Sanotaan, että viisauden alku on tunnustaa oma rajallisuutensa. Ihminen ei tiedä kaikkea. Hän voi tietää paljon, mutta moni paljosta puoliakaan. On hyvä huomioida tämä. Monet ihmiset, jotka uskovat ideologioihin tai uskonnon opinkappaleisiin, eivät ymmärrä tätä. He kuvittelevat, että heillä on vastaukset valmiina.
Edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin suppeaa ja laajaa ajattelua. Ihmisen tarve uskoa johonkin lähtee suppeasta ajattelusta. Ihminen, joka ajattelee laajasti, kykenee yleensä elämään epävarmuudessa. Hän tietää, ettei tiedä kaikkea ja ymmärtää, miten se vaikuttaa hänen valintoihinsa. Ihminen, joka ajattelee suppeasti, kaipaa laitoja, joihin turvautua. Heistä tulee helposti ääri-ihmisiä, jotka vetoavat uskontoonsa tai ideologiaansa – ja kuvittelevat tietävänsä vastaukset sen takia.
Suppeasti ajattelevien ihmisten epävarmuudesta ja halusta kuulua ryhmään syntyy tarve uskoa johonkin. Usko luo laidat, joiden sisällä on helppo ymmärtää maailmaa ja tietää, mihin mikäkin asia kuuluu.
Tarve uskoa manifestoituu usein syvänä uskonnollisuutena tai ideologisuutena. Olen näiden samankaltaisuudesta kirjoittanut muualla. Toisaalta tarve uskoa saattaa näyttäytyä myös uskomisena kaikenlaiseen henkiseen tai poliittiseen hömppään. Kun maailma ei näytä mieluisalta, on mukava uskoa, että joku ohjaa sitä kohti parempaa tai että jokin ohjaa sitä huonompaan. Salaliittoteoriat tuntuvat puoleensavetäviltä ja tuntuvat selittävän, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.
Toisaalta myös salaliittoteoriat täysin tyrmäävä usko on uskomista. Maailman historia on salaliittoja täynnä. Mutta mikään todistettu salaliitto ei tarkoita, että jokin toinen, väitetty salaliitto olisi totta. Jokainen väite täytyy erikseen punnita.
Monet ihmiset siis haluavat uskoa kaikenlaisiin uskonnollisiin ja poliittisiin opinkappaleisiin, jopa täyteen hömppään, koska se antaa heidän elämälleen raamit. Se korjaa väärydet heidän mielessään ja antaa jotain, mitä vastaan taistella. Huonompi juttu vain, että mikään, mihin ihmiset uskovat ei ole totta sellaisenaan ja se usko estää heitä löytämästä totuutta ja parempia toimintatapoja.
Tämä on uskomisen tarpeen suurin ongelma: jumiutuminen opinkappaleisiin.
Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin, että laajasti ajattelevat henkilöt joutuvat luomaan ideologioita ja sitten taistelemaan niitä vastaan saadakseen asiat kehittymään eteenpäin. Asiat eivät kehity parempaan suuntaan, jos ihmismassat pitäytyvät vanhoissa ajattelumalleissa – tai luovat ajattelumallinsa niin, etteivät ne kestä lähempää tarkastelua. Tällä tarkoitan erityisesti ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä, josta olen jonkin verran jo kirjoittanut.
Toinen ongelma on toimiminen opinkappaleiden mukaan.
Opinkappaleet eivät aina ole hyväksi. Ne on usein ajateltu toista tarkoitusta varten kuin tilanteet, joihin niitä nyt sovelletaan. Toisinaan taas opinkappaleet on tarkoituksella luotu hyökkääviksi. Opinkappaleet voivat olla jopa haitallisia silloin, kun niiden noudattaminen koituu ihmisryhmän tuhoksi tai jos niiden noudattaminen koituu toisten tuhoksi. Näin voi olla esimerkiksi, jos uskotaan, että koko ryhmän olemassaolo on loukkaus muita kohtaan tai ei kunnioiteta itseään eikä kaltaisiaan. Siitä johtuu usein, ettei lopulta kunnioiteta muitakaan.
Mutta aina ideologisen ryhmän johtajat hyötyvät siitä, että heidän ryhmänsä tottelee heidän kestämättömiäkin ohjeitaan. Tämä aiheuttaa valtavasti kipua ja tuhoa maailmassa.
Siksi laajasti ajattelevien pitäisi luoda myös asioita, joihin ihmiset voivat myös uskoa ja jälleen laajasti ajattelevat joutuvat taistelemaan näitä luomiaan uskonasioita vastaan. Kaikkein parasta olisikin luoda asioita, jotka tunnettaisiin joustaviksi ja jotka muuttuisivat tilanteiden mukaan.
Ihmisten rauha 