurssit käyttöönsä ja määrätä niistä. Se taas olisi kuolinisku kenelle tahansa. Oli se sitten ryhmä tai yksilö.

Ahmiminen voi olla myös seksuaalista

Kun on kylläinen, voi kokea, ettei asioilla ole merkitystä. Silloin oma nautinto ja omien tarpeidensa tyydyttäminen nousee uudella tavalla esille. Kyse ei ole enää liittolaissuhteista vaan ihan vain hetkellisestä himosta, huonosta harkinnasta ja virheistä, jotka usein kasautuvat.

Ihmiset hakevat eksotiikkaa ja vähät välittävät kunnioituksesta. He unohtavat kunnioittaa itseään, kaltaisiaan ja niitä toisia, joita hän käyttää oman halunsa täyttämiseen. Ihmisestä tulee ahne uudella tavalla. Hänen ahneutensa aiheuttaa laajoja kerrannaisvaikutuksia muissa ihmisissä ja yhteisössä. Jälleen kerran kokonaistarkastelu jää tekemättä.

Äärioikeisto, äärivasemmisto, ääriuskovaiset

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Ääriainekset nostavat kannatustaan

Otan pitkästä aikaa taas aiheeksi ajankohtaisen keskustelun. Sekä islamilainen että äärioikeistolainen terrorismi on ollut viime aikoina vahvasti esillä. Ne on yhdistetty samankaltaisiksi. Väitän tässä kirjoituksessa toista. Niillä on eroa vaikka samankaltaisuuttakin löytyy.

Myös äärivasemmistolaiset ovat käyttäneet väkivaltaa niin menneinä vuosikymmeninä kuin taas näinäkin päivänä.

Sekä valkoinen ylivalta että islamismi siinä missä äärivasemmistokin edustavat ääriajattelua ja siksi ne tulisi samoilla tavoilla hoitaa. Valkoinen ylivalta mielletään ajatteluksi, jossa eurooppalaistaustaisella väestönosalla tulisi olla valta yhteiskunnassa. Islamismi on uskonnollista ääriajattelua, joka näkyy pahimmillaan väkivaltana toisinajattelevia kohtaan – myös niitä, jotka muuten kannattavat islamistisia ajatuksia. Äärivasemmistolaisuus on robinhoodmainen aate, jossa koetaan sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja taistellaan niitä vastaan, joilla on.

Olen samaa mieltä siitä, että kyseessä ovat ääriliikkeet, mutta niiden nykyiset ilmenemismuodot ovat ääriliikkeitä eri syistä. Sillä on merkitystä.

Epätoivo saa ihmiset väkivaltaisiksi

Nykyisellä ja 1930-40 -lukujen kansallissosialismilla on eroavaisuuksia. Kun 1900-luvulla kansallissosialismi ja natsiaate olivat hyvin eugenistisia ja imperialistisia, on nykyinen epätoivoinen yritys pitää aatteen kannattajien omien etnisyyksien hallussa edes ne alueet, joilla heidän yhteiskuntansa ovat sijainneet. Eugenismi viittaa rotuoppiin ja sen soveltamiseen, imperialismi mahdollisimman suuren valtakunnan tavoitteluun muiden kustannuksella.

Nykyisinkin on kaivettu noita vanhoja väitettä aatteellisuuden tueksi – tai esteeksi, miten sitä katsookaan. Väitteitä, joilla on vahva negatiivinen painolasti. Tämä painolasti ja mielikuvat vanhasta estävät hyvin tehokkaasti nykyisen äärioikeiston viestin perillemenon. He haluavat olla turvassa, pitää sen, minkä katsovat omakseen, jatkaa sukuaan kaltaistensa kanssa ja turvata jatkuvuuden. Nämä ovat asioita, jotka valtaosa ihmisistä ymmärtää. Heidän tarvitsee vain hiukan kaivella omia tuntemuksiaan. Nämä asiat meidän tulee turvata, jos haluamme säilyttää ihmiskunnan monimuotoisuuden ja suojella ihmiskunnan suurinta rikkautta.

Ihmiset, jotka katsovat olevansa eri mieltä, ajattelevat usein lähinnä sellaisia asioita kuin ihmisyys ja auttaminen. On kovin helppo ymmärtää ihmisyys väärin ja auttaa väärällä tavalla. Koskaan ei saisi auttaa niin, että saattaa toiset vaaraan.

Äärioikeisto ja populistit ovat huolissaan omasta omistajuudestaan ja heidän omistajuutensa on suoraan kytketty heidän olemassaoloonsa. Jos heillä ei ole maata, heillä ei ole oikeutta. Jos heitä ei katsota olevan olemassa, heillä ei ole oikeutta. Jos heillä ei ole maata, heillä ei ole toimeentuloa. Jos heidän pitää antaa kaikesta siitä osa pois, mikä pitää heidän hengissä ja olemassa, sitä haavoittuvampia he ovat jatkossa.

Kun äärioikeistolainen tekee terrori-iskun niitä kohtaan, jotka ryöstävät heitä, vievät heidän oikeutensa, eivät liity osaksi heitä tai tekevät muuta väkivaltaa heitä kohtaan, hän on epätoivoinen. Hän haluaa puolustautua ja puolustaa omiaan. Hän tekee sen väärällä tavalla. Väkivallan tulee olla vasta viimesijainen keino omien oikeuksien palauttamiselle. Se, että hän turvautuu siihen, kertoo hänen epätoivonsa määrästä.

Pidän nykyistä äärioikeiston nousua ja sen väkivaltaa vastaliikkeenä sille politiikalle, jota on tähän mennessä harjoitettu. Tällainen ääriliike on huonon politiikan synnyttämä. Jos politiikka on toimivaa, tällaisia liikkeitä ei synny. Kenelläkään ei ole silloin tarvetta mihinkään ääriliikehdintään. Siksi vanhat puolueet ja poliitikot eivät voi paeta vastuutaan vaan heidän tulisi nöyrästi myöntää, että he ovat epäonnistuneet.

Vahva usko saa ihmiset kuvittelemaan olevansa oikeutettuja

Entä islamistit sitten? He saattavat kokea samanlaisia tuntemuksia kuin äärioikeistokin. He saattavat kokea, että heidän yhteisönsä on vaarassa ja siksi heidän tulee puolustautua tai jopa käydä sotaa niitä vastaan, joiden taholta he kokevat vaaran. Tämä on mielestäni tosi vain osin.

Sellainen islamin tulkinta, joka tekee islamismin mahdolliseksi, on hyvä esimerkki siitä, kuinka uskontoa käytetään aseena. Sitä käytetään uskovaisten vallan kasvattamiseksi, omien kurissa pitämiseksi ja uusien elinalueiden valtaamiseksi. Tällaista kielenkäyttöä on islamisteilta kuultu – ja käytännön tekoja nähty.

Juuri nämä käytännön teot – väkivalta ja väärinkäytökset muita kohtaan – ovat niitä asioita, jotka saavat muut hätääntymään ja tekemään liiankin vahvoja oletuksia tilanteen vakavuudesta. Tilanne on monin paikoin vakava, mutta ei niin vakava, että kansalaisten tarvitsisi turvautua oman käden oikeuteen.

Uskontojen haitoista kirjoitin Ihmisten rauhassa. Kirjoitin erityisesti siitä, millä keinoin uskontojen haittoja voisi vähentää. Ne tulisi ottaa vakavaan harkintaan.

Uskonnon yksi hankalimpia puolia on ihmisten usko heidän tekojensa oikeutukseen. Heidän uskonsa on niin syvä, että he uskovat olevansa oikeutettuja jopa hirveimpiin tekoihin. Usein vain samoin uskovat ovat edes arvokkaita. Pahimmillaan he julistautuvat koko muun ihmiskunnan vihollisiksi. Sellaista ei voida hyväksyä.

Äärivasemmisto

Äärivasemmiston ideologia tukeutuu koettuun tai todelliseen sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Siinä missä oikeistopopulismi tukeutuu eliitin ja kansan väliseen eturistiriitaan, lienee yllättävää, että äärivasemmisto tekee aivan samaa. Vasemmistolla kuka tahansa etuoikeutettuna nähty henkilö voi olla vihollinen.

Äärivasemmistolla on samankaltaisia piirteitä kuin ääriuskovillakin. Heillä on dogmansa, jotka oikeuttavat heidät väkivaltaan. Äärivasemmisto pyrkii auttamaan, auttamaan vaikka väkivalloin ja vaikka siitä avusta ei olisi mitään hyötyä. Kuten äärioikeistokin, hekin toimivat vaistonsa varassa. Nyt on vain korostunut toinen vaisto. Siinä missä äärioikeistolla vaisto on eloonjääminen ja reviiristä taisteleminen, äärivasemmistolla se on hierarkinen taistelu ja lauman resurssit. Myös muiden auttaminen voi toimia äärivasemmistolaisen vihan välineenä. Kirjoitin vääränlaisesta auttamisesta Ihmisten rauhassa.

Mitä tulisi tehdä?

On ensiarvoisen tärkeää, että kyetään ymmärtämään niitä vaikuttimia, joita tällaisten ääriliikkeiden taustalla myllää. Minkälaiset tunteet ja asiat saavat ne liikkeelle. Kun tämä ymmärretään, pyritään siihen ainoaan asiaan, mikä poistaa väkivallan: tilanne, jossa väkivaltaa ei tarvita. Toisin sanoen meidän tulee luoda tilanne, jossa kukaan ei koe oikeuksiensa tulevan loukatuiksi tai olemassaolonsa vaarantuvan. Meidän tulee luoda tilanne, jossa dogmat eivät saa ylivaltaa eikä liian suurta arvostusta. Meidän tulee luoda tilanne, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ylettyy yhteiskunnan vähäisimmästä suurimpaan – ja pitää huolta, että yhteiskunta toimii yhteisen edun hyväksi.

Kun ääriliike ilmestyy poliittiselle kartalle ja kaduille, se tulee ottaa merkkinä siitä, että on toimittu väärin. Tulee toimia taitavammin, tulee tehdä parempaa politiikkaa ja ottaa kaikki huomioon. Jokaisen on tehtävä myönnytyksiä, mutta kenenkään oikeuksia ei voida polkea.

Kirjoitin ryhmäoikeuksista enemmän Ihmisten rauhassa. Ryhmäoikeuksien tulisi olla jatkuvassa vuoropuhelussa ihmisoikeuksien kanssa. Toista ei voi olla ilman toista. Kirjoitin myös ideologioiden haittojen minimoinnista oman blogikirjoituksen.

Olen varoitellut niin Ihmisten rauhassa kuin blogikirjoituksissakin paluusta menneeseen ja vanhojen ideologioiden nostamisen ratkaisuiksi tämän päivän ongelmiin. Ne ovat aina väärä vastaus. Meidän tulee katsoa eteenpäin ja jättää menneet historiaan. Niistä tulee ottaa oppia, mutta samalla muistaa, että tilanne on toinen. Jos ne eivät toimineet silloin, ne eivät toimi tälläkään kertaan. Luultavasti silloin kysytään vääriä kysymyksiä ja annetaan vääriä vastauksia. Oikeatkin olisivat löydettävissä.

Individualismi ja ryhmähyvät

Nämä blogikirjoitukset ovat alkuperäisen Ihmisten rauha -kirjoituksen kommentointia ja lisäyksiä.

Individualismi, nihilismi ja hedonismi

Individualismilla tarkoitan kaikkea sitä asennetta ja ideologiaa, joka asettaa yksilön yhteiskunnan keskipisteeseen ja yksilön hyvät muiden hyvien edelle. Tähän liittyy myös nihilismi, jolla tarkoitan elämän merkityksellisten asioiden kieltämistä. Ryhmähyvillä tarkoitan kaikkea sitä, mikä on ryhmän kannalta edullista ja auttaa ryhmää ylläpitämään rakenteita. Kirjoitin rakenteista oman blogikirjoituksensa.

Nykyaikana yksilönoikeudet on tunnustettu valtioiden pääohjenuoraksi ja niiden suojeleminen valtioiden tärkeimmäksi tehtäväksi. Näin siis lähinnä läntisessä maailmassa. Tämä on minusta kuitenkin ongelmallista, jos siitä seuraa suoraan rakenteiden heikkenemistä. Rakenteiden heikkeneminen käytännössä aiheuttaa kriisitilanteita yhteiskunnalle ja voi johtaa sen tuhoutumiseen.

Millä tavoilla individualismi on ongelma rakenteille ja yhteiskunnalle? Mielestäni suurin ongelma individualismissa on se, että ihmiset kuvittelevat tekevänsä niin kuin haluavat, vaikka todellisuudessa he toteuttavat median tai ryhmäpaineen muodostamia käyttäytymismalleja. Toinen suuri ongelma on, että jos ihmiset tekisivät aina kuten tahtoisivat heille koituisi siitä yksinäisyyttä ja mielenterveyden ongelmia, koska ihminen on luonteeltaan laumaeläin. Häntä ei ole tarkoitettu elämään elämäänsä yksin tai tekemään tärkeitä valintoja elämässään yksin. Individualismi johtaa helposti myös rakenteiden heikkenemiseen, kun hedonistiset ilot tuntuvat niin paljon helpommilta kuin vastuunottaminen.

Hedonistiset ilot ja kyvyttömyys ottaa vastuuta taas johtavat nihilistiseen elämänasenteeseen, jossa koetaan, että millään ei ole merkitystä. Hedonismi on vain nihilistin yritys saada edes jokin tuntumaan joltain. Pidän tätä jonkinlaisena masennuksen muotona. Henkilö kapinoi kaikkea sitä vastaan, mikä saisi hänen olonsa hyväksi ja tuntemaan itsensä osaksi kokonaisuutta, osaksi yhteisöä. Se yhteys muihin ja toimiminen muiden kanssa tuo mielekkyyden elämään. Nihilisti sanoisi, että sillä tekemisellä ei silti ole merkitystä. Mutta sillä on merkitys siihen osallistuville ja se tuottaa mielihyvää – juuri sitä, mitä hedonisti eniten kaipaa.

Pahoinvointi nousee muutoksesta ja vääristä tavoista reakoida siihen

Ryhmähyvien toteuttaminen on siis jokaisen yksilönkin etu. Jokaisen yksilön elämän onni on kiinni siinä, kuinka hyvin hänen ryhmällään menee. Jos ryhmä ja sen rakenteet tuhoutuvat, tuhoutuu myös yksilön elinolosuhteet. Tällaisissa tilanteissa yksilö yleensä joko jää korjaamaan, mitä korjattavissa on, mukautuu uuteen ryhmään tai kuolee. Uudessa ryhmässä on samat rakenteen vaatimukset kuin edellisessäkin.

Jokainen toteuttaa ryhmähyviä siten kuin hänelle ne ovat mahdollisia ottaen huomioon fenotyyppisen minän. Kirjoitin fenotyyppisestä minästä enemmän Ihmisten rauhassa. Tarkoitan sillä sitä osaa fyysisestä ja psyykkisestä minuudesta, jota henkilö ei voi itse valita.

Kun kävelen kaduilla tai olen töissä tai selailen nettiä – tai vieläpä, kun olen tarkastellut omaa elämääni – tuntuu, että ihmiset ovat eksyneitä. He hakevat innoitusta elämäänsä mainoksista tai siitä, mitä toiset samanlaiset sanovat sosiaalisessa mediassa. He lukevat jonkun tietävän kirjoja tai kirjoituksia ja eksyvät vielä kauemmas itsestään ja toisista. Mitä enemmän rakentaa seiniä itsensä ja oman yhteisönsä väliin, sitä kauemmas heistä ajautuu ja sitä surkeammaksi muuttuu sellaisen ihmisen elämä.

Paluu menneeseen ei ole vastaus

Toisaalta olen nähnyt myös sitä, kuinka tällainen individualismi ja hedonismi on synnyttänyt vastaliikkeen, joka on hyvin konservatiivinen. Toisinaan se nostaa uskontojen arvot kunniaan ja tuomitsevat kaiken muun. Ymmärrän hyvin, miten ihmiset tuntevat pahaa oloa nähdessään kaiken sen, joka yleistyessään johtaisi heidän yhteisönsä tuhoon. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän tulisi etsiä teitä eteenpäin, ei taaksepäin. Johtaa yhteiskuntamme uusilla ratkaisuilla kohti huomista, ei päätä kääntäen eiliseen. Vanhoilla uskonnoilla ja ideologioilla on puolensa, mutta eivät ne ole koskaan toimineet niin, että kaikilla olisi hyvä olla.

Kun minä kirjoitan näitä, en tahdo, että te uskotte minua. Tahdon, että te itse olette kriittisiä siitä, mitä minä väitän totuudeksi tai sellaiseksi lähes-totuudeksi, joka on mahdollisimman lähellä totuutta. Haluan, että te tajuatte itse olevanne oikeassa.